Jussi Tukiainen

Kerimäki (1937–2022)

Jussi Tukiainen (s. 1937) tekee mustan humoristista taidettaan kaikesta mahdollisesta materiaalista mitä löytää. Hän on itseoppinut dadaisti, joka taidollisesti voisi toimia nykytaiteen virallisellakin puolella, mutta hänen tyylillinen räjähtäneisyytensä tekee hänestä erityisen vahvan outsider-taiteilijan, josta ei puutu art-brut -piirteitä.

Tukiainen on papin poika Vaasasta ja opiskellut teologiaa yliopistossa. Opinnot kuitenkin loppuivat lyhyeen ja Jussi heittäytyi radikaaliksi taiteilijaksi vuonna 1965. Kirkon valtaa hän parodioi hohtimista tehdyillä hahmoilla kastekohtauksessa, jossa naruihin kiedottu hohdinpappi kastaa pikkuhohdinlasta nyöritetyn hohdinseurakunnan edessä. Tukiainen on myynyt ”Jeesuksen narikka” -nimisiä töitä seurakunnille. Niissä on ikivanhasta jättinaulasta roikkumassa verenpunaisella pohjalla piikkilankakruunu.

Tukiaisen poliittiset mielipiteet näkyvät teoksissa synkän satiirisissa muodoissa. Useasti hän tekee mielipideteoksen jostakin ajankohtaisesta aiheesta. ”Kun luen päivän lehden, tulen raivoon, jonka puran teokseen.” Työttömyyttä hän kritisoi lapiolla ja rukkasilla ja eriarvoistavan politiikan jälkiä nyrkillä ja kirveellä.

Tämän osallistuvan realismin vastapainoksi Tukiainen tekee mitä kauneimpia kansanomaisia asetelmia vaikkapa hillopurkeista ja villalangoista sekä vaikuttavia purjelaivoja, joiden kölinä on esim. vanha luistin tai länki ja purje kaarnasta tai ruostuneesta raudasta. Erään isohkon laivan keulakuvana on suuren hauen pää. Kaikkein kauneimpia ovat erikokoisten kanalintujen luista tehdyt sirot purjeet.

Jussi Tukiainen asuu vaimonsa kanssa Ristiinassa. Tukiainen on tehnyt omaperäistä itedadaansa vuodesta 1986 lähtien Kerimäen Kattilanmäellä vanhassa kansakoulussa, missä hän on myös asunut perheineen. Paikka on edelleen käytössä ja se on täyttynyt hänen teoksistaan, kuten myös pihapiiri. Pihakoivusta roikkui aikoinaan terässiimasta koho ja jättiongenkoukku, johon oli ”tarttunut” vanha ruosteinen polkupyörä. Nyt pyörän tilalle on tullut vessanpönttö, jossa lukee Viva Duchamp!

Tietoisena historiallisesta dadaismista, Tukiainen ei käytä sitä käsitteellisenä viitekehyksenä, vaan on uskollinen sen rönsyileville juurille. Teoksissa on vitsikkäitä yksityiskohtia ja vastakohtaisuuksia. Ne seuraavat pikemminkin luovuuden oikukkuutta kuin taiteellisuuden lakeja. Jokainen hänen teoksensa on yllätys muodoltaan, materiaaliltaan ja idealtaan. Vakava aihe ja pilakuvamaisuus ovat vierekkäisissä teoksissa. Taitavana kuvantekijänä häneltä löytyy koko skaala abstrakteista käsiteteoksista täysin anarkistisiin esinekollaaseihin.

Teksti: Erkki Pirtola. Kuvat: Veli Granö.