Alpo Koivumäki
Kauhajoki (1939–2023)
Alpo Koivumäki toimi maanviljelijänä 1990-luvun puoliväliin saakka. Luopumiskorvausten myötä piti kuitenkin löytää uutta tekemistä, ja niin hän alkoi luoda veistoksia pihamaalleen. Ensimmäiseksi syntyi rautaromusta lentoon lähtevä Kurki, Koivumäen ”fenix-lintu”, jonka myötä kääntyi uusi taiteen täyteinen sivu hänen elämässään. Alkuun Koivumäki veisti kotimaisia lintuja, mutta pian pihamaalla vallan ottivat näyttävät ja eksoottiset Afrikan eläimet.
Koivumäki käyttää veistomateriaalinaan kierrätysromua. Vain kaikkein välttämättömimmät tarvikkeet hän suostuu ostamaan rautakaupasta. Romurauta, rehupakkausten muovi, puu ja kumi taipuvat hänen käsittelyssään ennakkoluulottomiksi yhdistelmiksi muodostaen pihalle kokonaisen veistospuiston, Alpon savannin. Koivumäki ei omien sanojensa mukaan ole erityisesti kiinnostunut eläinaiheista, ne vaan sattuvat sopimaan hänen ilmaisutapaansa. Koivumäen työskentelyn lähtökohtana ovat painetut kuvat ja luontodokumentit, joiden hahmot hän kasvattaa ilmeikkäiksi kolmiulotteisiksi veistoksiksi. Eläinkuvien pohjalta työskentely mahdollistaa mittasuhteiden, liikkeen ja dynamiikan tutkimisen ja sallii myös mielikuvituksen ja huumorin käytön. Koivumäki käyttää kuvia työskentelynsä pohjana aina, jopa silloin kun aiheena on lehmä, joka on hänelle läpeensä tuttu eläin. Koivumäen mukaan luonnonmukaisuus on hänen ilmaisussaan tärkeää huolimatta siitä, että materiaalin muoto usein määrää profiilin. Toisinaan jokin koneen osa näyttää sellaisenaan eläimeen kuuluvalta, toisinaan sopivaa ”värkkiä” pitää odottaa ja etsiskellä pitkäänkin.
Koivumäki innostui monien nykykansantaiteilijoiden tapaan taiteen tekemisestä vasta vanhemmalla iällä. Vaikka hän lapsena ja vielä aikuisuuden kynnyksellä veisteli pieniä eläinpatsaita ja maalasi vesiväreillä, vähitellen taiteen tekeminen jäi pelkkään ruusujen piirtämiseen äitienpäiväkortteihin. Työuransa aikana Koivumäki joutui tuon tuostakin kunnostamaan ja hitsailemaan työvälineitään ja haki usein materiaalia korjaustöihinsä kaatopaikalta. Koivumäkeä ihmetyttää, miksei hän jo silloin nähnyt kierrätysmateriaaleissa niiden mahdollisuuksia, miksei koskaan tullut mieleen tehdä eläinveistoksia. Nykyisin romukasat hänen silmissään kuhisevat elämää, ennen hän näki eri tavalla.
Koivumäki kehittelee taiteessaan tekniikoitaan kierrätysmateriaalien yhdistelyyn ja pinnan käsittelyyn. Hän hitsaa, sulattaa, hakkaa, hiertää ja kietoo materiaaleja yhteen ja antaa niille uuden elämän taiteessaan. Kattopellin kulmikas valkoisuus kutsuu jääkarhun veistämiseen, ja traktorinrenkaan sisäkuminpinta muistuttaa jo valmiiksi mursun tai hylkeen nahkaa. Kuin taikuri Koivumäki loihtii eläimen hahmon esille siitä, mikä meille muille näyttäytyy pelkkänä hylkytavarana, elämisen jätteenä. Koivumäki ei halua kätkeä taidemateriaaliensa alkuperää, vaan jättää siitä jotain näkyville, vihjeeksi katsojalle. Hänen teoksissaan aikansa palvelleiden ajoneuvojen ja tyhjenneiden tölkkien pellit, renkaiden kumi sekä rehusäkkien muovi herääväteloon. Virtahevon pää on tehty auton öljypohjasta, hirven korvat kumikenkien pohjista, kotkan jalat paineletkusta, oksankarahka äänenvaimentajasta ja kotkan siipien sulkakuvio autonkumeista, Koivumäki opastaa huomaamaan.
Materiaali on Koivumäelle haaste, eikä hän valitse helppoja ratkaisuja mielikuviensa toteuttamisessa. Mikä tahansa taipuu taiteeksi, kun tarpeeksi suostutellaan. Koivumäki arvostaa paitsi työtään, myös käyttämäänsä materiaalia. Tarkkaan hän piirtää ja suunnittelee,miten traktorin takarenkaasta saa leikattua yhden jalan sijasta karhulle jalkaparin. Luonnoksista huolimatta työ usein käytännössä näyttää, mitkä leikkauslinjat lopultavalita. Mutta mitään ei heitetä haaskioon. Siinä piilee ajatuksen ja toteutuksen kauneus, jota ei ehkä valmiista veistoksesta heti huomaa, mutta sen vaistoaa.
Teksti: Minna Haveri. Kuvat: Hannu Paju, Minna Haveri.
RIP Alpo Koivumäki (22.7.1939–13.5.2023). Loistavan taiteilijan elämänlanka katkesi vaikeaan sairauteen. Kiitollisina muistamme häntä.
