Kivitalon rakentaja

Blogit

ITE PIRKANMAALLA / Akaa
Teksti Leena Peltokangas. Kuvat Minna Haveri.

90-vuotias Rauni Uotila etenee rollaattorilla määrätietoisesti pitkästä heinikosta välittämättä. Avaamme ovet käsin tehtyyn, kivi kerrallaan veistettyyn taloon, jonka rakentamisen Rauni aloitti 75-vuotiaana. Uskomaton urakka jäisi monelta tekemättä.

Sontulantien pihamaalla heinä on kasvanut korkeaksi, jyhkeään kiveen veistetty kotka ja kiveen kietoutuva ihmishahmo ottavat vastaan tulijat. Jo niistä voi päätellä, että tämän paikan rakentaja on taitava käsistään. Taitavuuden lisäksi Rauni Uotila on ollut myös uskomattoman sinnikäs, sillä harva ikämies muotoilee kiveä käsin ja kiipeilee ylös kattoa kohti, muuraten taloa kivi kerrallaan. Kaiken Rauni on tehnyt yksin, myös käsin veistetyn paanukaton. Kaikkiaan rakennuksia on pihapiirissä neljä.

Rauni Uotila osti aikanaan asumiskelvottoman ja purkukuntoisen talon Akaan Sontulantieltä, mutta ei saanut lupaa uuden rakentamiseen. Hän päätti vuorata talon kivillä, peruskorjauslupa kun sentään heltisi. Rauni oli ollut paikallisella kiviveistämöllä talkootöissä ja tuli palkituksi useammallakin kuormalla tontille kipattuja kivenlohkareita. Uotila räjäytteli murikat pienemmiksi ja sitten lohkoi ne sopiviksi, kantoi kivi kerrallaan selässään ja muurasi seinät.

– Kun kerran kiviä tuli kauhee lasti pihaan, niin jotainhan niillä tarvi tehdä. Vaikka rakennusmestari rupes näkeen punaista, niin kyllä mää siihen luvat lopulta sain.

– Kyllähän tätä moni ihmetteli, että mitä se niillä kivillä tekee. Rakennustarkastaja uskalsi juuri ja juuri räystäälle kiivetä, naurahtaa Uotila.

Sisälle jääneen vanhan lahonneen puurakennuksen hän purki pois ikkuna- ja oviaukoista. Ja kun vauhtiin kerran päästiin, talon viereen nousi myös kivinen sauna ja puusta tehty autotalli sekä huvimaja.

– Mätien hirsien kantaminen sisältä pihalle oli sekin kauhee homma. No, oli siinä kivien kantamisessakin oma työnsä. Kivikuutiohan painaa semmoiset 3000 kiloa, joten kun ne kaikki yksitellen selässään kantaen kiipeää ylös muuraamaan, niin tietää kantaneensa, kertoo Rauni.

Talon rakentaminen täysin yksin käsipelillä vanhana miehenä on sinällään ihmeellistä, mutta ihmeellistä on myös se, millainen siitä tuli. Sisällä olohuoneen katto on täynnä puukaiverruksia, jokainen ovi on niin ikään koristeltu kiemuraisin puuveistoksin ja yläkertaan tehdyt portaiden kaiteet on itse taottu ja totta kai viimeistelty puisilla koristekuvioilla.

Talojen rakentamisen ja kivisten tai puisten veistosten tekemisen ohella Rauni Uotila on ollut innostunut vanhoista autoista. Hänellä on parikin liki satavuotiasta upeasti entisöityä menopeliä.

Rauni Uotila ei koskaan asettunut asumaan Sontulantien kivitaloon, vaan asui itse rakentamassaan puutalossa muutaman kilometrin päässä. Raunin vakiovitsinä onkin ollut se, että kivitalosta tulee hyvä asunto vaikka Putinille. Seinät kuulemma kestävät.

Sontulantien kivitalo ei tosin ole ainut Raunin tekemä talo, onhan hän totta kai rakentanut puusta vanhan kotitalon ympärille useampiakin taloja.

Viime keväänä Rauni muutti vaimonsa kanssa muutti palvelutaloon Toijalan keskustaan.

Palvelutalossa on esillä muutamia Raunin tekemiä puisia pienoisveistoksia, kelloja ja puusta kaiverrettuja tauluja.

– Jäin eläkkeelle silloin samana vuonna, kun sattui Tshernobylin onnettomuus eli vuonna 1986. Kävin sitten kolmeen otteeseen Oiva Kentan puunveistokursseilla ja sen jälkeen olen veistellyt. Vaikka enhän mää mitään oo tehny, kuvailee Rauni lähes kaikkea tekemistään.

Rauni Uotila aloitti pitkän työuransa rautateillä jo nuorena poikana sodan aikana ja kertoo, kuinka karua hommaa oli ruumisarkkujen siirtely junanvaunuissa. Myöhemmin armeijan jälkeen työtä löytyi myös rakennustyömailta. Sittemmin hän kävi lämmittäjän ja myöhemmin veturinkuljettajan kurssit ja työskenteli Valtion Rautateillä eläkkeelle pääsyyn saakka.

75-vuotiaana alkoi Sontulantien kivitalon ja piharakennusten rakentaminen. Talon oven yläpuolella on kaiverrettuna kotka ja vuosiluku 2004.

– Kyllä täällä moni asia on vielä kesken, paljon viimeisteltävää olisi. En mää ehtinyt saamaan tätä ihan valmiiksi, sanoo Rauni Uotila ja taputtaa hellästi kiviseinää portaanpielessä.

Pitkäksi kurottuneen heinikon seassa kasvaa metsämansikoita. Rauni Uotila viipyy pihassa ja silmäilee kättensä töitä.

– En mää mikään taiteilija oo, sanoo Rauni useaan otteeseen puhellessamme.

Emme ala väitellä taiteesta, mutta itse tehty elämä tässä joka tapauksessa on kyseessä. Ja sellainen, josta jää jälki, vaikka sitten joskus Putinin katseltavaksi. Muutaman tunnin tapaamisessa saa vain pienen pintaraapaisun yhdestä ihmiselämästä, mutta kiitollisen tunteen juuri tästä hetkestä.

Katri Lehtolan video: Rauni, 2015.