Greger Grönholm
Karjaa (1970)
Suomalaisen ITE-taiteen suhde kansainväliseen outsider-taiteeseen herättää usein kysymyksiä. Asiallisesti katsoen ITE on outsider-taiteen suomalainen alalaji, jolla on kuitenkin aivan erilainen tyyli ja tekijäjoukko kuin kansainvälisillä verrokeillaan. Silti moni suomalainen nimeää itsensä karjaalaisen Greger Grönholmin tavoin outsideriksi. Tämä johtuu sanan tarkoittamasta ulkopuolisuudesta; ulkopuolisuus on monen nuoremman polven nykykansantaiteilijan kokemus paikastaan yhteiskunnassa, eikä heillä välttämättä ole tietoa nimityksen ympärillä käydystä kriittisestä kansainvälisestä keskustelusta.
Greger Grönholmin taiteilijuus syttyi maatilalla Snappertunassa. Greger-pojassa ei kuitenkaan näkynyt mitään merkkejä tulevasta maatalonisännästä, vaan hän oli lapsena hyvin astmaattinen, vietti paljon aikaa yksin huoneessaan ja alkoi piirtää itselleen omaa maailmaansa. Tutustuminen amerikkalaiseen undergroundiin ja primitiiviseen taiteeseen antoi mielikuville uuden muodon. Grönholmin kuvien maailma on omaperäinen ja melkoisen synkkä. Kuvissa vallitsee kansainvälisessä outsiderissa yleinen horror vacui – tyhjyyden kammo. Teoksen pinnassa ei ole tyhjää kohtaa, vaan koko kuva-alaa peittää verkkomaisesti levittäytyvä kuvasto. Kauhistuttavat hahmot työntyvät esiin perspektiivittömästä pinnasta, kuin niillä olisi jotain sanottavaa.
Grönholm sanoo kuviensa olleen aina synkkiä, muttei kerro mustuuden alkuperästä. Hän ei ole masentunut vaan aivan päinvastoin, vaikka sureekin syrjäytyneiden ystäviensä karuja kohtaloita ja ihmiskunnan maapallolla harjoittamaa tuhotyötä.
Teoksia katsova jää pohtimaan, mistä zombit ja pääkallot ovat peräisin. Ehkä kyseessä on eräänlainen maksimaalisen sanomisen tyyli, jossa hiljaisille tai herkille hetkille ei haluta jättää lainkaan tilaa – kyse on siis ”volumesta”. Grönholm onkin toiselta ammatiltaan punkmuusikko ja Loinen-kulttibändin energinen laulusolisti. Tähän tyylilajiin ei kuulu hiljainen artikulointi, vaan nyansseja pitää etsiä äänimassan sisältä. Ne eivät ole hiljaisia ääniä vaan paljastuvat ennemmin rytmin vaihteluissa ja aina uusia muotojaan etsivässä kapinallisessa asenteessa. Toistuva, itsensä ympärille kiertyvä manausmainen rytmi on myös Grönholmin piirrostaidetta leimaava ominaisuus. Kuvien hahmot viittaavat myös länsimaista kulttuuria muokkaavaan uushenkisyyteen. Usein new age -taiteen käsitetään esittävän ihania enkeleitä tai avaruudellisia näkyjä, mutta voisiko ihmistä ravistavaa henkisyyttä olla ilman demoneita ja tietoa pahasta?
Grönholmin tuotannon voi nähdä esimerkkinä suomalaisen nykykansantaiteen muutoksesta. Hänen teoksissaan ei näy juurikaan kansallisen kulttuurin vaikutteita, sen sijaan hänen hahmojensa esikuvia vilisee suosituissa fantasiakirjoissa ja -elokuvissa. Kun sekulaari länsimainen kulttuuri tyhjeni salaisuuksistaan, muuttivat jumalat taikavoimineen ja unennäkijät salaisuuksineen populaarikulttuuriin. Grönholmin ja populaarikulttuurin kuvaamat demonit hiipivät esiin ihmiskunnan pelkojen ja painajaisten yhteisestä kodista, jokaisen ihmisen oman kallon sisältä. Hänen tuotantonsa vähä vähältä saavuttama kansainvälinen kiinnostavuus on merkki niin taiteellisesta omaleimaisuudesta kuin yhteisesti jaettavan sanoman löytymisestä.
Teksti ja kuvat: Veli Granö
Taiteilijaesittely on julkaistu ITE-taidetta Uudeltamaalta -kirjassa.
