Kiitos Ilomantsin lukiolaisille!
Teksti: Raija Kallioinen
Ilomantsin lukiolaiset ovat jo toista vuotta tärkeässä roolissa Karhufestivaalin viestinnässä. He ovat laatineet karhunveistokilpailun osallistujien esittelyt ja myös niiden käännökset. Veistäjien esittelyt löytyvät kotisivultamme suomeksi ja englanniksi. Miten nuoret motivoituivat mukaan ja mitä hyötyä projektista on heille, veistäjille, festivaalille ja Ilomantsille?
Lähdettekö mukaan?
Alkunsa opiskelijoiden osallistuminen sai, kun oppilaanohjaaja Saara Immonen talvella 2018 ehdotti, että lukio voisi jollain tavoin olla mukana Karhufestivaaleilla. Kysyin heti, voisitteko tehdä jotain mistä oikeasti on hyötyä.
Ryhdyttiin saman tien yhdessä ideoimaan, miten lukiolaiset voisivat osallistua tekemättömään työhön – veistäjien esittelyyn yleisölle.
Vähäsen meitä mietitytti, suostuvatko opiskelijat. Vaatii jonkun verran rohkeutta ottaa yhteyttä aivan ventovieraaseen ihmiseen ja laatia hänestä julkisuuteen menevä esittely. Entä mitä nuoret sanoisivat ulkomaalaisten veistäjien haastatteluista? Löytyisikö vapaaehtoisia?
Ja ovatko veistäjät suostuvaisia? Se ratkesi helposti: kaikkien asenne oli erittäin suopea, ja saimme luvat yhteystietojen jakamiseen lukiolle.
Skypellä, mesellä, drivellä – ja puhelimella
Järjestimme aluksi skypellä työpajan, ja pääsin näin mukaan juttusille opiskelijoiden kanssa. Yhdessä mietittiin, mitä tietoja veistäjistä olisi kiinnostavaa hankkia ja jakaa muillekin. Näin syntyi haastattelurunko. Muitta mutkitta opiskelijat jakoivat haastateltavat keskenään, ja venäjän kielen taidoillekin löytyi käyttöä. Haastattelut tehtiin enimmäkseen puhelimitse paritehtävinä, ulkomaille myös messengerin tai sähköpostin kautta. Driveen perustettuun työkansioon alkoi pian tulla tekstejä editoitaviksi, ja työn jälki oli hyvää!
Haastattelujen tekijät olivat ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoita. Toisen luokan oppilaat englannin opettajansa Marjaana Sivosen johdolla lähtivät mukaan käännösten tekijöiksi. Näin saatiin yhdellä rytinällä kansainvälisesti mainio materiaali veistäjistämme.
Nyt vuonna 2019 mestaruuskilpailuun osallistuu 36 veistäjää, eli joukossa on monta uutta kasvoa. Uusien veistäjien esittelyjen toteutus on mennyt jo rutiinilla. Sanoisinpa, että haastattelurunkoakin onnistuttiin vähäsen parantamaan.
Oikeita taitoja elämän varrelle
Olipa nuorella edessään mikä opiskeluala tai työelämän ura tahansa, joka paikassa tarvitaan taitoa ottaa yhteyttä tuntemattomaan henkilöön, esittää asiansa selkeästi, tuottaa asiallista tekstiä ja myös sukkuloida kulttuurien välillä ja eri kielillä. Veistäjäesittelyjen tekeminen on ollut opiskelijoille monin tavoin hyödyllinen oppimistehtävä.
Mukavalta tuntui erään veistäjän puhelu, kun hän soitti ja totesi haastattelijastaan, että ”siitä tytöstä tulee vielä ammatiltaan toimittaja”.
Käytännöllinen oppimistehtävä myös hyödyttää oman paikkakunnan tärkeää tapahtumaa ja parantaa sen tunnetuksi tekemistä. Opiskelijoiden esittelyaineistoa on hyödynnetty netissä mutta myös tiedotusaineistoissa sekä tapahtuman aikaan veistopaikoilla. Viime kesän festivaaleilla nuoret osallistuivat myös someviestintään.
On hienoa, jos nuoret löytävät Karhufestivaalista jotakin omaksi otettavaa ja kiinnostavaa. Jos he myös viestivät festarista omilla kanavillaan, se vasta onkin suuri suosion osoitus, sillä nuorilla on aivan omanlaisensa verkostot.
Kiitos tähänastisesta yhteistyöstä Ilomantsin lukio ja opiskelijat!
Tuhannen karhun maa rakentuu Ilomantsin kirkonkylään
Karhufestivaali toteutuu Ilomantsin kuntakeskuksessa 15.–17. elokuuta 2019, nyt kuudetta kertaa. Veistokilpailun teemana on GoBearGo. Veistäjät haastetaan kuvaamaan liikettä ja toimintaa. Kaksipäiväinen mestaruuskisa käydään torstaina ja perjantaina. Loppuhuipennuksena on lauantaina käytävä pikaveistokisa.
Karhuveistokset jäävät Ilomantsiin, ja vähän kerrassaan niistä on muotoutumassa ympäri kirkonkylää levittäytyvä “Tuhannen karhun maa”.
Tapahtuman järjestävät Maaseudun Sivistysliitto alueyhdistyksineen ja Ilomantsin kunta. Festivaali kuuluu Euroopan kulttuuriympäristöpäivien tapahtumiin.
Raija Kallioinen
ITE-taide ja arjen luovuus asuvat sydämessäni. Luovuus kuuluu kaikille! Avoimuus uusiin näkökulmiin pitää mielen virkeänä ja synnyttää oivalluksia ja yhteistyötä. Olen pitkän linjan MSL:läinen ja toimin järjestömme kulttuurituottajana, erityisvastuulla ITE-taiteen hankkeet ja moninaiset toimet.
Kirjoittaja
Raija Kallioinen
Tapahtuman tuotanto- ja tiedotustiimi, veistokilpailun tuomariston sihteeri, ITE-taiteen asiantuntija
040 563 6876 raija.kallioinen@msl.fi