Kari Viinikangas

Pyhäjokisen Kari Viinikankaan innostus puunveistoon syttyi yhdessä juhannuskokon kanssa vuonna 2000.

”Olimme juhannuksen vietossa Oulujärven rannalla, ja siellä näin moottorisahaveistäjän tekemässä karhua.”

Oman ensimmäisen karhunsa hän veisti seuraavana vuonna.

”Karhu on simppeli tehdä yhdestä puusta. Suomessahan ei kovin isoja puita tahdo saada, mutta karhu onnistuu tavallisenkin paksuisesta pöllistä.”

Viinikangas tunnustaa olevansa ihmistyyppi, joka tykkää tehdä asioita omilla käsillään. Hän on kunnostanut kotipaikkansa vanhoja rakennuksia – pientila on perua hänen isänsä tädiltä. Taiteelliset taipumuksetkin kulkevat suvussa.

”Äidin puolelta kaksi tätiä olivat maalareita, ja itsekin maalasin tauluja paljon 15–16-vuotiaana.”

Viinikankaalle tuli 2000-luvun alkusyttymisen jälkeen vuosien tauko veistämisessä, koska aikaa ja innostustakaan ei riittänyt. Uutta pontta harrastus sai, kun hän vuosina 2016–2017 osallistui karhunveistokursseille Pyhäjoella sekä Pudasjärven Livolla.

Vaikka Viinikangas tekee myös tilaustöitä, hänelle veisto on harrastus. Hän tykkää tehdä karhuja ja lintuja. Luonto on kaikkinensa tärkeä, talvisin hän nauttii talven komeista kuutamoista ja keväällä lintujen muutosta.

”Keväällä sykähdyttää, kun mustarastas tulee pihalle ja rupeaa laulamaan. Ja kurjet ja joutsenet lentävät yli. Haukka ja kotka ovat uljaita lintuja, hienoja luontokappaleita.”

Ihmishahmoista häntä kiehtovat intiaanit, sillä myös heidän olemuksessaan ja kasvoissaan on tiettyä uljautta. Toinen mieluisa aihe on – kaunis nainen!

”Jurolle miehelle on palkitsevaa, kun sellaisen saa veistettyä.”

Puu on Viinikankaasta hieno mutta ankara materiaali.

”Jos silpaisee liikaa jostakin pois, sitä ei saa tilalle. Myös halkeamiset ovat oma probleemansa.”

Ekologisuus on Viinikankaalle tärkeää. Hän veistää sähkö- ja akkusahoilla, käyttää kasviöljypohjaista teräketjuöljyä ja töiden viimeistelyyn koivutislepohjaisia puunsuoja-aineita.

Ilomantsin Karhufestivaalilla hän pitää yhteisöllisyydestä, muiden veistäjien tapaamisesta.

”En ole hirveän kilpailuhenkinen. Minulla hyvään tulokseen pääseminen vääjäämättä kärsii, kun pitää kisata aikataulussa. Eli itselleni passaa paremmin rauhallinen tekeminen.”

Viinikangas tunnustaa olevansa itsekriittinen veistäjä.

”Minussa on jatkuva parantamisen palo. Palkitsevinta on puumateriaalin tunteminen, kunkin sahattavan pölkyn hahmottaminen ja eläimen saaminen esiin sen sisältä.”

Kari Viinikangas

Syntynyt 1958.

Asuu Pyhäjoella Pohjois-Pohjanmaalla.
Eläkkeellä, aiemmin oli Rautaruukilla töissä 30 vuotta.
Tekee moottorisahalla puuveistoksia ja myös myy teoksia.
Osallistunut aiemmin Karhufestivaalin veistokilpailuihin vuosina 2019 ja 2020. Vuonna 2020 teos Rauhaa ja rakkautta palkittiin kunniamaininnalla.
www.green-bear5.webnode.fi
Facebook: Kari Viinikangas