28.5.2026–7.3.2027 Hämeen linna, Kustaa III:n katu 6, 13100 Hämeenlinna
Millaista taidetta syntyy, kun elämä on itse tehtyä, taide vailla rajoja ja halua miellyttää? Hämeen linnassa nähtävä ITE-taiteen näyttely julistaa keskiaikaisen karnevaaliperinteen hengessä väärän kuninkaan päivää.
Näyttelyyn on valittu teoksia 26 ITE-taiteilijalta eri puolilta Suomea. Teokset rohkaisevat ymmärtämään erilaisuutta ja moninaisuutta kaikenlaisen hulluttelun ja karnevalismin keinoin. Esillä on itseopittu taiteilijuus ja omaperäinen luovuus.
ITE-taidetta voi kutsua visuaaliseksi nykykansantaiteeksi. Sen tekijät ammentavat materiaalinsa ja aiheensa omasta elinympäristöstään ja henkilökohtaisesta maailmankuvastaan.
Näyttelyn teokset ovat täynnä riemua, uskallusta kokeilla uutta ja rohkeutta kyseenalaistaa valtaapitäviä. Karnevalismin perinteeseen kuuluva nauru, pilkka ja kritiikki saavat ajankohtaisen kaiun aikana, jolloin sanan- ja ilmaisunvapautta monin paikoin kavennetaan.
Taiteilijat, joiden teoksia on mukana näyttelyssä:
Tyyne Esko
Enni Id
Joona Hamm eli Löpöpunkki
Paula Huhtanen
Martti Hömppi
Marko Jääskeläinen
Jori Tapio Kalliola
Marjut Kauppinen eli Romurinsessa
Martta Korhonen
Mauri Korhonen
Egor Kuklin
Juha Käkelä
Elisa Kärjä
Esa Leppänen
Petri Martikainen
Leena Nio
Jorma Pihl
Jari Rantanen
Jyri Rastas, vuoden 2026 ITE-taiteilija
Imppu Salminen
Pekka Salminen
Markku Sarastamo
Kaarina Staudinger-Loppukaarre
Seppo Suomensyrjä
Ensio Tuppurainen
Näyttelyn teoslainat ovat Maaseudun Sivistysliiton kokoelmista ja suoraan taiteilijoilta. Suomen kansallismuseon tuottama näyttely on toteutettu yhteistyössä Maaseudun Sivistysliiton kanssa.