Karhunveisto jatkuu Ilomantsissa – Karhun syli kutsuu elokuussa 2022

Karhufestivaali, Veistokilpailu, Uutinen
Vuonna 2022 itäisin ja ihanin karhunveiston kilpailu järjestetään Ilomantsissa 12.–14. päivinä elokuuta.

Maaseudun Sivistysliitto järjestää yhdeksännen karhunveistotapahtuman Ilomantsissa vuoden 2022 elokuussa. Teemana on tällä kertaa Karhun syli, ja tuttuun tapaan moottorisahaveistäjille on luvassa kaksipäiväinen karhunveiston mestaruuskilpailu sekä 1,5 tuntia kestävä pikakilpailu.

Maaseudun Sivistysliiton kulttuurituottaja Raija Kallioinen kertoo, että teemalla Karhun syli haetaan toiminnallisia veistoksia, jotka käyvät levähdyspaikoiksi, kuten istuimiksi tai penkeiksi.

”Tarkoitus on, että näitä teoksia voidaan sijoittaa istuimiksi Ilomantsin keskustaan sekä Karhumetsään ja Karhuareenalle vievälle karhureitin varrelle Karhufestivaalin kymmenvuotisjuhlavuonna 2023”, Kallioinen paljastaa.

Päätös nyt kahdesta vuodesta

Ilomantsin karhunveistotapahtuman johtaja Timo Reko kertoo, että Maaseudun Sivistysliitto on nyt tehnyt päätöksen karhunveiston järjestämisestä kahdeksi vuodeksi eteenpäin.

”Maaseudun Sivistysliitto järjestää siis veistotapahtuman, ei koko Karhufestivaalia. Eli festivaalin muu sisältö ja laajuus on kiinni yhteistyökumppaneista ja kaikkinensa muista toimijoista Ilomantsissa”, Reko korostaa.

Rekon mukaan MSL käy neuvonpitoa asiasta muun muassa Ilomantsin kunnan kanssa syksyn 2021 aikana.

Karhunveistoon ilmoittautuminen alkaa kevätalven 2022 aikana.

Entinen ajankohta: elokuu

Karhunveiston päivät ovat perjantaista sunnuntaihin 12.–14.8.2022. Timo Rekon mukaan veistokilpailu järjestetään kansainvälisenä, jos vain maailmantila sen sallii.

Tulevan karhunveistokilpailun säännöt kerrotaan verkkosivuillamme vuoden 2022 alkupuolella, ja myös ilmoittautuminen alkaa kevättalven aikana.

Enimmillään 10 000 kokijaa

Vuonna 2021 Karhufestivaalin veistokilpailuihin osallistui kaikkiaan 28 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea. Nelipäiväinen veisto kokosi oheistapahtumineen noin 5000 kävijää Ilomantsiin. Veistoa myös striimattiin Karhufestivaalin YouTube-kanavaan, ja tällä Karhulivellä oli kaikkiaan 2300 eri seuraajaa ympäri maailman.

Parhaimmillaan eli ennen korona-aikaa Karhufestivaali on koonnut yhdessä Villiruokafestivaalin kanssa 10 000 vierailijaa.

Karhun korjuu talkoilla 18.10.2021

Raittikarhujen korjuuseen kaivataan nyt talkooapua. Talviunille ne lähtevät 18.10.2021.

Ilomantsin torille ja raitille alkukesästä ripotellut karhuveistokset eli kaikkiaan noin 80 raittikarhua viedään jälleen talviunille, ja päiväksi on valikoitunut Ilomantsin Kuutamolla-tapahtuman (15.10.) jälkeinen maanantai 18.10.2021.

Karhufestivaalin järjestäjät haastavat ilomantsilaisia ja myös muita kiinnostuneita tulemaan Karhun korjuu -talkoisiin kello 12 lähtien. Mukaan kaivataan peräkärryllisiä yrittäjiä sekä yksityisiä ihmisiä. Tiedustelut: timo.reko@msl.fi sekä riitta.ryynanen@msl.fi.