R.I.P. Aune Kinnunen (1931-2021)

Blogit

Kirjoittaja: Raija Kallioinen

Aune Kinnunen pihapiirissään vuonna 2009. Kuva Martti Kapanen / MSL:n ITE-kokoelma.

ITE-taiteilija Aune Kinnusen pitkä elämä on päättynyt. Vuonna 1931 syntynyt viitasaarelainen monipuolinen taiteen tekijä kuoli 16.11.2021 sairastettuaan useamman vuoden ajan.

Aune Kinnunen löytyi ITE-taiteen piiriin jo varhain. Äitinsä taiteilijuutta arvostanut tytär Ulla Kinnunen lähetti hänestä tiedot meille Maaseudun Sivistysliittoon heti ensimmäisen valtakunnallisen etsintämme aikana. Vuosi oli joko 1998 tai 1999.

Aune olikin sitten mukana ITE-taiteen näyttelyissä ja julkaisuissa niiden alkutaipaleelta alkaen. Hänen sammalturkkinen lehmänsä sai osakseen tuhansia taputuksia ja juttuhetkiä Helsingin kaupungin taidemuseossa Meilahdessa kesällä 2001, jolloin ITE-taide ensi kerran astui pääkaupunkiin. Aune itse hersyvine nauruineen ja elämäniloa pulputen oli mukana näyttelyn yleisötapahtumissa.

Sen jälkeen oli vuorossa monia muita näyttelyitä kotimaassa. Keski-Suomen ITE-taidetta kartoitettaessa päästiin myös tallentamaan Kinnusen kodin täyttänyttä taideilmaisua. Pihapiiristä löytyi hauskoja ja herkkiä risuista, sammalesta ja kävyistä tehtyjä veistoksia. Monia tekniikoita hallinneen käsitöiden taitajan kotitalon sisältä löytyi puolestaan kekseliäitä kädentaitojen luomuksia.

Aune Kinnunen, varvuista tehty lehmäveistos. Kuva Ulla Kinnunen.
Aune Kinnusen käpykarhu. Kuva Ulla Kinnunen.

Arkistostamme löytyy mm. valokuvaaja Martti Kapasen hienoja panoraamakuvia Kinnusten pihapiiristä.

Erkki Pirtolan videoissa olen nähnyt Aunen monet kerrat. Lämmöllä muistan sitäkin kohtausta, kun Aune kertoo tummanpuhuvan ja vaaleapintaisen veistoshahmonsa tasa-arvoisuudesta. Tallenne on valitettavasti jäänyt jonnekin Erkin omien videojäämistöjen kätköihin, enkä sitä nyt muistoja läpi käydessäni onnistunut löytämään.

Aune Kinnunen, Tasa-arvo. Kuva Hannu Paju / MSL:n ITE-arkisto.

Aune Kinnusen taidetta saimme esille myös ulkomaille. Budapestin näyttelyn avajaisiin vuonna 2004 Kinnunen matkusti paikan päälle itse. Veistoksillaan hän osallistui vuonna 2006 Pariisissa kansainväliseen Metsän henki -näyttelyyn Halle Saint Pierren -näyttelykeskuksessa. Myös suomalainen media suuntasi huomionsa tähän näyttelyyn, mm. Helsingin Sanomat, Turun Sanomat ja Kaleva.

Kansainvälinen outsider-taideympäristöjen bloggari Henk van Es on myös julkaissut artikkelin Kinnusen veistospuutarhasta.

Erkki Pirtolan tekstejä Aune Kinnusesta löytyy vuonna 2000 ilmestyneestä ITE – Itse tehty elämä / DIY Art -kirjasta sekä pari vuotta myöhemmin julkaistusta ITE rajoilla -kirjasta. Minna Haveri esitteli Kinnusta vuonna 2010 Nykykansantaide-väitöskirjassaan, jossa on mukana kuvaukset 25 ITE-taiteilijasta. Haverin laatima taiteilijaesittely on puolestaan luettavissa Maaseudun Sivistysliiton ITE-sivustolla.

Kauniit muistot Aune Kinnusesta valoisana ihmisenä ja lahjakkaana taiteentekijänä jäävät elämään paitsi hänen läheisillään myös ITE-taidetta kauemmin seuranneiden sydämissä.

Vavahduttavalta tuntuu tyttären viesti siitä, että äidin hautakiveen tulevat sanat ”ITE-taiteilija”.

Yllä kuvassa Erkki Pirtolan artikkeli Aune Kinnusesta ITE rajoilla -kirjassa (Maahenki 2002). Alla kirjan kansi, jossa on Aune Kinnusen risuveistos.