Pispalan lekendojen tarinat taiteilijan omin sanoin
Seppo Inkinen kertoo tässä itse Pispalan lekendat -teossarjansa legendaaristen hahmojen tarinat.
Matti Pispa
Matti Pispa oli Pispalan kuuluisin ja rikkain mies: vanhapoika, joka omisti puolet Pispalaa ja vähän enemmänkin. Hänen omistuksessaan oli aikanaan kaikki maat nykyisen Tahmelan uimarannankin alueelta. Matti oli nuuka mies, joka ajeli aina puku päällä ”röttösellä” mopolla, vaikka oli nykykäsitteen mukaan miljonääri. Hänen takaritsalla roikkui aina haravaa ja kuokkaa tai muita työkaluja, joilla hän kuokki maitaan.
Matti myös vuokrasi kasvimaitaan Pyhäjärven rannasta. Nykyisen uittotunnelin kohdalla oli Pispalan aro, jossa hänellä oli iso maatilkku. Vuokra maksettiin nyppimällä ja harventamalla Matin porkkanamaita. Hänellä oli silloisen Pispalan apteekin kohdalla komeat kartanot (ja isot läänit omenavarkaisilla oleville pojankoltiaisille). Kaikki tunsivat Matin ja kunnioittivat häntä. Pispala on saanut nimensä Hyhkyssä olleen Pispan sukutilan mukaan.
Juoksupoika eli ”Ensimmäinen työpäivä”
Juoksupojan eli tsupparin hommat tulivat tutuiksi koululaisille, kun lomat alkoivat. Siihen aikaan kuljetettiin ja haettiin kaikkea mahdollista pitkiäkin matkoja: toiset olivat leipomoiden, toiset metalliyritysten palveluksessa. Firman omistuksessa oleva tsupparinpyörä oli oman aikansa katumaasturi: kun sillä sai ajaa illalla töistä kotipihaan, leuhkuus hiipi väkisinkin puseroon. Toiset lapset ihmettelivät kateellisina, miten juoksupoika saa ajaa tuollaisella menopelillä. Leipomoissa tsupparinpyörä oli kaksipyöräinen, muualla usein kolmipyöräinenkin.
Vesiosuuskunnan johtaja Vihtori Mäkelä ja hänen rouvansa Hilma
Kun Pispalaan alkoi tulla vettä vesijohtoja pitkin, vesi pumpattiin Tahmelan lähteestä Pispalanharjulle. Tohtori Mäkelän isä, ”Vesijohto-Mäkelä” oli perustamassa vesijohto-osuuskuntaa ja toimi sen päähenkilönä, osuuskunnan johtajana ja tärkeänä henkilönä Pispalan senaikaisessa miljöössä. Vihtori tunnettiin myös arvokkaasta taulukokoelmastaan. Sepon teoksessa hän ajaa rouvansa Hilman kanssa Indian-merkkisellä sivuvaunupyörällä. Rouva saattoi olla välillä pahansuinen, mutta eipä ihme: Vihtori omisti kaksi taloa joista hän asui toisessa ja vaimo toisessa…
Pyöräilijä Eino Pajunen
Pajusen ”Roope” piti pyöräilyliikettä Pispalan Ahteen alapäässä, Pispalan mäessä. Lisäksi hänellä oli pyöräkorjaamo vesiosuuskunnan johtajan Vihtori Mäkelän piharakennuksessa. Eino oli tuttu näky, kun hän ajoi sieltä Pispalan valtatielle ja rahtasi korjattuja romppeitaan ja pyöriään sitä pitkin. Kilpapyöräilijänäkin tunnettu mies oli perustamassa myös Teivon pyöräilyvelodroomia aikoinaan ja toimi myös Pyöräilyliiton puheenjohtajana.
Kauppias Irja Lastunen
Irja Lastunen oli hienostonainen, Pispalan ”ruhtinatar”: aina viimeisen päälle pyntätty ja maalattu nähtävyys, joka kulki arvokkaana Pispalanraitilla saapashousuissa kravatti kaulassaan ja tukka ylväästi valtavan isolla nutturalla. Hän asui lähellä Rajaporttia ja piti nykyisessä Pispalan taidetalossa legendaarista antiikkiliikettä, jonka ulkoseinillä roikkui jos jonkinsorttista antiikkitavaraa. Irjan saattoi myös nähdä metsässä kulkemassa kahden susikoiran kanssa. Hän oli tuolloin naimisissa kauppias Uuno Lastusen kanssa, joka sittemmin joutui Tampereen kolmoismurhaajan uhriksi Puutarhakadulla jouluna 1964.
Lääkäri Arvo Mäkelä
Pispalan ”omalääkäri”, tohtori Arvo Mäkelä piti vastaanottoaan Pispalan valtatien varrella. Hän oli vakiokasvo kylänraitilla, sillä hän kulki jalkaisin tekemässä kotikäyntejä potilailleen. Arvon lääkärin tunnisti päähineestä, jota hän ei kuitenkaan käyttänyt päänsä suojana. Hattu kuitenkin vaihtui vuodenaikojen mukaan: ”Naistenlääkäri”, poikamies Mäkelä käveli esimerkiksi talvella karvalakki (pannallinen ”pushkini”) kädessä, vaikka elohopea oli laskeutunut 30 pakkasasteen kieppeille. Tohtorismiehen pää tai kädet eivät siis ainakaan vieroksuneet kylmää. Tämän lisäksi Arvo oli siinäkin mielessä erikoinen lääkäri, ettei hän juurikaan puhua pukahtanut…
Kadunlakaisija Kalle Vehkanen
Vehkasen Kalle oli kaupungin kadunlakaisija, jonka parin kilometrin pituinen työmaa ulottui Rajaportilta Ala-Pispalaan, Pispalan torille saakka. Kalle saattoi ärähtää ja antaa luutaa, jos näki vaikkapa pikkupoikien roskaavan. Taiteilija itsekin sai tästä osansa, kun meni repimään huonosti mennyttä koettaan kadulla ja sai siitä hyvästä Kallelta ”semmosen kyydin ettei ikinä”. Kalle keräili roskat luudalla ja lapiolla kottikärryynsä. Autoja ei juurikaan ollut, joten hevosenjätöksiä riitti ja ulkohuussien aikaan vesisateet toivat muitakin ikäviä yllätyksiä, huussien betonijaloista huolimatta…
Pispalan pelastusarmeija
Ikäneitokaksikko marssi joka viikko arki-iltana Pispalan pelastusarmeijan tiloista Ylä-Voimalta Pispalan mäkeen. Toinen naisista lauloin uskonnollisia virsiä ja toisen, pienikokoisen ja laihan naisen rumpu löi pelastusta. Heidän perässään kulki liuta kakaroita, jotka heittelivät käpyjä rumpuun ja lauloivat mukana. Pelastusarmeijan kaksikko mennä tömpsötti Pispalan Ahteen alas ja sieltä Pölkkylän metsään pitämään jumalanpalvelusta ja esiintymään Pispalan perheille ja muille kiinnostuneille. Metsä oli korkealla paikalla ja se oli hieno ja lumottu alue 1940-luvulla.
”Lättähattu” Ansu Niemi
Ansu Niemi oli ihailtu lättähattupioneeri eli oman aikansa muoti-ikoni. Ansu oli ihanne ja esikuva pikkupojille, tuleville lättähatuille – työväenluokkaisille tai alemman keskiluokan nuorille, jotka 1950-luvulla kuuntelivat rock and rollia tai ulkomaista pop-musiikkia. Ansu edusti uutta sodanjälkeistä vaatemuotia, kun hän tallasi Pispalan valtatietä matalassa hatussaan ja kapeissa housunpunteissaan. Ansu oli myös Pispalan Tarmon koripalloilija.
Tukinuittaja Frans Kataja
Frans oli Pispalan ihmemies: hänelle oli täysin arkipäivää hyppiä Pispalan vanhan uittotunnelin luona tukeista tehdyltä lautalta (kopukalta) tai ponttoonilta veneeseen – yhdellä jalalla. Fransin toinen jalka oli musta tynkä, mikä oli pikkupoikien ihmettelyn aihe Pispalan yleisissä saunoissa. Tarinan taustalla oli nuorten miesten kilpailu: Fransin jalkaan oli tullut kuolio, kun hän oli pitänyt jalkaa avannossa muita poikia pidempään.
Frans asui Ahjolan alapuolella, josta vanhalle uittotunnelille oli silloin vain vaikeakulkuista metsää – pikkupoikien Tarzan-leikkipaikkoja. Niinpä hän nousi päivittäin Pispalan valtatielle ja lenkkasi lujaa sitä pitkin melkein kilometrin uittotunnelille – kainalosauva toisessa ja tukinuitossa käytetty keksi toisessa kädessään.
Seppo Inkisen taiteilijaesittelyn löydät täältä.
Lisää valokuvia ja tarinoita Pispalan lekendoista löydät täältä.