Taisto Pehkonen

Taisto Pehkonen

Taisto Pehkonen, Lieksa, Pohjois-Karjala

Taisto Pehkosen kiinnostus puunveistoon on lähtenyt jo lapsena halusta tehdä käsitöitä. Kiinnostus moottorisahaan ja karhunveistoon alkoi vuonna 2002. Ennen moottorisahalla veistoa Pehkonen teki muita veistotöitä.

Pehkonen sanoo, että karhun veistämisessä mukavinta on teoksen mielessä ajattelu ja sen jälkeen onnistuneen tuloksen näkeminen. Moottorisahalla veistäessä oppii aina enemmän. Musiikin kuuntelu veistämisen aikana on myös tärkeää Pehkoselle. Hankalinta hänen mielestään veistämisessä on idean saaminen. Joskus voi olla niin monta vaihtoehtoa, että ei pysty valitsemaan, mikä olisi paras. Taisto Pehkosen mielestä kaikilla veistäjillä on omat tyylinsä ja tapansa tehdä veistoksia. Toiset ovat nopeampia ja toiset viimeistelevät töitään pidempään. Pehkosen omaan ilmaisuun ovat tulleet eläinten ohelle mukaan myös abstraktit aiheet.

Taisto Pehkonen on ollut monissa kilpailuissa mukana, ulkomaillakin. Karhufestivaaleille hän on osallistunut joka kerta. Menestystä kilpailuissa tuli viime vuonna, kun Kierikkikeskuksen järjestämässä ITE kivikaudessa -veistotapahtumassa irtosi voittosija. TaistoPehkosen mielestä Ilomantsi on kiva paikka ja Karhufestareilla on mukava käydä katselemassa.

Teksti: Arttu Koivuniemi ja Valentin Vänskä

In English

Taisto Pehkonen already got interested in wood carving as a child because he enjoyed all kinds of handicrafts. His interest in using a chainsaw and carving bears started in 2002. Before carving with a chainsaw he used to do other types of carving.

Pehkonen says that the nicest thing about carving bears is thinking about the sculpture in your head and seeing the successful end result. You learn more and more all the time. Listening to music while sculpting is also important to Pehkonen. The most difficult thing is finding the right idea for the sculpture. Sometimes he gets so many ideas that it is hard to choose from them. Taisto Pehkonen thinks that every sculptor has their own style. Some are faster and some take a longer time to finish their pieces. As well as animals Pehkonen also likes to sculpt more abstract forms.

Pehkonen has taken part in many competitions, also abroad, and has some experience of winning too. He thinks Ilomantsi is a nice place and Bear Festivals are well worth seeing.

Translation: Marjaana Sivonen