Esko Heikura

Kun kuhmolainen Esko Heikura jäi eläkkeelle, jäi luonnollisesti enemmän aikaa myös moottorisahaveistolle.

”En mitenkään urakoi, mutta jos on isompi työ tehtävänä, menee puolipäivähommiksi.”

Heikura on veistänyt lähes koko ikänsä, ja aiemmin hän harrasti myös öljyvärimaalausta.

”Jos on hankalampi teos, luonnostelen moottorisahaveistokset ensin piirtämällä ja teen mallikuvan vähintään kahdesta suunnasta – niin teos ja etenkin kolmiulotteisuus hahmottuvat paremmin. Ennen tein mallikappaleita myös muovailuvahasta.”

Moottorisahaveiston hän aloitti vuoden 2010 paikkeilla.

”Olin hirsirakennuskurssilla, jossa opettajana oli moottorisahaveiston taitaja Hannu Kyllönen. Tein veistotöitä harjoituksena, ja siitä tämä kaikki sai alkunsa.”

Heikuran mielestä kädentaitojen ja käsitöiden arvostus vaihtelee nykyään.

”Alan tapahtumiin tulee tietysti niitä ihmisiä, joita asia todella kiinnostaa, ja siinä porukassa on mukava olla. Pidänkö sitten moottorisahaveistämistä taiteena – siinä ja siinä. Itse en itseäni taiteilijaksi miellä, vaan olen puunveistäjä. Jos enemmän tyylittelisi, voisihan tämä taidettakin olla.”

Moottorisahan lisäksi Heikura käyttää veistämisessä apuna veistotalttoja ja hiomakonetta. Hänen töilleen ovatkin tyypillisiä huolellisesti toteutetut yksityiskohdat.

”Varsinkin eläinaiheissa yritän tehdä kuonot, silmät ja nokat mahdollisimman tarkasti, ja pelkästään moottorisahalla se ei onnistu.”

Heikura veistää enimmäkseen eläinaiheita, muun muassa pienempiäkin karhuja sekä lintuja.

”Ihmiset tykkäävät eläinaiheista. Taka-ajatuksena on, että myymällä veistoksia saisi kulujakin peitettyä.”

Hän on kaikkinensa luontoihminen.

”Olen lintuharrastaja ja myös valokuvaan lintuja. Jo kansakoulun alaluokilla 50 vuotta sitten merkkasin vihkoon havaintoja linnuista. Vieläkin muistan, kun kymmenvuotiaana näin ja tunnistin sinirinnan kotipihan liepeillä. Se ei näillä korkeuksilla pesi, ja tuo on ainut kerta kun olen sinirinnan nähnyt.”

Ilomantsin Karhufestivaalilla Heikura osallistuu molempiin kilpailuihin: sekä kaksipäiväiseen mestaruustaistoon että pikakisaan.

”Yleensäkään en tykkää liian tiukoista aikatauluista, joten tunnin pikakisaan en niinkään panosta. Pidempi kilpailuaika on minulle etu, sillä joku veistäjä voi harjoitella teosta etukäteen, mutta itse teen veistoksen ensimmäisen kerran kisassa.”

Esko Heikura 

Syntynyt 1953.
Asuu Kuhmossa.
Eläkkeellä, tehnyt töitä metsurina, puuseppäyrittäjänä sekä puuseppänä ikkunatehtaassa.
Tekee moottorisahalla veistoksia puusta ja myös myy töitään.
Osallistunut Karhufestivaalin veistokilpailuun aiemmin vuosina 2014–2020. Voitti Karhufestivaalilla 2014 karhunveiston maailmamestaruuden teoksella Leikkiä ja totta. Vuonna 2018 tuli karhunveiston mestaruuskisassa kolmannelle sijalle veistoksella Karhumadonna.