Inkoon mystinen puutyömies Benny Uhlenius

Blogit

Teksti: Veli Granö. Kuvat: Susanna Kankare.

Viimeisimmän teoksen työstöä Bennyn työhuoneella. Mystinen mies lempipuuhassaan.

Merkittävän taiteen synty ja arvo

Jos joku sanoo tekevänsä taidetta terapiaksi, koetaan sen usein alentavan tuotosten taiteellista arvoa. Mutta asia taitaakin olla päinvastoin: merkittävää taidetta ei voi syntyä, jos teosten tekoon ei liity taiteilijan itseterapiaa. Muunlainen taiteen tekeminen voikin olla pinnallista ja merkityksettömämpää?

Inkoolaisen Benny Uhleniuksen nuoruus oli vesimiehen aikaa, päihteistä hippielämää, kaikkine ikävine mausteineen. Benny pystyi kuitenkin kolmekymmenvuotiaana lopettamaan päihteiden käytön ja opiskeli itsensä sosiaalialalle. Työura narkomaanien kuntoutuksen parissa vankiloissa tuotti onnistumisen kokemuksia ja Bennylle itselleen aivan uuden, sosiaalityöntekijän identiteetin.

Huumeveikon elämän muistot hän on yrittänyt karistaa selästään jo moneen kertaan, mutta joutunut aina toteamaan niiden olevan osa elämänsä tarinaa. Jos menneisyyttä ei voi poistaa, voi sen kääntää voitoksi ja voimaksi. Vankien kanssa tehdyssä työssä oman elämän kokemukset muuttuivatkin arvokkaaksi pääomaksi, vertaistuen voima oli valtava.

” Aluksi pitää olla tietysti joku idea, mutta sitten työ vie eteenpäin. Eli mä en tiedä koskaan millainen siitä lopputuloksesta tulee.”

Benny uskoo arkityyppiteoriaan: siihen että on erilaisia ihmisen perustyyppejä, jotka voivat ottaa ihmisen valtaansa. Hän kokee olevansa välillä huolehtija, maagikko tai soturi. Ihminen voi muuttua ja muuttaa itseään. Eläkkeelle jäämistään hän pitää suurena initiaatioriittinä. Siihen liittyi myös muhkean parran kasvattaminen. Hän on nyt mieluiten mystinen taiteilija ja puutyömies.

Bennyn ensimmäinen akvarellityö liuotetuista vesiväreistä vanerille.

Benny on huomannut taiteen elämää kannattelevan voiman jatkuvan läpi elämän. Hän maalasi jo nuorena levykansista ja hippisurrealismista ammentavia tauluja, mutta nyt eläkkeellä taiteesta on tullut entistä tärkeämpää. Se pitää elämän rytmissä ja ajatukset ojennuksessa. Talvella maalataan ja kesällä veistetään puuta.Puun muotoilijana Benny on todellinen mestari. Hänen veistoksensa ovat kuin aivan eri maailmasta peräisin ja ehkä niin onkin. Ne ovat mystisiä alitajuisen maailman näkyjä, kuin jonkun primitiivisen heimon jumalkuvia tai kulttiesineitä tuonpuoleisen tavoittamiseen. Ehkä ne ovat Bennyt jonkun mystisemmän arkkityypin luomuksia?

Benny ja hankekoordinaattorimme Susanna Kankare Bennyn työhuoneen ovella, 200-vuotiaan sukutalon edessä.
Mieletöntä ajatella, että tila on ollut suvulla kolmen vallan aikakausina. Mitä kaikkea eri luovuutta ruokkivia tarinoita ja kokemuksia tänne liittykään.. .

Bennyn työhuoneella Inkoon Fagervikissä avoimet ovet ja taiteilijatapaamisia heinäkuussa, joka tiistai klo.12-15. Mikä mahtava syy lähteä päiväretkelle yhteen Suomen kauneimmista ruukeista ja tapaamaan uusia ITE-taiteen löytöjä ja mestarillisia taiteilijoita 😉

Kirjoittaja