Nykykansantaiteen kartoitukset on nyt viety läpi koko Suomen

Uutiset

Kalevalan päivänä 28.2.2024

Suomalaisen nykykansankulttuurin yksi merkkihetki on koittanut, kun Maaseudun Sivistysliitto sai päätökseen viimeisessä maakunnassa toteutetun ITE-taiteen kartoituksen. Vuonna 1998 alkaneet kartoitukset ovat edenneet maakunta toisensa jälkeen läpi koko Suomen. Viimeisenä oli vuorossa Uusimaa, jossa tehty työ päättyy helmikuun lopussa 2024. Kartoitushanketta ovat rahoittaneet uusmaalaiset Leader-yhdistykset Euroopan maaseuturahastosta.

Uusmaalaisten ITE-taiteilijoiden etsinnässä yleisö lähetti toistasataa vihjettä omaehtoisista, itseoppineista visuaalisen nykykansantaiteen tekijöistä. Kartoitushankkeen dokumentaristit kävivät tapaamassa yli 50 taiteilijaa. Kokoon on saatu laaja tietoaineisto, jota löytyy mm. ITE-taiteen kotisivulta ja sosiaalisesta mediasta.

Tallennettavaksi valikoituun kuva-arkistoon on kenellä tahansa vapaa pääsy Finna-tiedonhakupalvelun kautta. Finnasta löytyy ITE-taiteilijoiden tuotannosta nyt jo lähes 10 000 kuvaa, jotka ovat peräisin MSL:n eri puolilla Suomea tekemistä kartoituksista.

ITE-taiteen kartoitukset ovat tuottaneet tietoa myös matkailualan tarpeisiin. Yleisölle avoimista ITE-taideympäristöistä löytyy kootusti tietoa visitite.fi-hakemistosta. Uudeltamaalta valmistui lisäksi virtuaalinen kartta ja galleria, joka on kartoituksen kotisivulla omatoimisten matkailijoiden ja matkailualan ammattilaisten vapaasti käytettävissä. Matkailijoille avoimista taideympäristöistä löytyy myös videoita YouTubesta.

Hankkeen myötä saatiin kokoon aineistoa, josta Maaseudun Sivistysliitto tuotti virtuaalisen teoksen Elis Sinistön Taivaat. Tämä on uudenlainen tapa tallentaa ja esitellä katoavaa taideympäristöä.

Kaikki koottu aineisto on nyt kulttuurielämän, oppilaitosten ja kyläyhteisöjen käytettävissä. Myöhemmin keväällä hankkeessa löydettyjen taiteilijoiden esittelyjä julkaistaan vielä kirjana.

Miksi ITE-taidehankkeita on tehty?

Maaseudun Sivistysliitto haluaa, että kiinnostus ja arvostus kotiseutuun ja paikalliskulttuuriin kasvaa ja että taiteen tekemisen lähtökohdat ja ilmaisun muodot nähdään moninaisuutta kunnioittaen. ITE-taiteen synnyn taustalla on usein kokonaisvaltainen luovuuden täyttämä elämänmuoto, josta niin yksilöt kuin yhteisöt voivat ammentaa esimerkkiä ja innoitusta.

ITE-taiteen kartoitukset on toteutettu nyt kaikissa manner-Suomen maakunnissa. Hankkeiden myötä on nostettu esiin satoja ITE-taiteilijoita ja kymmeniä vierailujen kohteiksi sopivia ITE-taideympäristöjä. On myös löytynyt ideoita ja tahtoa kulttuuriympäristöjen vaalimiseen ja hyödyntämiseen. On syntynyt jaettua kulttuuripääomaa, innostusta, oppimista ja yhteisöllisyyttä. Aikamme visuaalisen nykykansantaiteen yhteiset tietovarannot ovat karttuneet kansainvälisestikin merkittävässä mittakaavassa.

LINKKEJÄ:
Kotisivuille: ITE-taide ja www.visitite.fi
Tietokantaan: ITE-taide Finnassa
Some-kanaville FB ITE-taide, FB ITE Uusimaa, IG ITE-taide, YouTube ITE Uusimaa

Knut Sundberg, Hanko. Täktomin merenrantamaisemissa yhdistyy Knut Sundbergin koskettava taide ja upea luonnonympäristö. Kuva: Heini Heikkilä.
Karjaalainen Greger Grönholm täyttää värikylläiset maalauksensa niin ettei tyhjää tilaa juuri jää. Grönholmin ilmaisu poikkeaa perinteisestä ITE-taiteesta ja siinä on nähtävissä kansainvälisen outsider-taiteen virtauksia. Kuva: Veli Granö.
Sirkka Turkki, Porvoo. Sirkka Turkin Ruusulinna on koskettava kesäparatiisi ja taideaarre. Satukaupunki täyttää koko tuvan. Hahmoja kaupungissa on yli tuhat. Kuva: Heini Heikkilä.
Pekka Helenius, Nurmijärvi. Pekka Heleniuksen takomat veistokset ovat lukkoja avaava, terapeuttinen ja alkuvoimainen näky Klaukkalan Julmakalliontien Tao tao puistossa. Metsäkankaan alta kalliosta, kuin kallon luun tai kovan peruskallion läpi työntyvät väkevät ja hauraat metallihermosolmut, näyt ja uuden avaavat alut. Kuva: Veli Granö.
Jarmo Suojärvi, Karkkila: Kuolema ajaa lähiössä. Jarmo Suojärvi työskentelee valimotyöntekijänä Karkkilassa. Tehtaan melussa ajatukset harhailevat usein Posiolle ja lapsuuden hillasoille. Valtava määrä tauluja on syntynyt luonnossa koetuista elämyksistä. Pohjoisen maiseman värit hehkuvat hänen töissään. Kuva: Veli Granö.
Heikki Meriläinen, Hanko. Rakennusmestarina työskennelleen Heikki Meriläisen pihapiirin ja itse rakennetun, valoisan ja korkean ateljeen ympärille keskittyvän kodin täyttävät sadat veistokset, teokset, maalaukset ja piirustukset, joihin on tallentunut mittaamaton pala suomalaista, kadonnutta kansallismaisemaa ja elämäntapaa yhä uusia muotoja aina uuden aikakerrostuman jälkeen ottaen. Kuva: Veli Granö.
Romulyyli, Riitta Raitala, Tuusula. Romulyylin eli Riitta Raitalan ja hänen perheensä koti ja puutarha Villa Ketola on kokonaisteos vailla vertaa. Kuva: Heini Heikkilä.
Edesmennyt Elis Sinistö (1912–2004) on ITE-taiteen klassikko. Hänen Kirkkonummelle luomansa taideympäristö Villa Mehu on kahdessakymmenessä vuodessa rapistunut ja maatunut. Uudenmaan ITE-hankkeessa kuvattiin tiensä päähän tullutta ympäristöä, jossa ei enää voi vierailla. Taiteilijasta ja hänen elämäntyöstään kootusta aineistosta Maaseudun Sivistysliitto on tuottanut Elis Sinistön Taivaat -virtuaaliteokseen. Kuva: Veli Granö.