Hehkua ja virkeätä liikettä -näyttely Lapinlahdella Taidemuseo Eemilissä juhlistaa 150-vuotiasta Lapinlahden kuntaa. Kotikuntansa merkkivuotta on tähdittämässä teoksillaan ITE-taiteilija Romurinsessa eli Marjut Kauppinen.
Romurinsessa eli Marjut Kauppinen (s. 1973) on vuoden 2022 ITE-taiteilija, joka asuu ja työskentelee Lapinlahden Korpijärvellä. Maaseudun Sivistysliiton valtakunnallisen tunnustuksen saanut Romurinsessa tekee taidetta kierrätysmateriaaleista. Nimi Romurinsessa syntyi yli 15 vuotta sitten, kun viriketoiminnan ryhmässä eräs mummo totesi kierrätysaineksista tehdyn teoksen nähdessään, että ”kyllä sinä out melekonen Romurinsessa”. Osuva ja mieluisa nimi tarttui käyttöön. Näyttelyn taide vie katsojansa Romurinsessan ITE-taidepiha Onnelan maailmaan eläinaiheineen. Lisäksi vanhat mallinuket ovat kokeneet osaavissa käsissä muodonmuutoksen, ja nyt ne hehkuvat värien ja korujen peittäminä. Näyttelytyöt ovat pääosin tältä ja edelliseltä vuodelta.
Taidemuseo Eemil on avoinna pääsääntöisesti to–pe klo 11–16, la–su klo 11–15. Suljettu pyhäinpäivänä 2.11., itsenäisyyspäivänä 6.12. ja joulun aikaan 26.12.2024.
Lisätietoja: www.eemil.fi ja Taidemuseo Eemilin asiakaspalvelu, puh 040 187 2678 (taidemuseon aukioloaikoina) ja sähköpostitse info@eemil.fi.