Kati Sinenmaa

Helsinki (1950)

Kati Sinenmaa eli Tampereella rosoista elämää, kunnes pelastautui 1990-luvun alkupuolella varsin epätodennäköiseen paikkaan: Helsingin yliopistoon opiskelemaan teoreettista fysiikkaa, matematiikkaa ja tähtitiedettä. Mutta jos on taipuvainen addiktioon, voi liika tiedekin suistaa elämän raiteiltaan. Hän jättäytyi 1995 asunnottomaksi, löysi retkillään Helsingin Pasilasta teiden ja radan väliin unohtuneelle pienen metsäsaarekkeen, teki siihen teltanpaikkansa, mieltyi outoon ”saareensa” ja jäi sinne. Elämällä ei ollut enää suuntaa, mutta kädet kaipasivat tekemistä. Sinenmaa alkoi kaivaa kuoppaa, piilopaikkaa ruokavarastolleen. Kuoppa syveni, ja maan uumenista nousi ylös kiviä. Vähitellen nelimetriseksi syventyneen kuopan partaalle alkoi kohota linnanmuuri ja sen jatkeeksi yhä monimutkaisempia kivirakennelmia.

”Jo melko varhain, ainakin teinistä saakka muistan nähneeni unia, missä olin metsässä… Samainen uni seurasi minua, vaikka muutin usein ja vaihdoin paikkakuntiakin. … uni päättyi siihen, että Unimetsän kaakkoiskulmaan tuli valtava tulva. Se oli huikea hyökyaalto, joka peitti kaiken alleen. Eräänä aamuna heräsin Kivilinnassa ihan paniikissa, kun tajusin niiden unien tulleen toteen. Se oli ihan sama paikka kuin missä olin ollut niissä lapsuuden unissani. Siihen ne unet loppuivat.”

Sinenmaalla ei ollut apunaan muita työkaluja kuin lapio, kanki, sorkkarauta ja pieni kärry. Niiden avulla hän pystyi kuitenkin kaivamaan esille ja siirtelemään jopa satojen kilojen painoisia kiviä. Suuren kiven siirtäminen ei onnistu pelkällä voimalla, se on aina myös älyllinen ja henkinen haaste. ”Kivissä on elämä itsessään, se elämä mikä meissä kävelee, se lepää, nukkuu kivissä. Niille täytyy puhua kauniisti, niin ne nousevat ilmaan.”

Sinenmaalla ei ollut mielessään mitään etukäteissuunnitelmaa, ei ideaa linnasta tai sen muodosta. Hän halusi vain kasata kiviä kohti korkeuksia, koska se oli hauskaa, ja fyysinen työ antoi hänelle ilon ja onnen hetkiä, joita aikaisemmat elämänvaiheet eivät olleet tarjonneet. Vuosia myöhemmin hän huomasi ilmakuvasta, että linnaa ympäröivän muurin ääriviiva muistutti hämmästyttävästi briljanttihioutun timantin muotoa. Linnan muodon syntyminen ilman suunnitelmaa oli hänestä todiste geeneissä piilevästä rakentamisen taidosta. Sinenmaa koki olevansa yksi metsänsä eläimistä – siinä kuin muutkin taitavat pesänsä rakentajat tai vierailuillaan häntä ilahduttaneet otukset. Hän ymmärsi, että jokaisessa ihmisessä on geneettinen pesänrakennustaito, jonka toteutumista estää ainoastaan ”uskonnollisen muodon saanut rahatalous”. 

Linnan syvässä kellarissa Sinenmaa säilytti kaupan roskiksista dyykatuista mansikoista, omenoista ja banaaneista tekemäänsä hilloa. Puolet hedelmistä hän oli jakanut metsän eläimille. Linnassa asuessaan Kati Sinenmaa löysi kaiken elämiseen tarvittavan, ruuan ja vaatteet, lähiluonnosta ja roskiksista. Hän koki olevansa onnellinen, vailla huolia ja murheita. Hänellä oli kaikkea mitä ihminen tarvitsee. 

Kati Sinenmaa teki kiviä siirrellessään myös älyllistä työtä. Hän havainnoi yhteiskuntaa ja sen lainalaisuuksia. Tiheään metsäsaarekkeeseen ei nähnyt ulkopuolelta, se näytti läpipääsemättömältä tiheiköltä, mutta ulkomaailma näkyi lehtien välistä selkeästi. Hän näki linnastaan Pasilan muutoksen, vanhojen rakennusten vaihtumisen uusiin, luonnon ja suurten kallioiden häviämisen. Hän näki modernin maailman vääristyneisyyden, sen vihamielisyyden ja vierauden. Hänen kivikautinen elämäntapansa kyseenalaisti keinotekoisen, teollisen kulttuurin ja sen ympärille kehittyneet järjestelmät.

Kivilinnan viholliset

Kati Sinenmaa ei kokenut olevansa luvatta vieraalla maalla – kivet oli kaivettu tästä maasta ja myös jäävät tähän – ja rakennuslupaakaan ei tarvita, koska kyseessä ei ole rakennus, vaan taideteos. Ja kuinka harhaista ihmisen olisikaan väittää omistavansa vuosimiljoonien ikäiset kivet ja ikuisen maan? Sinenmaa kyseenalaisti, hyvin perustelluilla eettisisillä valinnoilla ja omalla valtakunnalla linnoineen, yhteiskunnan kaikkein lujimman muurin. Mutta luonnonvarojen ja maan omistaminen on kapitalismin pyhin laki – ja kaikki Jumalan lain kyseenalaistajat on aina karkotettu yhteisöstä.

Pasilan kivilinnaa ympäröi noin 200 metriä pitkä risuista, hiekasta ja mullasta tehty, jopa toista metriä korkea aitaus. Sen Sinenmaa rakensi huomattuaan linnaan pyrkivän varkaita ja pahaa aikovia tunkeilijoita. Hän halusi estää yllättävistä suunnista lähestyvät kulkijat. Jo Jeesus varoitti varkaiden kulkevan aina muurin yli. Sen Sinenmaakin katkerasti huomasi: ryövärit eivät tulleet portista.

Onnellinen elämä Pasilan kivilinnassa jatkui kolmetoista vuotta ja päättyi tuhopolttoon vuonna 2008. Kutsumattomat vieraat tekivät, mitä tehtävä oli. Erilainen maailmantulkinta ei tänne mahdu, se oli hävitettävä – näin nuo sisäisestä totuudestaan eksyneet nuoret sielut kollektiivisessa alitajunnassaan ehkä kokivat? Sinenmaa menetti munkinkammiota muistuttavan askeettisen mökkinsä mukana vuosien mittaan keräämänsä vähäisen omaisuuden: radion, sängyn ja kamiinan. Hän joutui muuttamaan takaisin kaupunkiin, mutta jatkoi silti rakentamista.

Sinenmaa kutsuu teostaan Suomen nykyaikaisimmaksi muinaismuistoksi. Pasilan kivilinnaa – niin uusi kuin se onkin – voi perustellusti pitää muistumana siitä parin tuhannen vuoden takaisesta ajasta, kun ihmiset alkoivat kasata ensimmäisiä kivikekojaan tämän ”uuden maan” vasta löydetyille kallioille. Sinenmaan linnasta ei kuitenkaan ole tulossa muinaismuistoa tai ITE-taiteen klassikkoa ja suurta matkailuvetonaulaa, jollainen esimerkiksi Ranskassa postimies Chevalin kivistä rakentama Palais Idéal on – sellaista Sinenmaa omasta linnastaankin kaavaili. Siitä ei tule myöskään vainottujen toisinajattelijoiden turvapaikkaa – Sinenmaa ilmoitti 2013 blogissaan ottavansa Yhdysvaltain salaisen, kansainvälisten sopimusten vastaisen vakoiluohjelman paljastaneen Edward Snowdenin linnansa suojelukseen! Suuret maailman järjestystä haastaneet suunnitelmat eivät käyneet toteen. Helsingin Sanomien 5.6.2016 julkaisema artikkeli esitteli Sinenmaan linnaa Suomenlinnan veroisena nähtävyytenä, ja se sai tontin omistajan huolestumaan. Liikennevirasto sulki Pasilan Kivilinnan rauta-aidoin – myös Sinenmaalta itseltään. Markkinatalous jyrää sen kohta lopullisesti maan tasalle. Senaatti-kiinteistöt rakentaa tontille moderneja toimisto- ja hotellirakennuksia, Sinenmaan vihaamia vapaan ajatuksen tuhoavia laatikoita.

Sinenmaan linna on kuitenkin tehnyt jo tehtävänsä. Se on kirjoitettu ja kuvattu kansakunnan muistiin. Sinenmaa todisti meille, että uuttera nainen pystyy luomaan jotain niin vakuuttavaa, että ympäröivän maailman on pakko ottaa se vakavasti huomioon ja myös kysyä itseltään olennainen kysymys: kestävätkö tämän maailman arvot ja ihanteet Pasilan kivilinnan esittämän haasteen?

Teksti ja kuvat: Veli Granö
Taiteilijaesittely on julkaistu ITE-taidetta Uudeltamaalta -kirjassa.

Lähteet:
Hiltunen, Jouni: Kosminen näytelmä. Dokumenttielokuva. Katharsis films, 2005.
Karpo, Hannu: Karpolla on asiaa, TV- ohjelma, MTV, 2000.
Kemppainen, Jouni K: Tunnet varmasti Suomenlinnan – onko myös Pasilan kivilinna tuttu? Helsingin Sanomat, Kuukausiliite, 5.6.2016.
Niemelä Ville-Veikko: Rikosreportaasi Suomesta 2021. SAGA Egmont, Copenhagen, 2018. 
Sinenmaa, Kati: Maan tavalla. Blogikirjoituksia.