Mestarit Mantsissa -kutsuveisto synnytti tsasounan, lohen, rauhapaalun ja 300-karhuteoksen
Mitä tulee mieleen teemasta Pohjois-Karjala 300 vuotta? Muun muassa tsasouna, loikkaava lohi, rauhan solmimisen päivämäärät sekä karhuteos 300-tekstillä.
Mukana Karhufestivaalin Mestarit Mantsissa -kutsuveistossa 12.8.2021 oli neljä veistokilpailun aiempaa ykköstä: vuoden 2014 voittaja Esko Heikura Kuhmosta, Juha Käkelä Ylöjärveltä (2016), Markku Tuominen Nurmijärveltä (2019) sekä Timo Teittinen Juvalta (2020).
Tuominen myös 2017-voittajaksi
Markku Tuominen kaiversi moottorisahalla teokseensa rauhan solmimisen tärkeitä päivämääriä, eli Tarton, Haminan ja Uudenkaupungin rauhat. Pohjois-Karjalan juhlavuosi 2021 juontaa juuri Uudenkaupungin rauhasta vuonna 1721, jolloin maakunnan rajat alkoivat kokonaisuudessaan piirtyä kartalle. Juhlavuoden pääideana on tuoda esiin pohjoiskarjalaista hyvää ja hyveitä.
”Idea tähän syntyi ihan tänä veistopäivän aamuna. Vähän oli vaikeuksia saada oikean kokoista fonttia. Jouduin moneen kertaan säätämään kirjaimia, ennen kuin sain ne mahtumaan”, Tuominen kertoi naureskellen.
Ennen kutsuveiston alkamista Tuominen julistettiin myös vuoden 2017 ykköseksi, sillä MM-kisan kyseisenä vuonna voittaneen teos todettiin myöhemmin osin sääntöjen vastaiseksi.
”Mukavalta tuntuu”, Tuominen kertoi mestaruustittelistä.
Karhua ja lohta
Timo Teittinen teki kutsuveistoonkin Karhufestivaalin tunnuseläimen, karhun.
”Ilomantsin ja Karhufestivaalin kunniaksi. Tämä on mukava paikka, josta on syntynyt mukavia muistoja.”
Juha Käkelä oli arponut vielä veistopäivän aamuna kolmen vaihtoehdon väliltä: Karjalan käen, Karjalan ruusun tai lohen, ja hän päätyi kalaan. Veistos oli jo parissa tunnissa valmis, joten Käkelä päätyi sitä myös koristelemaan.
”Tein mystisiä kuviointeja. Oli oikein mukava veistää, hyvä keli.”
Kainuun miehen naapurimaakunta
Esko Heikura halusi tehdä Pohjois-Karjala-teemasta ortodoksikirkon, sillä Ilomantsissa on edelleen paljon ortodokseja. Homma osoittautui suuritöiseksi, ja paanukaton loppusipertäminen syntyi varsinaisen veistorupeaman jälkeen ehtoolla majapaikassa.
Pohjois-Karjala merkitsee Kainuun miehen mukaan naapurialuetta.
”Ilomantsissa tulee käytyä paljon. Karhufestivaaleille olen osallistunut joka kerta.”