Usko, toivo ja rakkaus – Sopiiko ITE-taide hautausmaalle?
ITE SAIMAALLA
Teksti: Minna Tuuva. Kuvat: Sampo Luukkainen.
Kovin moni ITE-taiteilija ei ole saanut yhtä paljon paikallisten ihmisten arvostusta, tukea ja kiitosta tekemästään työstä kuin savonlinnalainen Marko Ruuskanen. Ruuskasen tekemät Talvisalon ja Kirkkoniemen hautausmaiden linnunpöntöt ovat taideteoksia, jotka voisivat olla esillä museoissa parhaiden nykytaiteen teosten rinnalla.
Ruuskasen taiteelliset linnunpöntöt alkoivat syntyä 2010-luvulla. Ruuskasen tehdessä tavallista linnunpönttöä hautausmaalle Talvisalon puutarhuri huomautti, että sen kattoon voisi tehdä vieläkin enemmän kaarevuutta. Tämä tokaisu havahdutti Ruuskasen, hän voisi tehdä mitä vain, ilman rajoituksia. Ensimmäisten pönttöjen materiaalina oli filmivaneri. Koristeellisuus lisääntyi pikkuhiljaa ja Ruuskanen alkoi käyttää materiaalina myös metallia. Eri paksuisia metallitankoja käsin ruuvipenkissä taivutellen ja hitsaten syntyi yhä näyttävämpiä pönttöjä. Ruuskanen kehitti telinetekniikan, jolla painavat teokset saa ripustettua korkealle puuhun.
Ruuskanen tekee pönttöjä pääasiassa talvella, kesällä on hänestä liian valoisaa. Hän on tehnyt pönttöjä seurakunnan tiloissa, aikaisin ennen palkkatyön alkua. Pönttöjä on eriaiheisia. Iäisyys-, rakkaus-, ja enkelipöntöt viestivät kukin hieman eri asioita. Iäisyys-linnunpöntöt saivat innoituksensa erään omaisen hautajaisissa pitämästä kauniista puheesta. Sydämenmuotoisia pönttöjä on paljon uurnalehdossa, koska uudella hautausmaa-alueella on Ruuskasen mukaan erityisen paljon surua. Ruuskanen haluaa linnunpöntöillään lohduttaa surevia omaisia. Jotkin linnunpöntöt ovat syntyneet erityisen koskettavan kuolemantapauksen yhteydessä, esimerkiksi lapsen haudan lähettyville. Jotkut omaiset tietävät, että linnunpönttö on tehty omalle läheiselle, kaikki eivät välttämättä tiedä. Löytyypä Talvisalosta myös Ruuskasen omakuvalinnunpönttö.
Ruuskanen on jo vuodesta 1997 harrastuksenaan kunnostanut vanhoja hoitamattomia hautamuistomerkkejä ja hautojen rauta-aitoja Savonlinnassa ja ympäristöseurakunnissa. Hänet on palkittu tästä työstään sekä Mustan Pässin arvonimellä vuonna 2008 sekä Minnesvårdarna-yhdistyksen stipendillä vuonna 2013. Ruuskanen on käyttänyt kunnostustyössä apuna Museoviraston vanhojen hautojen kunnostusopasta ja lähettänyt myös omia käytännön kautta oppimiaan vinkkejä Museovirastolle.
Ruuskasen kunnostaessa Kirkkoniemen vanhaa aitaa Museovirasto tosin puuttui asiaan. Itä-Savo kirjoitti 25.9.2014: ”Museovirasto on keskeyttänyt Savonlinnan Kirkkoniemen hautausmaata ympäröivän aidan kunnostustyöt. Aita poikkeaa Museoviraston mukaan rakennustekniikaltaan, mitoitukseltaan ja materiaaleiltaan vanhasta kylmämuuritekniikalla toteutetusta kiviaidasta.” Työ keskeytettiin ja osa aitaa jätettiin kunnostamatta esimerkiksi alkuperäisestä aidasta. Eräs lehtijuttuun kirjoitettu lukijan kommentti paljastaa paljon: ”Nythän on suurin osa tehty asianmukaisesti, mutta viimeiset kymmenet metrit alkanut tyyli muuttua ja ilmestynyt sydänkuvio punaisena muuriin. Muurilla tarkoitan ns. katukivistä tehtyä suoraa seinämää, joka ei vastaa tarkoitusta vanhasta kiviaidassa, Arvokasta työtä, mutta olisi korjaustyyli pitänyt säilyä loppuun asti samana.” Kiviaitaan alkoi ilmeisesti tulla liikaa taiteellisuutta ja Ruuskaselle tyypillistä sydänkuvion käyttöä. Sisäinen taiteilija alkoi olla pitelemättömissä.
Ruuskanen on koristellut maalauksin myös Talvisalon työntekijöiden kottikärryt ja hautausmaan vesiastiat. Värikkäistä sydänkuvioin koristelluista vesiastioista nousi paikallinen kohu, kun seurakuntaneuvosto määräsi ne poistettavaksi.
Savonlinnan seurakunnan talousjohtaja Kari Virtanen kertoi asiasta Itä-Savo-lehdessä. Kirkkoneuvosto teki hautausmaakatselmuksen kesällä 2015. Pöytäkirjaan elokuulle 2015 kirjattiin lauselma: ”Hautausmaakierroksella todettiin, että koristellut kastelutynnyrit ovat häiritsevän kirjavia ja ne tulee poistaa. Muuten hautausmaan todettiin olevan kaunis ja hyvin hoidettu.”
Jostain syystä Ruuskanen sai neuvoston päätöksen tiedoksi vasta keväällä 2016, kun tynnyreitä oltiin laittamassa takaisin hautausmaalle talven jälkeen. Pienimuotoinen kohu oli valmis syntymään.
Ruuskanen pahoitti mielensä vesitynnyreiden poistokäskystä ja kirjoitti omaan intohimoiseen tyyliinsä yleisönosastokirjoituksen, jossa sanoi poistavansa Talvisalosta myös linnunpöntöt. Kirjoituksessaan Ruuskanen totesi taiteilijuudesta:
”En ole taiteilija, vaikka teatteri sellaiseksi tekikin. Onko taiteilija sellainen, joka ajaa rämä-Volvolla, jolla on taipumus pysähdellä kesken ajon… Onko taiteilija sellainen, joka ostaa hautausmaan tyttölöille kukkia, jos vain rahatilanteensa sallii? Taiteilijat! Niistä lehtien kulttuuritoimittajat tekevät juttuja. Ja taiteilijoita ovat ne, jotka apurahoja hakevat. Hyvä kun hakevat, pääsevät sitten taidettansa antamaan… Kaiken teen tunteella. Omat tekoni, ne vähäiset tekoni.”
Seurasi lehtikirjoittelua ja satoja yleisönosaston kommentteja. Adressit.com -sivustolle perustettiin adressi Pelastettakoon Marko Ruuskasen taide. Adressissa vaadittiin vesitynnyreiden palauttamista hautausmaalle. Allekirjoituksia kertyi 1073 ja kommentteja 125. Adressi lähettiin kirkkoneuvostolle elokuussa 2016. Kommenteissa kuvailtiin Ruuskasta yleisimmin sanalla pyyteetön ja kiitettiin häntä tekemästään työstä:
”Käyn usein Talvisalon hautausmaalla. Olen tavannut siellä Marko Ruuskasen työnsä ääressä. Ystävällisempää, ahkerampaa ja avuliaampaa ihmistä siellä ei tapaa.”
”Marko Ruuskanen on tehnyt vaikutuksen omalla persoonallisuudellaan. Tulee hyvä mieli kun hänet näkee. Hän tervehtii kohteliaasti lierihattuaan nostaen. Käyn usein omaisteni haudoilla kukkia kastelemassa ja olin todella iloinen Markon maalaamista vesipöntöistä, Iloisen väriset pöntöt näki jo kauempaa, eikä tarvinnut etsiä niin kuin näitä tummia pönttöjä.”
”Mitä Jeesus olisi vastaavassa tilanteessa tehnyt. Vastauskin on ilmiselvä. Jeesus olisi iloinnut tästä työstä. Senhän tietää pienin lapsikin.”
”Uskomme keskeisin sanoma on: usko, toivo, rakkaus ja ne välittyvät Markon teoksista.”
Talousjohtaja Virtasen mukaan niin kauan, kunnes kirkkoneuvostossa tai muussa päättävässä elimessä tehdään uusi päätös tynnyreistä, nykyinen päätös on voimassa ja tynnyrit ovat ilman värikkäitä kuvioita, vaikka useat seurakuntalaiset ovat pyytäneet niiden palauttamista. Linnunpönttöjä ei ole missään vaiheessa pyydetty poistettavaksi.
Lehtikirjoittelun jälkeen Itä-Savo teki lukijakyselyn Ruuskasen taiteesta. Kyselyyn vastasi yli 250 lukijaa ja he olivat liki yksimielisiä: 99,6 % vastanneista halusi linnunpönttöjen säilyvän hautausmaalla. 96 % lukijoista myös toivoi, että kirkkoneuvosto käsittelisi uudelleen vesitynnyreiden poistoa. Kriittisiäkin kommentteja löytyi: ”Kaikesta huolimatta, eihän hautausmaa ole kai taiteen tai ITE-taiteen näyttelypaikka? Ja seurakunnan johtoelimet päättävät, millaisessa kunnossa hautausmaat ovat ulkoasultaan?”
Savonlinnan seurakunnan kirkkoherra Sammeli Juntunen toivoi, että Marko Ruuskasen linnunpöntöt jäisivät kaunistamaan Talvisalon hautausmaata. Hän mielestään ne kruunaavat muutenkin kauniin hautausmaan. Toisaalta hän totesi vesitynnyreihin liittyen, ettei hautausmaa voi olla yksityinen taidenäyttely.
Ruuskasen taide sijaitsee Talvisalon ja Kirkkoniemen hautausmailla, julkisilla paikoilla. Tämä tekee Ruuskasesta melko ainutlaatuisen ITE-taiteilijoiden joukossa, sijaitsevathan ITE-ympäristöt yleensä tekijänsä omalla pihamaalla, eivät keskellä kaupunkia. Lisäksi hautausmaa on julkisten paikkojen joukossa erityisasemassa. Hautausmaa on pyhä paikka, johon liittyy surua, muistoja, elämänarvojen pohtimista, kiireettömyyttä, pysähtymistä. Hautausmaakulttuuri on ollut nykyistä monipuolisempaa vielä vuosisadan alussa. 1960–70-luvuilla hautausmaita alettiin seurakunnissa arvioida liiketaloudellisin kriteerein. Kiviteollisuuden koneellistuminen vaikutti osaltaan hautakivien ”matkalaukkumallin” syntymiseen. 2000-luvulle tultaessa hautausmaiden ilme on alkanut taas monipuolistua. Ehkä tästä seikastakin johtuen Ruuskasen linnunpöntöt koetaan hautausmaalle sopiviksi. Vesitynnyrit olivat kuitenkin sydämineen ilmeisesti liian värikkäitä suomalaiseen hautausmaakulttuuriin. Vesitynnyreistä Ruuskanen on todennut: ”Ne väripöntötkin, en mie niitä sen takia tänne tuonu et ihmiset nauras, vaan että ne itkis vähemmän.”
Ruuskasen töiden sanoma on elämän jatkuminen. Ei niinkään ikuinen elämä poismenneille, vaan surevien omaisten oman elämän jatkuminen. Linnunpöntöt tuovat lohtua ja synnyttävät sisällään uutta elämää hautausmaalle. Sekä mytologiassa että kristinuskossa linnuilla on vahva symbolinen merkitys. Pyhänhengen vertauskuva on kyyhkynen. Kansanperinteessä taas on lukuisia esimerkkejä lintujen merkityksestä, esimerkiksi sielulintu toi viestin läheisen poismenosta.
Ruuskasen taide on antanut lohtua monelle omaiselle, kuten hän on tarkoittanutkin. Hautausmaalla kävijät ovat alkaneet toistaa sydänmuotoa Ruuskasen innoittamana. Eräälle haudalle oli tehty kävyistä sydän, viereiseen kantoon oli kaiverrettu sydän.
Kohun laannuttua Ruuskanen on antanut linnunpönttöjen olla sijoillaan, eikä enää aio poistaa niitä. Talvisalon hautausmaa sijaitsee kauniilla paikalla, ja linnunpöntöt tekevät siitä ainutlaatuisen Suomen hautausmaiden joukossa. Talvisalon muuttumista yksityiseksi taidenäyttelyksi ei tarvitse pelätä. Taidepöntöt tuskin tuovat hallitsematonta lisäystä kävijämäärään. Hautausmaalla kävijät tukevat Ruuskasta lähes sataprosenttisesti, joten linnunpöntöt saavat varmasti jatkossakin tuoda lohtua sureville omaisille. Sittemmin Ruuskanen on saanut luvan tehdä linnunpönttöjä myös Varparannan, Ahvensalmen ja Rantasalmen hautausmaille.
