Karhun korjuu sujui hujauksessa – ”Karhufestivaali on yhteinen asia”
Karhufestivaalin syksyinen Karhun korjuu sujui Ilomantsissa yhdessä hujauksessa. Talkootempaus kokosi 15 miehen joukon autoineen ja peräkärryineen kuskaamaan puiset karhuveistokset talviunille 18.10.2021.
Ilomantsin raitilla olleet noin 80 karhua koottiin Karhuareenalle vain puolessatoista tunnissa. Karhunveistokilpailun johtaja Timo Reko Maaseudun Sivistysliitosta ja puheenjohtaja Taisto Volotinen MSL:n Vaara-Karjalan kulttuuriyhdistyksestä organisoivat talkoojoukon toimintaa.
Korjuu sujui pääosin kahden ja kolmen hengen ryhmissä, ja jokaiselle osoitettiin oma tienpätkänsä Kalevalantien, Kauppatien ja Yhtiöntien varrelta. Homma sujui niin supsikkaasti, että lopulta päädyttiin väkisinkin myös toisten lohkoille korjaamaan viimeisetkin karhut talven tieltä turvaan.
”Karhujen keräilyssähän melkeinpä kilpailtiin”, Volotinen totesi velmuillen, ja raijausjoukko totesi ilmassa olleen kunnon perinteisen talkoon tunnelmaa ja yhteishenkeä.
Karhuveistokset piristävät kylän ilmettä
Karhufestivaalin moottorisahaveistossa vuosien mittaan syntyneitä teoksia oli kesän 2021 aikana esillä Ilomantsin keskustassa enemmän kuin aiemmin. Nämä niin kutsutut raittikarhut osoittivat Joensuun-tieltä sekä torilta reitit veistokilpailujen paikoille Karhumetsään ja Karhuareenalle.
Talkooväestä niin Veli Vainikainen kuin Timo Kareinenkin vahvistivat, että puisten karhujen esillä olo Ilomantsin keskustassa kirvoitti runsaasti myönteistä palautetta.
”Karhut piristävät kylän ilmettä”, Vainikainen sanoi ja lupautui monen muun talkoolaisen ohella kuskaamaan karhut talviunilta jälleen kylän raitille keväällä 2022. Ensi vuonna Karhufestivaali pidetään elokuun 12.–14. päivinä, ja moottorisahaveiston teema kutsuu silloin karhun syliin.
Timo Kareinen on osallistunut Karhufestivaalin moottorisahaveistokisaan useampaan otteeseen, niin myös kesällä 2021. Nyt Karhun korjuu -tempaus osui sopivasti syyslomaviikolle, joten hän ehti talkoisiin mukaan koulutaksin kuljetuksesta. Karhujen völjäys on Kareiselle tuttua puuhaa, sillä hän on taistellut pöllien kanssa omalla pihallaan teoksia veistäessään.
”Tämä on tekniikkalaji: keplottelua, pyörittelyä ja vierittelyä.”
Ihan Karhuareenan lähistöllä asuva Timo Martiskainen ilmoitti osallistumisestaan talkoisiin jo hyvissä ajoin Karhufestivaalin Facebook-sivun kommentissaan.
”Kävin Karhufestivaalin aikaan elokuussa kolmekin kertaa päivässä katsomassa, miten veistokset edistyvät.”
Villiruokafestivaali jälleen tulossa
Ilomantsin ex-kunnanjohtaja Markku Lappalainen tuntee hyvin Karhufestivaalin merkityksen paikkakunnalle, sillä hän luotsasi Ilomantsia vuosina 2007–17 eli myös ensimmäisen festivaalin aikaan 2014.
”Karhufestivaali lähti hyvin liikkeelle. Viime vuosina korona on tietysti häirinnyt, mutta ei onneksi tämän enempää, joten veistotapahtuma on voitu näissäkin olosuhteissa järjestää.”
Karhufestivaalin aikaan pidettyä Villiruokafestivaalia ei koronatilanteessa ole uskallettu järjestää, mutta Lappalaisen mukaan Vaara-Karjalan Leader on lähtemässä jälleen sen toteutukseen kesällä 2022, jos vain olosuhteet sallivat. Lappalainen on Vaara-Karjalan Leaderin puheenjohtaja.
”Periaatepäätös Villiruokafestivaalista on tehty, mutta tietysti joudumme seuraamaan tarkasti koronatilannetta.”
Karhufestivaali tärkeä yrittäjille ja matkailulle
Karhufestivaalin veistokisoista koostuvista karhuista on toiveena ja tavoitteena tehdä Ilomantsiin ympärivuotinen matkailukohde Tuhannen karhun maa. Ilomantsin Matkailuyhdistyksen toiminnanjohtaja Eero Tuomisto luonnehtii ideaa mahtavaksi ja alkua hyväksi. Tätä nykyä karhuveistoksia on kolmisensataa.
Tuomiston houkutteli Karhun korjuu -tempaukseen mukaan perinteinen talkooidea, yhteinen tekeminen. Tätä ajattelua hän toivoo Ilomantsiin laajemminkin.
”Ihmiset eivät ehkä kaikkinensa ymmärrä, miten merkittävä asia Karhufestivaali paikkakunnallemme on. Ulospäinhän festivaali näyttäytyy ainutlaatuisena ilmiönä, tällaista ei ole missään muualla Suomessa.”
Ilomantsin yrittäjien puheenjohtaja Antti Ikonen tunnustaa festivaalin tärkeyden sekä hänelle itselleen henkilökohtaisesti että koko yrittäjäyhteisölle.
”Karhufestivaali on vahva toimija ja kokoonkutsuja, ja tätä myös yrittäjäyhdistys haluaa tukea. Yksityishenkilönä minua viehättää festivaalin yhteishenki – maaseudun elinvoimaisuuden suhteen ei ole todellakaan luovutettu.”
Kesän 2021 karhunveiston mestaruuskilpailun teokset ovat nähtävissä Karhumetsässä edelleen. Majatalo PikkuPrihan Vesa Vainikaisen mielestä veistokset ovatkin oiva lisä paikkakunnan nähtävyystarjontaan.
”Ohjaamme matkailijat Karhumetsään. Veistoksia on mukava käydä katsomassa varsinaisen Karhufestivaalin jälkeen myöhemminkin.”
Tulossa 9. ja 10. Karhufestivaali
Karhunveistotapahtuman johtaja Timo Reko kertoo, että Maaseudun Sivistysliitto on nyt tehnyt päätöksen karhunveiston järjestämisestä kahdeksi vuodeksi eteenpäin. Vuonna 2023 Karhufestivaalille tulee kymmenen kertaa täyteen.
”Maaseudun Sivistysliitto järjestää siis veistotapahtuman, ei koko Karhufestivaalia. Eli festivaalin muu sisältö ja laajuus on kiinni yhteistyökumppaneista ja kaikkinensa muista toimijoista Ilomantsissa. Toivottavasti mahdollisimman moni hyödyntää Karhufestivaalin vetovoimaa ja järjestää ohjelmaa elokuun puoleenväliin”, Reko kannustaa.
Lue myös: