Enni Id
Padasjoki (1904–1992)
Enni Id syntyi 1904 perheeseen, joka oli kartanon vuokratilallinen. Sisaruspuolia hänellä oli useita. Kaikki maalaisaskareet olivat hänelle tuttuja, samoin kyläyhteisön säätyjako ja eri ammattikuntien arvostus puhumattakaan seutuun liittyvästä tarustosta. Nuorena tyttönä hän karkasi kotoa mennäkseen karjanhoitokouluun ja edelleen tätinsä ompeluliikkeeseen Helsinkiin. Ja Helsingissä hän avioitui ensi kerran, mies kuoli ja nuori leski palasi kotiseudulle. Vuonna 1939 hän meni naimisiin uudelleen. Lapsia ei kummastakaan avioliitosta syntynyt. Jälkimmäinen aviomies ei arvostanut eikä edes suvainnut hänen maalausharrastustaan ja käytti hänen maalauksiaan jopa talon vuorauksena kuvapuoli seinää tai kattoa vastaan. ”Äijä sitten onneksi kuoli 1966”, muisteli Id.
Tästä alkaen leskellä oli vapaus päivin ja varsinkin öin maalata osuuskaupasta tilaamilleen kovalevyille. Osansa pensselistä sai koko mökki ovia, lattioita, huonekaluja, purkkeja ja koreja myöten. Kukat ja viiniköynnösmäiset ornamentit juoksivat häkellyttävinä kaksihuoneisessa pienessä punaisessa mökissä. Koristetussa keinutuolissaan hän maalasi levyä sylissään pitäen mm. viljanteon eri vaiheet sekä perimätiedot nuijasodasta lähes 400 vuoden takaa: ”Kaikiilt lyötiin päät poikki Nyystöläs.” Taikavoimaisesta Haukan Kustaasta Enni teki kuvia, samoin kotoisista mustista, hännättömistä valkorintaisista kissoistaan kukkien keskellä. Enkelit ja pirut toistuivat. Raamatun mukaan viimemainitut olivat kaksineuvoisia ja nyljettyjä vaaleanpunaisia sarvipäitä.
Ennistä tuli paikallinen legenda, joskin monet lähimmäiset pitivät häntä kummajaisenakin. Hän muovasi itse imagoaan kansannaisen oveluudella, kiroili, vaikeni, näytteli tai muuten vain temppuili sen mukaan, kenen kanssa seurusteli. Työskentelytavastaan hän sanoi: ”Minulla on sen verran hulluutta, että panen silmän kiinni ja minä kahtelen ja minä näen. Sitte minä otan jotain, mitä minä olen nähnyt, ja sielt tulee väritki”.
Laajemmin hän tuli tunnetuksi vasta noin 70-vuotiaana, kun hänen töitään valittiin Helsingin Taidehallin naivistisen taiteen näyttelyyn vuonna 1973. Muutaman vuoden ajan hän oli näkyvästi esillä, ja hänellä oli ryhmä- ja yksityisnäyttelyitä Suomessa ja myös Tanskassa. Aikakauslehdet tekivät Ennistä värikkäitä juttuja, joihin hän ilmiselvästi halukkaasti suostui, ja poseerasi kissoineen ja kukkoineen ja maalattuine mökkeineen.
Näyttelyissä Enni Id oli mukana pitkälle 1980-luvulle asti. Viimeiset vuotensa kuolemaansa 1992 asti hän asui kunnan vanhainkodissa vireänä ja iloisena. Maalaaminen jatkui niissäkin oloissa. Tonttinsa ja koristeellisen mökkinsä hän testamenttasi kunnalle, ja nykyisin talo on kesäisin auki yleisölle.
Teksti: Aira Heinänen. Kuvat: Veli Granö, Juho Haavisto, Minna Haveri.
Enni Idistä artikkeli ITE Hämeessä -kartoitushankkeen Koe ITE -julkaisussa, s. 20-25.
