Matti Lepistö

Pattijoki (1948–2020)

Taiteen tekeminen on Matti Lepistölle elämäntapa, kohtalo ja kutsumus. Veistospuiston betonipatsaiden ohella hän tekee piirroksia ja maalaa tauluja. Värit ja muodot, maalaaminen ja kuvanveisto täydentävät toisiaan. Lepistön mukaan kaiken taiteen tekemisen taustalla on sama luomisen halu, mutta kuvanveisto ja maalaaminen vastaavat eri tarpeisiin. Maalaaminen merkitsee hänelle vapaata itseilmaisua, löytöretkeä abstraktien muotojen ja värien maailmaan. Se on prosessi, joka lopputuloksellaan yllättää usein taiteilijan itsensäkin. Veistäminen puolestaan on suunnitelmallisempaa ja kurinalaisempaa. Veistosten tarkoituksenaon muuttaa taiteilijan mielikuvia näkyvään ja ymmärrettävään muotoon. Lepistö veisteli jo lapsena puusta ihmishahmoja ja leluja haaveillen jo silloin isompien veistosten teosta. Kun hän poikasena näki lehdessä kuvan hienosta lumiukosta, hän teki heti samanlaisen omalle pihamaalleen. Nuorena miehenä taiteilu jäi hetkellisesti taka-alalle. Aika kului ammatin opiskeluun, töiden tekoon ja talon rakentamiseen. Halu taiteen tekemiseen kuitenkin kyti edelleen mielessä.

Vuonna 1980 Lepistö osallistui työväenopiston kuvanveistokurssille ja oppi kipsivalun perusteet. Nähtyään naapurustossa pienen betonihevosen hän innostui kokeilemaan betoniveiston mahdollisuuksia. Roihahti tekemisen palo, jota oli mahdotonta sammuttaa. Lepistö kertoo, ettei loputtomasti jaksanut pyristellä kohtaloaan vastaan; taiteilijaksi ryhtyminen oli väistämätöntä, vaikka taloudelliset perustelut eivät päätöstä puoltaneetkaan. Kymmenisen vuotta työn ohella taiteiltuaan Lepistö vuonna 1990 irtisanoutui koneistajan työstään, ja on siitä lähtien omistautunut päätoimisesti taiteen tekemiselle. Ahkeran uurastuksen tuloksena Lepistön kotipiha on täyttynyt ääriään myöten betonisilla patsailla. Toki veistoksia on syntynyt myös tilauksesta ja myyntiin, mutta noin 250 on jäänyt syntysijoilleen, missä ne muodostavat kokonaistaideteoksen, yksityisen veistospuiston.

Lepistön mukaan hyvä aihe on sellainen, että se innostaa toteuttamaan teoksen. Silloin mielessä herää uteliaisuus nähdä, miltä mielikuvituksen tuottama kuva näyttäisi veistoksena. Osa veistospuiston teoksista rakentuu kuvallisen idean varaan, toisissa on lähtökohtana kertova sisältö. Visuaalisen kiinnostavuuteen perustuvia teoksia edustavat lukuisat eläinveistokset. Lepistön mielestä eläinaiheet ovat aina mielenkiintoisia veistää, koska kaikki lajit ovat erilaisia ja antavat uusia haasteita työskentelylle. Kerronnallisista aiheista jotkut ovat sellaisia, että niitä on toteutettu eri versioina. Näin puistoon on syntynyt useita kokonaisuuksiksi hahmottuvia teossarjoja. Tällaisia teemoja ovat uskontoja kritisoiva sarja, kotkapäiset hahmot, elämän syntyä kuvaavat muna-aiheet sekä maaseutukuvaukset. Veistotyyliään Lepistö nimittää nykyrealismiksi. Veistoksissa on aina aihe ja sen myötä pyrkimys esittävyyteen. Lepistön kehittelemä betonitekniikka soveltuu sekä pieniin että suuriin teoksiin, ja hän leikitteleekin mielelläänkokoeroilla. Mittasuhteita ja muotoja hän haluaa noudattaa kurinalaisesti. Eläinaiheissa luonnostelun apuna on käytettävä kuvia, mutta ihmisen mittasuhteet hän on sisäistänyt niin hyvin, ettei tarvitse mallia työskentelyynsä. Lepistö on hyvin kriittinen työnsä laadun suhteen, japyrkii jatkuvaan kehitykseen sekä viimeisteltyyn lopputulokseen. Hän kertoo taiteen tekemisen vaativan taitoa suunnitella ja toteuttaa teokset oikealla tavalla. Jos ei ole sisäistänyt jokaista vaihetta, ei lopputuloskaan ole oikeanlainen. Tekijällä täytyy olla herkkyyttä huomata työn tarjoamat ilmaisun mahdollisuudet prosessin kuluessa. Jokaisen teoksen kohdalla onnistuminen on pienestä kiinni, Lepistö painottaa.

Teksti ja kuvat: Minna Haver

Kyösti Iitti ja Enkelipuisto Middle of Nowhere -sivustolla