Sari Nikola

Kuvataiteilija Sari Nikola innostuu helposti erilaisista taideprojekteista, olivatpa ne yhteisöllisiä tai henkilökohtaisia. Hän on myös kaikkiruokainen mitä materiaaleihin tulee.

”Kaikenlaista on tullut kokeiltua: kipsiä, keramiikkaa, kiveä, metallia, lasia, betonia, maalauksia, grafiikkaa, valokuvia, sekatekniikkaa – ja puuta.”

Nikola kävi vuoden 2020 elokuussa tutustumassa katsojana Karhufestivaaliin. Ilomantsi alkaa olla tuttu muutenkin, sillä viime vuonna hän osti pienen rintamamiestalon Hattuvaarasta. Paikka itäisessä Suomessa tuntui heti omalta, mikä ei ole ihme, sillä Nikolalla on sukujuuria sekä Etelä-Karjalaan että Laatokan Karjalaan.

Nyt elokuussa 2021 hän osallistuu karhunveiston mestaruuskisaan.

”Huvin vuoksi ja tutustuakseni muihin veistäjiin.”

Nikola veisti puuta sahalla ensimmäisen kerran Juvan veistoviikolla 2000-luvun alkupuolella. Noina vuosina hänellä oli myös Yhdestä puusta -näyttely Virkkalassa, jonne hän teki yhdestä koivusta niin isoja töitä kuin pieniä korujakin.

”Varsinaisella moottorisahalla en ole veistänyt, mutta sähkösahalla kylläkin. Veistäminen on yleensäkin minun juttuni. Olen tosin puun kanssa aika hidas, eli saa nähdä saanko kisassa mitään valmista aikaan.”

Nikola veistää puusta kaikkea mitä kohdalle aiheina osuu ja mieleen pälkähtää: tähän asti eniten eläimiä, mutta myös ihmishahmoja sekä välillä abstraktejakin teoksia.

”Puu on kaunis ja yllätyksellinen materiaali, ja sitä Suomesta löytyy.”

Nikolan kuvataiteilijan ura sai alkunsa Viittakiven opiston kuvanveistokurssilta vuonna 1996, mutta viehtymys taiteeseen on ollut hänen sisällään jo lapsena.

”Äiti vei näyttelyihin, ja varsinainen tajunnanräjäyttävä kokemus oli, kun minun ollessa seitsemänvuotias kävimme Vigelandin patsaspuistossa Oslossa. Halusin silloin puistoon kolme kertaa, ja sieltä kaikki jäi mielen sopukoihin hautumaan.”

Julkisia teoksia Nikolalla on esillä muun muassa Ensi-Kodin pihalla Helsingin Vallilassa. Viisi normaalikokoista naisen torsoa on tehty valkoisesta betonista. Myllerrys-sarjaan kuuluvat teokset kertovat äidiksi tulemisen sisäisistä ja ulkoisista muutoksista.

Luovuutensa alkulähdettä Nikola ei pysty sen tarkemmin nimeämään.

”Ei luovuutta mistään ammenneta, tai korkeintaan eletystä elämästä. Aiheet vain pälkähtävät mieleeni tai piirtyvät paperille, ja idea yleensä määrää, millä tavalla aiheen toteutan. Usein vasta jonkin aikaa teoksen valmistuttua pystyn liittämään sen johonkin asiayhteyteen.”