Kesäkahvila ja ITE -taidepuisto keskellä ei mitään Middle of Nowhere avautuu Hyvinkään Kaukasiin kesällä 2024

Middle of Nowhere -kahvila ja -taidepuisto rakentuu Hyvinkäälle. Ylöjärveläinen Juha Rikhard Käkelä eli Käksä ryhtyi aikoinaan vuonna 1998 savusaunan tekoon, mutta ensimmäisestä pöllistä tuli hanhi ja seuraavasta karhu. Moottorisahaveistäminen vei mennessään, ja nyt Käkelä on kolminkertainen moottorisahaveiston suomenmestari. Middle of Nowhere -taidepuistoon Juha on veistänyt teokset Bigfoot ja Green Man (kuvassa). Teoksissa käytetty valtava männynrunko (yli 70cm halkaisija) kaadettiin kahvilarakennuksen viereiseltä nurkalta. 

Kaukas on kylä Hyvinkään vehreiden metsien ja heilimöivien peltojen keskellä. Sinne, keskelle ei mitään, rakentuu vanhalle puutarhatilalle kahden yrittäjän, Teijo Monnin ja Pertti Riikosen Middle of Nowhere -ITE-taidepuisto ja kesäkahvila.

Viehättävä, tyhjillään ollut ja alkuperäiseen kukoistukseen jäänyt vihreä tupa, kasvihuoneiden rauniot ja omenapuutarha ovat jo sellaisenaan kokemus, ja ensi kesänä avattava taidepolku rakentuu metsään jykevien pitkospuiden muodossa. Konttikahvila on jo tuotu paikalle talon takaa avautuvaan ihastuttavaan omenapuutarhaan. Talon seinustoilta ja sieltä täältä pitkin polkua ja metsää pilkottaa jo vastaan edesmenneen ITE-taiteilija Pekka Lampisen puureliefejä, veistoksia ja hahmoja.

Lampinen on yksi esimerkki huipputaiteilijoista, joiden töitä taidepuistossa tulee olemaan mahdollisuus kokea. Eläkeiässä alkanut Lampisen kolmas elämä oli vihdoin täynnä luovaa vapautta ja iloa toteuttaa itseään ja vaikuttavat, henkiolentoja muistuttavat veistokset ovat koskettaneet ihmisiä: Lampisen teoksia on ollut esillä paikallisissa kohteissa niin Kiasmassa kuin Pariisissakin asti. Halle Saint Pierre -näyttelykeskuksessa Pariisissa nähtiin nimittäin vuonna 2006 Metsän Henki -näyttely, jonka vetonaulana komeilivat komeasarviset hirvitoteemit. Nyt Middle of Nowhere -taidepuiston omenapuutarhassa komeileva Sarvipääparvi-teos on kunnianosoitus suomalaisen luonnon jylhille eläimille.

Lampisen perikunta lahjoitti vaikuttavat puuveistokset ja toteemit taidepuistoon, sillä ne olivat Lampisen entisellä pihamaalla rapistumassa ja katoamassa taiteilijan menehdyttyä. Middle of Nowhere -taidepuistoon on suunnitteilla museomaisen esille tulevista teoksista huolenpidon lisäksi ITE-taiteen tietokeskus.
 
Ensi kesänä (2024) aukeavaan taidepuistoon ja kahvilaan on tulossa nähtäväksi, yleisön koettavaksi, ja ajan hampaalta tallentuvaksi Suomen ITE taiteen parasta kärkeä. Esille tulee esimerkiksi paikalla rakentuvat, vuoden 2021 ITE -taiteilijaksi valitun Jori Tapio Kalliolan ITE-installaatiot kasvihuoneen ja metsästä löytyvien rakennusten raunioihin ja iloistinen pienoislentokone, jonka kirjoo riemuväreihin vuoden 2020 ITE-taiteilija Paula Huhtanen.

Nyt jo kahvilaan vieraita odottaa ja avosylin tervetulleeksi toivottaa kolminkertaisen moottorisahaveiston suomenmestari Juha Käkelän teokset Big Foot ja Green Man.

”Koskaan ei tiedä etukäteen, mikä kuva puun sisällä on”, kerrotaan Pekka Lampisen sanoneen. Reliefihahmot säteilevät lämpöä Middle of Nowhere -kesäkahvilan terassilla.
Pekka Lampisen Kiasmassa ja Pariisissa asti esillä ollut Sarvipääparvi-teos on kunnianosoitus suomalaisen luonnon jylhille eläimille. Hirvi on ollut kivikaudella tärkeä eläin, jota on kuvattu niin kalliomaalauksissa kuin esineissäkin. Hirvenpäillä koristelluilla esineillä on ollut erityinen, ehkäpä hengellinen merkitys kivikauden ihmisille.
Teijo Monni (kuvassa vas.) ja ratissa vanhasta kuplavolkkarista rakennettua Aku Ankka -autoa ohjastava Pertti Riikonen ovat Middle of Nowhere -taidepuiston takana. Akun auton vierelle on tulossa näytteille Arvo ja Ulla Kirvesmäen iloisen värikkäät betoniakuankkaveistokset. Auto ja betoniakut nähdään myös jo tänä kesänä Itämeripäivänä Maaseudun Sivistysliiton järjestämässä moottorisahaveistostapahtumassa Helsingin Kallion Karhupuistossa 31.8.2023. Ilmaisen veistostapahtuman myyntituotot lahjoitetaan Itämeren hyväksi. Lue tapahtumasta lisää tästä.
Koskemattomiin metsiin vanhan puutarhurin talon ympärillä on rakentunut jykevät, helppokulkuiset pitkospuut. Taidepolkun varrelle suomalaisen ITE-taiteen huiput rakentavat uusia teoksia, osan odotellessa asentumistaan rakentuvan puiston varrelle. Lähistöllä sijaitsee myös vanha ruukki kuohuvine koskineen. Puistoon on pyöräilijällä matkaa Jokelan juna-asemalta 7-8 km ja karttasovellukset ohjastavat autoilijan perille asti.
Vanhassa tuvassa oli tarjolla jo nyt kaffetta ja pullaa, ja autenttinen kesätunnelma syvän tummanvihreissä, alkuperäisissä kaapistoissa, rapistuneissa seinissä ja hellan kaakeleissa. Puisto rakennetaan paikan henkeä kunnioittaen ja luonnon kiertokulun ehdoilla, mutta modernilla ja järkevällä otteella. Pihan puutarhaan tulee erikseen kesäisin auki oleva konttikahvila.
Osin jo lahonnut Pentti Lampisen oravanpyörä muistuttaa vanhan kasvihuoneen raunioiden äärellä elämän kiertokulusta, merkityksestä ja aikamme rajallisuudesta.

Kirjoittaja

Heini Heikkilä

Projektisuunnittelija

+358 40 6350201 heini.heikkila@msl.fi Lue lisää henkilöstä