Kulttuurituottaja Raija Kallioiselle Keravan kaupungin hopeinen ansiomerkki toiminnasta kulttuurin ja tieteen alalla
ITE-taide, Maaseudun Sivistysliitto, Taide, Uutinen
Keravan kaupunginhallitus on myöntänyt Maaseudun Sivistysliiton kulttuurituottaja Raija Kallioiselle hopeisen ansiomerkin toiminnasta kulttuurin ja tieteen alalla. Ansiomerkki luovutettiin Raijalle Keravan kaupungin itsenäisyyspäiväjuhlassa 5.12.2024.
Kaupunginhallitus toteaa valinnasta:
”Keravalainen kulttuurituottaja Raija Kallioinen on ansioitunut suomalaisen nykykansantaiteen eli ITE-taiteen kansallisena ja kansainvälisenä asiantuntijana, vaikuttajana ja tunnetuksi tekijänä.
Kallioiseen henkilöityy läpi koko Suomen toteutettu, kaikkiin maakuntiin ulottunut ITE-taiteilijoiden kartoitustyö, jonka tuloksia ovat esitelleet useat maamme merkittävimmät museot, myös Keravan taidemuseo Sinkka. Kallioisella on keskeinen rooli ITE-taiteen laajassa julkaisutoiminnassa sekä ITE-taiteen kansallisen tason arkistotoiminnan kehittämisessä.
Suomessa tehdylle nykykansantaiteen kartoitukselle ja esittelylle ei löydy systemaattisuudessaan ja pitkäjänteisyydessään vertaista muualta maailmasta ja tässä toiminnassa Kallioinen on ollut ydinhenkilöitä.
Raija Kallioinen oli myös perustamassa vuonna 2009 aloittanutta eurooppalaista outsider-taiteen verkostoa ja kuului seitsemän vuoden ajan verkoston hallitukseen sen varapuheenjohtajana. Tuona aikana hän tutustui laajasti outsider-taiteen kansainväliseen toimintaan, loi verkostot taidemuodon merkittäviin eurooppalaisiin vaikuttajiin, kutsui heitä Suomeen, teki suomalaista nykykansantaidetta tunnetuksi kansainvälisesti ja osallistui ITE-taiteen näyttelyvientihankkeisiin eri puolille Eurooppaa.
Kallioinen on aktiivinen sosiaalisen median sisällöntuottaja. Hän pitää yllä ITE-taiteen viestintäalustoja ja avustaa alan kansainvälisiä palstoja. Omille seuraajilleen hän jakaa aktiivisesti myös kotikaupunkinsa Keravan kuvataide-elämän onnistumisia ja huippuhetkiä.”
Raija kiittää tunnustuksesta ja lisää: ”Suurimpia tähtiä ovat ITE-taiteilijat, mutta heidän säteilynsä levittämiseen tarvitaan meitä muitakin, kulttuurialan organisaatioita ja kulttuurityön ammattilaisia. On ollut suuri merkitys ITE-taiteen tunnetuksi saamiselle, että Maaseudun Sivistysliitto on toiminut työn tukikohtana ja sivistysjärjestönä sitoutunut siihen vuosikymmenten ajaksi.”
Lämpimät onnittelut Raijalle tunnustuksesta!
Lisätietoa
Yle Kulttuuriykkönen 13.3.2024: ITE-taide ei kuollutkaan perämetsän picassojen mukana vaan on nyt jopa matkailuvaltti. Raija Kallioinen mukana studiokeskustelussa.
Yle Kulttuuriykkönen 20.11.2018: Arkkiatri Risto Pelkonen uppoutui ja rakastui ITE-taiteeseen – ihminen ottaa taiteen avulla oman elämänsä haltuun. Raija Kallioinen mukana studiokeskustelussa.
Podcast, 2021. FT. Juha Kuisma haastattelee Veli Granöa ja Raija Kallioista ITE-taiteesta.
Mitä ITE-taide on?, 2020. Taiteilija Veli Granö haastattelee Raija Kallioista.
ITE-taiteen verkkoportaali sekä ITE-taiteen FB-sivu
Sattumankaupasta elämäntehtäväksi . Blogikirjoitus 8.11.2021.