Karhu viitoitti tien vaikeuksista valoon – Noora Hattusen maalauksia Ilomantsissa

Karhufestivaali, Uutinen
Noora Hattusen ensimmäinen karhu on näyttelyssä mukana alkuperäistä valoisampana, digitaalisena versiona.

Noora Hattusen maalaukset kertovat muutoksesta, moniulotteisesta karhusta sekä voimaeläimen merkityksestä. Näyttelyn nimi kiteyttää teeman: Woima, sielun ja mielen kuvauksia matkasta pimeydestä valoon.

”Näyttely kertoo itsensä ja rohkeuden ja vapauden löytämisestä”, Hattunen sanoo.

Värikylläisten teosten joukossa on tummahkoja maalauksia, ja töiden nimet puhuvat nekin omaa tarinaansa: Pelko pimeän keskellä, Jäljet sielussa, Vapauden kynnyksellä, Rakkauskupla.

Mukana on myös audiovisuaalinen teos Pimeydestä valoon, jonka Hattunen on itse käsikirjoittanut ja kuvannut.

Noora Hattusen teokset kertovat muutoksesta.

Monen kipeyden summa

Joensuulainen Hattunen löysi karhun voimaeläimekseen elämänsä synkkinä hetkinä vuonna 2018. Moni kipeä asia osui samaan kasaan: pitkä parisuhde loppui, kaksi iäkästä kissaa kuoli ja taiteellisella uralla otetut riskit kalliine messupaikkoineen olivat syöneet enemmän rahaa kuin tuoneet.

”Minusta tuli yksineläjä, ja elämää piti opetella uudelleen, kauppaan yksin menosta lähtien.”

Hattunen päätti purkaa pahan olon maalaamalla paperille. Aluksi syntyi abstraktia pintaa, murheen sinistä. Sitten mieleen putkahti, että nyt pitää tehdä karhu.

”Päätin, etten voi jäädä suruun ja tuskaan makaamaan. Karhu alkoi saada väriä, ja lopulta se muuttui eloisaksi ja voimauttavaksi.”

Hattusen akvarellitekniikka on totutusta poikkeava.

”Se on suttuisampi ja likaisempi, eli maalaukset eivät ole niin puhtaita, heleitä ja kauniita kuin yleensä. En ole varsinainen akvarellitaiteilija, sillä tykkään myös käsitellä ja digitaalisesti parannella värejä ja säätää kontrasteja ja kirkkautta.”

Hattusen ensimmäinen karhukin on näyttelyssä esillä valoisampana digitaalisena tulosteena kuin alkuperäinen synkempi teos.

Elämän valoistuessa myös Noora Hattusen karhu alkoi saada värikkäämpiä muotoja.

Karhu oman yrityksen kivijalkana

Noora Hattunen on maalannut pienestä saakka, harrastanut taidetta aina. Koulutukseltaan hän on taiteen maisteri, muotoilija ja muotisuunnittelija. Työnään hän suunnittelee kuoseja ja kuvituksia yrityksissään Zirpus Design ja PIIKOSKI.

Hattunen vastaa Ilosaarirockin alueen visuaalisesta suunnittelusta, ja hänen jälkensä näkyy Kontiomehun etiketeissä ja metsäisenä karhutapettina Korkeasaaressa, Helsingissä.

Inspiraation lähteiksi hän poimii pohjoiskarjalaiset juuret, kansanperinteen, luonnon, mystiikan sekä sadut, tuoksut ja unelmat.

”Alun karhukausi synnytti tarpeen tutkia, miten eri tavoilla ja miten eri näköisiksi karhuja voi tehdä. Jätin nämä työt luonnossalkkuun ja kaivoin esille, kun eräs sisustussuunnittelija kertoi haluavansa karhutapetin. Maalasin sekä rakentelin tietokoneella karhujen lisäksi metsäteemaa, ja kuosiehdotuksestani tulikin korkea tapetti Korkeasaaren Karhulinnan wc-tiloihin. Näin on sielläkin pala pohjoiskarjalaisuutta nähtävillä.”

Hattusen taiteesta syntyvät myös hänen ja äitinsä yhteisen PIIKOSKI-yrityksen vaatteiden kuosit. Yrityksen mekot ommellaan Kiteellä ja korut kasataan Joensuussa.

”Karhusta tuli meidän yrityksen kivijalka. Karhu on perusta, mistä kaikki sai alkunsa.”

Noora Hattusen audiovisuaalinen teos on unenomainen matka pimeydestä valoon.

 Puolet juurista Ilomantsissa

Woima, sielun ja mielen kuvauksia matkasta pimeydestä valoon on Ilomantsin Piirolan Pihassa elokuun ajan. Näyttelypaikka on Hattuselle mieluisa.

”Puolet juuristani tulee Ilomantsista. Isän puolen suku täältä kotoisin, ja mummini asuu Ilomantsissa.”

Woima muodostuu Hattusen mukaan kahdesta suuresta asiasta: woman + power eli naisesta ja voimasta.

”Newtonin kolmannen lain mukaan kahden kappaleen vuorovaikuttaessa keskenään molempiin kohdistuu yhtä suuri mutta vastakkaissuuntainen voima. Kun vuorovaikutuksessa on nainen ja karhu, syntyy suuri Woima. Metsä ja elämä.”

Noora Hattunen: Woima, sielun ja mielen kuvauksia matkasta pimeydestä valoon. Taitokeskus Ilomantsi, Piirolan Piha, yläkerran näyttelytila, Kauppatie 26, Ilomantsi, 2.–31.8.2021. Avoinna ma-pe klo 10–17, la klo 10–14. Karhufestivaalin aikaan to-pe 12.–13.8. klo 10–17, la 14.8. klo 10–17, su 15.8. klo 11–13.