Jussi Tukiainen – Satumaisella mielikuvitusmatkalla

ITE SAIMAALLA
Teksti: Minna Tuuva, Kimmo Heikkilä. Kuvat: Sampo Luukkainen

Jussi Tukiainen on arvatenkin tunnetuin eteläsavolainen ITE-taiteilija. Hän on aloittanut taiteen tekemisen kuusikymmentäluvun puolivlissä ja hänen näyttelytoimintansa jatkuu edelleen aktiivisena. Tänä vuonna Tukiaisen teoksia on esillä Suomen Metsämuseo Luston ITE Puusta -näyttelyssä 27.04.2018–06.01.2019 ja yksityisnäyttelyssä Savonlinnan maakuntamuseossa Riihisaaressa  27.4.–26.8.2018.

Jussi Tukiainen syntyi pappissukuun Vaasassa vuonna 1937. Tukiainenkin opiskeli teologiaa viisi vuotta, mutta taide veti puoleensa enemmän. Vuodesta 1965 Tukiainen on elänyt itseoppinutta taiteilijaelämää.”Minust ei muuta tullut, niin tuli taiteilija,” Tukiainen kertoo.  ITE-piireihin hänet bongasi Erkki Pirtola nähtyään Tukiaisen näyttelyn Helsingissä.

ITE-näyttelyiden maailmanvalloituksen myötä Tukiainen on päässyt näyttelyihin ulkomaille mm. Moskovaan ja Budabestiin. Kotimaassakin hän on ollut mukana lukuisissa näyttelyissä, merkittävin varmaankin on ollut Kiasman näyttely vuonna 2005. Rajanveto ITE-taiteilijan ja ”virallisen” taiteilijan välillä on joskus vaikeaa, tuskin edes tarpeellista. Tällä rajalla Tukiainen kuitenkin itseoppineena taiteilee. ITE-taiteilijan Tukiainen määrittelee henkilöksi, jonka on pakko tehdä taidetta.

Tukiainen on tehnyt omaperäistä itedadaansa vuodesta 1986 lähtien Kerimäen Kattilanmäellä vanhassa kansakoulussa, missä hän on myös asunut perheineen. Paikka on edelleen käytössä ja se on täyttynyt hänen teoksistaan, kuten myös pihapiiri. Pihakoivusta roikkui aikoinaan terässiimasta koho ja jättiongenkoukku, johon oli ”tarttunut” vanha ruosteinen polkupyörä. Nyt pyörän tilalle on tullut vessanpönttö, jossa lukee Viva Duchamp!

Tukiainen vitsailee eläneensä sairaanhoitajavaimonsa palkalla, kun taide ei ole aina elättänyt. Lapin maisemat tosin menevät hyvin kaupaksi ja niitä voi maalata rahan tarpeen yllättäessä. ”Hätäpäissään sit tekee huorin ja tekee kauniita maisemia,” Tukiainen heittää. Tukiainen toki myös rakastaa Lappia. Monet vaellukset hän teki kumppaninaan Yrjö-aasi, jonka hän vei Lappiin Hiacen takapaksissa.

Valmiit työt hän vie vaimolle arvosteltavaksi. ”Sille mä vien kun joku valmistuu. Sil on kaks sanaa: jos se sanoo ”menettelee”, niin se on huono, tai sit se sanoo ”hyvä,” Tukiainen kertoo kriitikkonsa repertuaarista.

Tukiasen tunnetuimpia teoksia ovat herkät votiivilaivat, joista löytyy mitä moninaisimpia materiaaleja; kananluita, hauenpäitä, vanhoja lestejä, muovileluja…”Maailma on täynnä romua”, Tukiainen toteaa kysyttäessä teosten materiaaleista. ”Tyytyväinen mä oon kun tuli romua kasattua,” hän arvioi. Tukiainen parodioi useissa teoksissaan kirkon valtaa ja ottaa kantaa politiikkaan. Aiheensa hän kertookin saavansa ”Raamatusta ja Helsingin Sanomista”.

Teoksissa on vitsikkäitä yksityiskohtia ja vastakohtaisuuksia. Ne seuraavat pikemminkin luovuuden oikukkuutta kuin taiteellisuuden lakeja. Jokainen hänen teoksensa on yllätys muodoltaan, materiaaliltaan ja idealtaan. Vakava aihe ja pilakuvamaisuus ovat vierekkäisissä teoksissa. Taitavana kuvantekijänä häneltä löytyy koko skaala abstrakteista käsiteteoksista täysin anarkistisiin esinekollaaseihin.

Tukiainen arvosti Pirtolan kautta saamaansa tunnustusta. ”En mä tiedä onks mulla lempitöitä. Kyl ne kaikki on tämmösiä mielipidehommia. No parasta aikaa on ollu tää Pirtolan kannustus. Et pääsi ulkomaille ja tuli paljon tunnetummaks Pirtolan ansiosta.”

YLEn artikkeli vuoden 2015 Arte Povera -näyttelystä