Porilaisen Irja Alisen pihaa kansoittaa pari sataa betonihahmoa. Kyseessä on yksi lukumääräisesti laajimmista ITE-taidekokonaisuuksista maassamme.
Kun Irja Alinen 1990-luvun lopussa, kolmen pojan yksinhuoltajaäitinä, aloitteli taiteilijanuraansa, hän huomasi pian tekevänsä muotoilutyötään jonkinlaisessa ohjauksessa. Kuin kädet liikkuisivat jonkin ulkopuolisen tahdon opastamina. ”Jos opas ei ole paikalla, on aivan turhaa yrittää työskennellä, työ ei silloin suju!”, hän kertoo. Työn aloittamiseen liittyy myös välttämättömiä rituaaleja. Betoniseoksen vesi on siunattava, ja massaan on sekoitettava tuhkaa. Tuhka sisältää viestejä fyysisen maailman näkymättömistä ominaisuuksista, ja sillä on yhteys palaneiden puiden henkiin – jotka nyt ovat tuonpuoleisen asukkaita nekin.
Pihan patsaspuisto hämmästyttää aiheidensa moninaisuudella, aivan kuin taiteilijan mielenkiinnon kohteet vaihtelisivat ilman minkäänlaista johdonmukaisuutta. Patsaspuisto ei kuitenkaan ole sekava, vaan sen moninaisuus on kuva Irja Alisen maailman rajattomuudesta. Monet teosten aiheista ovat Irjalle näkyinä annettuja, ja siellä, taiteilijan aistimassa rinnakkaismaailmassa, asuvat niin vedenneidot, yksisarviset, Buddha, lohikäärmeet, intiaanit kuin tunnetut sarjakuvahahmotkin sulassa sovussa keskenään. Irjan alisessa maailmassa ei ole hierarkioita. Kaikki ovat samanarvoisia, eikä ole myöskään aikaa, vaan kaikki olemukset ovat läsnä samassa hetkellä ja ikuisesti. Ihmiskunnan myyttien ja tarujen maailmaakin kansoittaa mitä kirjavin ja ristiriitaisin moninaisuus – kuinka siis Irjan puutarhassakaan asiat voisivat olla toisin?
Teksti: Veli Granö. Toimittanut: Lauri Oino. Kuvat: Veli Granö. Pidempi taiteilijaesittely on julkaistu ITE Satakunnassa -kirjassa.