Seija Hakala

Kärkölä (1945)

Kärköläläisen Seija Hakalan toiminta ei ole ilmeistä veisto-, tekstiili- tai maalaustaidetta. Parhaiten sitä voisi ehkä kuvailla tee-se-itse-henkiseksi toimeliaisuudeksi, josta tekee ITE-taidetta sen yleisö ja yhteisöllisyys.

Hakalan kohdalla kaikki alkoi, kun pihan reunaan jäi tyhjän pantiksi sivurakennus. Jostain tuli ajatus, että sisälle voisi alkaa rakentaa kauppaleikkiä. Puoliso Heikin kanssa aloitettu kaupan rakentaminen “lähti hieman käsistä”, ja lopulta aidoista tuotepakkauksista ja taidokkaasti toteutetuista päivittäistavaratuotteiden mallinnoksista muodostui myymälä, jonka rinnalla moni kyläkauppakin kalpenee.

Kärkölän lasten kyläkaupaksi nimetty leikki oli lähiseudun lasten mieleen, kävijöitä oli toista tuhatta. Alkuun ei pidetty vieraskirjaa, joten tarkka luku jäi saavuttamatta.

Nälkä kuitenkin kasvoi syödessä, ja kun tuli mahdolliseksi lunastaa tontin vierestä metsäkaistale, syntyi ajatus ulkoleikkipaikan perustamisesta. Erilaisia ratoja, kiipeilytelineitä, keinuja ja majoja lopulta sisältänyt Röllimetsä vetikin lopulta jopa bussilasteittain tutustujia ja tietenkin iloisia leikkijöitä. Lopulta oman jaksamisen ja ikävän ilkivallan takia leikille tuli loppu, mutta sitä ennen vieraskirjaan ehti kertyä yhteensä yli 4000 nimeä.

Hakala ammentaa varsinkin ahkerasta käsityöharrastuksesta ja keräilystä. Juhlapuku syntyy karkkipaperista ja ryijy mainoskynistä. Tekeminen on hänen mukaansa paitsi tapa suunnata intoa, myös terapeuttista. Askareisiin uppoamalla voi käsitellä ja osin pehmentää elämän vastoinkäymisiä. Etenkin postikorttien tekeminen on ollut aina tärkeää. Leikkaa ja liimaa -tekniikalla toteutettuja kortteja eri teemoilla, teksteillä ja kuvituksilla on syntynyt vuosien aikana mittaamaton määrä. Yhden kortin kirjaimien kokoaminen sanomalehdistä leikkaamalla voi viedä viikkojakin. Joskus oikea materiaali vaikkapa nokkelalle ystävänpäiväkortille on vessapaperi.

Usein eri juhlapyhiin ja merkkipäiviin liittyvä korttiharrastus on laajentunut koronavuosien aikana yllättävään ja yhteisölliseen suuntaan. Hakala on alkanut koostaa installaatioita eri juhlapyhien teemoista lähiseudun ihmisille ihmeteltäväksi. Tämä on noussut myös pienoiseksi someilmiöksi paikallisryhmissä. Hakala onkin kylällä tunnettu hahmo, ja hänet jopa valittiin ensimmäistä kertaa vuonna 2021 jaetun Kunniakylähullun arvonimen saajaksi suurella ääntenenemmistöllä.

Teksti ja kuvat: Juho Haavisto.