Ari Vähäkangas

Ylivieskalaisen Ari Vähäkankaan veistokipinä syttyi 2000-luvun taitteessa rankametsässä viiden kilometrin päässä kotoa.

”Metsäkone oli jättänyt työmaalle pitkän kannon. Kahvia juodessa mietin, mitähän siitä saisi, ja karhua yritin tehdä. Pitäisikin käydä katsomassa, mitä siitä on vielä jäljellä.”

Toinen kokeilu sattui vasta pitkän tauon jälkeen. Vuoden 2015 paikkeilla Vähäkangas törmäsi asiaan Oulaisissa messuilla, kun iisalmelainen Erkki Rytkönen piti veistonäytöstä. Samoihin aikoihin osui sopivasti omalle pihalle pino koivupöllejä.

”Siinä oli muutamia pehmeitä koivuja ja lähdimme vaimon kanssa kokeilemaan, mitä niistä saa sahalla aikaan.”

Puoliso Sari Ylitalon kokeilu moottorisahaveistossa jäi varsinaisesti tuohon yhteen kertaan, mutta yhteistyötä pariskunta teki Karhufestivaalilla 2020. Ari Vähäkangas osallistui karhuveiston mestaruuskilsaan ja Sari Ylitalo avusti, kun apuri oli poikkeuksellisesti tuolloin kisassa sallittu. Tuloksena oli karhuperhettä kuvaava ilmeikäs ja lämminhenkinen teos Marjanpoimijat.

”Olimme jo tätä ennen käyneet Ilomantsin Karhufestivaalilla kahtena kolmena vuonna katsomassa touhua, puhuttaneet veistäjiä ja innostuneet tapahtumasta.”

Ari Vähäkangas on veistossa itseoppinut, kursseja ja kouluja hän ei siihen ole käynyt.

”Olen oppinut sahaamalla ja kokeilemalla. Onnistumisen iloa tuottaa, kun huomaa saavansa veistoksesta paremman mitä edellinen oli. Moottorisahalla veistäminen on kiinnostavaa, sillä koskaan ei tiedä mikä sieltä pölkyn sisältä paljastuu.”

Mieluisin sahattava on karhu. Sellaista hän ei ole vielä luonnossa koskaan nähnyt, toisin kuin susia, vaikka karhujakin Ylivieskan seudulla on ja kaatolupiakin on myönnetty.

”Itse olen henkeen ja vereen ajokoiramies.”

Veistäessä on syntynyt myös muutamia lintuja, jotka Vähäkangas on veistämisen jälkeen myös tavannut maalata.

”Jokunen pieni veistos on tullut myytyäkin. Suurin osa on meillä pihalla. Jos jokin veistos on alkanut vuosien mittaan pahasti halkeilla, olen lämmittänyt sillä uunia.”

Vähäkangas tykkää veistää vähän pienempää eli halkaisijaltaan noin 30-senttistä puuta.

”Se on mukavin tehdä, ei liian iso eikä pieni.”