Digiloikkia vai etäerakoitumista?
Kirjoittaja: Jussi Keränen
Digiä mulle, sulle ja meille -hankkeen koulutustoiminta lähti syksyllä liikkeelle lupaavasti. Aloimme viiden alueellisen digiryhmän voimin treenata tietokoneiden ja älypuhelinten peruskäyttöä sekä verkossa toimimista. Hyödyllisten taitojen oppimisen lisäksi digiryhmien tapaamiset toivat piristäviä ihmiskohtaamisia yli puoli vuotta jatkuneen koronapandemian koettelemaan arkeen. Virus ei ollut keskuudestamme katoamassa, ja mekin tiesimme, että tilanteen taas vakavoituessa myös meidän hankkeemme toiminta tulisi kohtaamaan merkittäviä haasteita.
Joulukuussa ensimmäiset 10 hengen kokoontumisrajoitukset osuivat koulutustilan vuoksi kahteen lähiryhmään, eikä lähiopetusta ole pystytty heidän kanssaan sen koomin jatkamaan. Etäosallistuminenkin voi tuottaa haasteita, jos laitteistoa, sähköpostia tai internetyhteyttä ei kotona ole. Odotan vieläkin sitä päivää, kun pääsemme jälleen jatkamaan harjoittelua niiden kanssa, jotka olosuhteiden pakosta ovat matkalta pudonneet.
Olemme pitäneet digiryhmät pieninä hankkeen alusta saakka. Tämä mahdollistaa sekä huolellisemman lähiohjaamisen että turvavälien noudattamisen koulutustilaisuuksissa. Ryhmät kuitenkin pienenivät entisestään, kun kuuden henkilön kokoontumissuositukset esiteltiin. Yksi kolmesta helmikuussa aloittaneesta ryhmästä piti jakaa kahtia, mutta lähiohjaus saatiin vielä onnistumaan. Olimme ylpeitä siitä, että hankkeen toiminta ei ollut pysähtynyt, vaan saimme joustavasti jatkettua digiohjausta vielä näinkin tiukkojen rajoitusten puitteissa. Olisi kuitenkin vaan ajan kysymys, kun ensimmäisen korona-altistuminen osuisi kohdalle.
Ja lopulta näin kävikin. Maaliskuussa päivittäisten koronatartuntojen lähennellessä tuhatta myös yhdessä digiryhmässämme sattui korona-altistuminen. Onneksi pienessä ryhmässä tieto kulki nopeasti. Kaikki hankkeen lähitoiminta keskeytettiin heti ja sovitut lähitapaamiset peruttiin. Kiitos maskien ja turvavälien, ei tätä kirjoittaessani ole tietooni tullut vielä altistumisesta seurannutta tartuntaa, vaan kaikki paikalla olleet ovat saaneet negatiivisen koronatestituloksen. Osa meistä asetettiin karanteeniin, mutta se on pieni hinta siitä, ettei tauti lähde vahingossakaan leviämään entisestään.
Etäerakoituminen mietityttää
Vaikka tapaus olikin takaisku hankkeelle, oli se myös herätys vallitsevaan tautitilanteeseen ja sen vakavuuteen. Ajatuksissa pyöri hankkeen kohtalo, sillä selvästikään ei olisi vastuullista jatkaa lähiohjausta vallitsevissa olosuhteissa. Harkitsimme jo hankkeen laittamista tauolle, kunnes tajusin tämän olevan täydellinen paikka digiloikkaan valmentamiseen. Sen sijaan, ettemme enää tapaisi, siirrämme koulutuksen verkkoon ainakin niiden osallistujien kanssa, joilta löytyy puitteet etäosallistumiseen. Koulutus piti suunnitella uudelleen: nyt itse tekeminen ja harjoitteleminen muuttui itsenäisemmäksi, kun taas etätapaamisten tehtäväksi tuli ryhmähengen ylläpitäminen, kuulumisten vaihtaminen ja oppimisprosessin tukeminen. Pakollisen digiloikan myötä myös hanketta varten suunniteltu verkkokurssi pääsi suurempaan rooliin. Tällä hetkellä ohjaajan olo on toiveikas ja etäopiskeluun siirtyneissä ryhmissä on hyvä meininki.
Mielessä ovat kuitenkin ne, joiden kanssa hyvin alkanut työ jäi kesken. Lähikoulutusten sijaan verkkotapaamisiin siirtyminen ei monille ole todellakaan itsestäänselvyys. Hanke on tarjonnut osallistujille mahdollisuutta lainaläppäreihin, joten etätapaamiseen vaadittava laitteisto on suurella osalla kunnossa. Kaikilla osallistujilla ei kuitenkaan ole kotonaan verkkoyhteyttä ja julkiset verkotkin ovat sulkutoimien vuoksi tiukilla. Jotkut ovat pystyneet selättämään tämän ongelman jakamalla verkon älypuhelimen avulla, mutta kaikille tämäkään ei ole mahdollista.
Etätapaamisten harjoittelu kuului alun perinkin digikoulutuksemme sisältöihin, mutta tällöin on aina varmistettu, että kaikkien taidot siihen varmasti riittävät. Itse asiassa suuri osa hankkeen toimintaan osallistuneista oli ensimmäistä kertaa etätapaamisessa juuri kurssin harjoitusten myötä. Etänä osallistumiseen voikin usein liittyä epävarmuutta ja jännitystä, sillä verkon välityksellä tapahtuva kokoontuminen saattaa kuulostaa vaikeammalta kuin se nykypäivänä oikeasti onkaan. Osan kanssa etätapaamiseen liittymistä harjoiteltiin etukäteen yksilöohjauksena ja vahvistettiin näin luottamusta omiin digitaitoihin.
Voiko lähiohjausta korvata?
Vaikka etätapaamiseen liittyminen onnistuisikin, voi aloittelijoille haasteita tuottaa esimerkiksi useamman ikkunan hallinta. Myös auttaminen vaikeutuu, kun ohjaaja ei näe mitä osallistujan näytöllä tapahtuu, eikä osallistuja osaa kuvata näkemäänsä. Lisäksi itseohjautuva verkkoympäristössä toimiva oppiminen on monille täysin uusi kokemus, joka saattaa vaatia ihan erilaisia taitoja kuin mitä muussa elämässä tai työhistoriassa on harjoitettu. Niin sanottu oppimaan oppiminen on toki nykypäivänä tärkeä kansalaistaito, jota ohjaaja voi tukea, mutta joka lopulta lähtee oppijasta itsestään.
Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole kritisoida hallituksen asettamia kokoontumisrajoituksia tai muita koronatoimia. Päinvastoin olemme pyrkineet seuraamaan kaikkia ohjeistuksia huolellisesti ja oman vastuumme kantaen. Joidenkin digituen tarvitsijoiden tavoittaminen on nyt kieltämättä vaikeampaa kuin koskaan, mutta toisten kanssa on päästy treenaamaan poikkeusolojen myötä oleellisiksi tulleita taitoja. Tärkeintä on kuitenkin tehdä parhaamme tautitilanteen helpottamiseksi, jotta pääsemme näkemään toisemme vielä kasvotusten ilman kameroita ja mikrofoneja. Tarvitsemme vielä lähiohjausta, jotta voimme tavata myös etänä.