”Tämä voisi olla ihmisten ja eläinten taivas” – Maija Hyvönen-Hossainin pielistinen taidekahvila, elämä ja teot

Postikortissa kirjavanväriset hevoset tanssivat ruokapöydällä taidokkaassa maalauksessa. Toisella puolen on mustekynällä piirretty sarjakuvamainen Transit -auto, joka ajaa kuutamossa pitkin pellonreunaa. Auton kyljessä lukee MUSTA MAIJA Herttoniemi, ja alareunassa teksti ”Riippuvaisten salonki”.

Musta Maija on munkkileipuri, taiteilija, galleristi ja yllytyshulluttelija Maija Hyvönen-Hosseinin kahvilan ja hänen itsensä lempinimi, yleisesti käytetty poliisiauton leikillinen nimi, ja korttipelin patarouva, jota ei voi kaataa, eikä sitä voi millään kortilla kaataa. Se on myös Hekido – jalkapalloseuran virallisen, joukkuetta peleihin kuljettaneen auton nimi. Yksi tunnetuimpia ja legendaarisimpia Maijan töistä on vasta muutama vuosi sitten suljettu Kivennokan kesäkahvila, joka oli rakastettu ja tunnettu paitsi itse Maijasta, maukkaista ja suurista munkeista, taiteesta ja iloisesta, sallivasta ja hyväksyvästä hurlumhei -meiningistä, missä kaikki luontokappaleet ovat yhtä lailla läsnä yhteisen taivaan alla ilman, ei tikapuilla toinen ylempänä, toinen alempana, vaan maan kamaralla kaikki yhdessä.

Maija Hyvönen-Hossain (s. 1948) kasvoi Ylä-Savossa, maaseudun sydämessä, Pielavedellä. Pielavedestä on myös saanut nimensä toinen Maijan edustamista ja luomista taidesuuntauksista, pielismi. Pielismissä on Maijan mukaan kysymys siitä, miten olla oikein pielessä. Sekin on taitolaji, onko oikein vai väärin pielessä. Toisessa postikorteista keihästetään niin suurta porsasta, että härkäkin jää pieneksi sen rinnalla. Takapuolella on kuva, jossa kissat roikkuvat luudasta, jonka päässä on kahvipannu. ”Riippuvaisten salonki”, lukee piirustuksen alla. Se on siskon piirtämä. Koulut ja pienen kotipaikkakunnan ahdasmielisyys ja uskonnollisuus siihen liittyvine traumoineen jäivät kuitenkin Maijan osalta taakse, kun hän lähti Pielavedeltä Helsinkiin 14 -vuotiaana. Siitä pitäen hän on elättänyt itsensä omalla työllään.

Puhe rahoista ja koulutuksista ei kuitenkaan kiinnosta Maijaa yhtään. Toinen keskeinen taidesuuntaus Hyvönen-Hosseinin elämässä on hupismi. Katselemme videota, jossa muumiasuihin pukeutuneet nuoret ovat kaupassa ostamassa sianpotkaa ja nenälle riputellaan hiivaa ja jauhoja. ”Muumit lähtivät leipomaan”, Maija nauraa videolle kuvatulle performanssille.

Nyt postikortit sijaitsevat Herttoniemessä Maijan omistamassa liike/työhuone/galleria -tilassa, joka on samalla Hyvönen-Hossainin, hänen sisarensa ja Niksu -kissan koti. Sänky ja keittiökulmaus ovat sijoitettuina kipsisäkkien, tarvikkeiden, vanhojen valokuvien, C-kasettien ja VHS -nauhojen, teosten, suurten maalausten, ystävien tekemien teosten, kahvikuppien, Kivennokassa sijainneen kesäkahvilan ja oman kahvilan pihalta ja ympäristöstä talteen otetuttujen kylttien ja patsaiden sekaan. Vanhoja kirjoja ja julkaisuja, kuten Mayankielinen, pikkupojalta ostettu raamattu, kirja Mannerheimista, ja omista töistä kirjoitettuja artikkeleita lojuu sikin sokin pitkin kotia, eikä kukkien ja henkilöautojen kuvien kirjomaan takkiin ja värikkääseen villapipoon pukeutunut Maija erotu tilassa olevasta taiteesta mitenkään.

Saumattomuus, yhteys luonnon ja ihmisen, työn ja muun elämän, asiakkaan ja vieraan, taiteen ja arkisen välillä kuvastaakin parhaiten Maijan elämäntyötä, ja sanomaa. ”Tällä hetkellä maailma on kaaostilassa”, sanoo Maija. ”Tämä voisi olla ihmisten ja eläinten taivas.” Pronssi- ja kipsimitaleihin erikoistunut, maalauksia ja veistoksia yhä kodissaan tekevä Maija Hyvönen-Hossain kokee tallentavansa suomalaista kulttuurihistoriaa töissään. Hän haluaa tuoda iloa elämään, jossa on nähnyt ja näkee ympärillään monenlaista kurjuutta, vaikka omassa sitä ei ole ollutkaan.

Porsaat, kissat, koirat, kanat, hevoset ja kukot toistuvat työssä toisensa jälkeen, ja paistamaton liha on pöydällä myös ihan oikeassa elämässä Maijan kahvilassa. Kuvissa kahvilan terassin pöydillä seisoo milloin kukko, milloin vuohi. Sorsat tepsuttelevat sisälle ja ulos. Valkoinen suuri labradorinnoutaja lempsuttelee kahvilan keittiöön ja nappaa munkkirinkilän suuhunsa, ja sitten lähtee tiehensä. Maijasta huokuva yhteys luontoon, hyväntekeväisyys, vieraanvaraisuus, lempeä kohtaaminen ja avoimuus tulevat esiin myös hellissä muistelmissa siitä, miten sodan käynyt ja sodan jäljistä kärsinyt oma isä aikoinaan kohteli eläimiä. Isä tainnutti teuraalle menevän eläimen siten, ettei se tuntenut kipua, eikä ehtinyt älytä mitään.

Sota ja halu rauhaan tulee esiin myös mitaleissa, isälle maalatussa talvisota -maalauksessa, ja elämän ja luonnon monimuotoisuutta, kulttuurien ja kielten rikkautta, naisten, lasten ja eläinten oikeuksia ja voimaa kaikkialla tursuavista töistä. Maija Hyvönen-Hossainin galleriakodissa muiden ja omat teokset, oma itse ja eläimet ovat tasa-arvoisesti sikinsokin ja osa kokonaisteosta. Myös Maijan kahvilassa taide, asiakkaat ja vieraat, luonto ja eläimet sulautuivat sopuisasti yhteen riemua ja elämäniloa tihkuvaksi tanssiksi. Tapahtumiin kuului esimerkiksi häät pihalla olevan koivun kanssa, napatanssia ja muita performansseja: luonnollinen lajienvälinen suhde kaikkeen ja hierarkiton luontosuhde on kaiken keskiössä.

Eräskin kesäkahvilan asiakas ei ollut voinut ostaa jäätelöä, koska rakennuksessa oli sika. ”Eihän se sika siellä pakastimessa ollut. Varmaan sillä oli itsellään pakastimessa kinkku sen sijaan.” Tällainen reaktio on vain pisara meressä ymmärtämättömyydessä, mitä eläinten ja luonnon keskellä, paljon maatilan töitä lapsena tehnyt Maija on saanut kohdata. Maija Hyvönen-Hossain onkin tehnyt mitalin esimerkiksi Brigitte Bardotille, joka on puolustanut eläimiä. Mitaleita löytyy ja tulee esiin joka kulmasta. Niitä on tehty kipsistä ja pronssista, avattavia, koottavia, käännettäviä versioita. Kaikkiin liittyy henkilökohtainen suhde: mitali on tehty tutulle tai ihmiselle, joka on herättänyt ajatuksia.

Nauhoilla vilahtaa myös kuvia teosten valmistumisesta, possusta, joka saa tekoripset lattiaharjan hapsuista ja sinisestä possusta, jolla on silmät tippuneet talven aikana. ”Se ei ole halunnut nähdä tätä maailmaa”, sanoo Maija filmillä.

”Laitetaan uudet silmät. Jos se tästä vaikka paranisi”.