Anneli Jalkasen värikylläinen maailma 

Teksti ja kuvat Irene Pakkanen 

Rautalampilainen Anneli Jalkanen on siirtynyt taiteessaan materiaaleista ja tekniikoista toiseen ”ottaa vaan, ja ryhtyy tekemään” -periaatteella. Vaikka taiteessa on taukoja, ajatus tehdä vielä kaikki ne työt, mitkä ovat tekemättä, kantaa. 

Jalkanen harkitsi vakavissaan taidemaalarin ammattia lukion jälkeen. Hän jätti Ateneumin pääsykokeen kuitenkin kesken, koska koki ilmapiirin poliittisesti painostavaksi. Elettiin 1970-lukua ja vasemmiston nousua. Kokeessa aatetta ei tuputettu, mutta käytävillä puhetta riitti. 

Vuonna 1950 syntynyt Jalkanen kertoo ”nyhränneensä” lapsesta asti. Välineet ovat vaihdelleet saksista moottorisahaan, mutta öljyvärimaalaus ja sekatekniikat ovat pysyneet. Tekemällä oppii -menetelmä on ollut hänen tiensä uusiin tekniikoihin. 

Kouluvuosien opettajalla Liisa Rinteellä on ollut Anneli Jalkaselle vahva merkitys taiteessa. Juuri Rinne tuki ja ohjasi Annelia luottamaan omaan tekemiseensä. 

Kun lapset olivat pieniä, Helsingissä asunut Jalkanen maalasi useita leija-aiheisia töitä. Kolmen pienen lapsen työssä käyvälle äidille leijat symboloivat vapautta. Perheen ja työn härdellissä jo öljyväreillä maalaamisen aloittaminen kotioloissa kävi työstä. Tuohon aikaan Jalkanen työskenteli ideoimansa Naisten kympin tapahtumajärjestäjänä. 

Ensimmäisen näyttelynsä Jalkanen piti ystävänsä rohkaisemana kotonaan. Tuurillaan lapsilla oli juuri silloin tuhkarokko. Yhtä tuurillaan lapset keksivät juuri silloin puristaa karmiininpunaisesta tuubista väriä minne sattuu. 

Suvun juuret Rautalammilla alkoivat houkuttaa nelikymppistä Annelia puoleensa. Oma tupa, alkuun kesäpaikka, nousi Koskeloveden niemeen vaarin August Jalkasen kalamajan sijoille. 

Vaari oli viettänyt Koskeloveden rannalla kosteita iltoja runoilija Eino Leinon kanssa, mistä Anneli sai idean. Tapahtumajärjestäjän rutiinilla hän organisoi Eino Leinon 120-vuotisjuhlan. Runon ja Laulun Rautalampi nimellä tapahtumaa on vietetty vuodesta 1989. 

Kodin katetulla terassilla on Annelin moottorisahalla muotoilemia kalusteita. Sisällä yhdessä Leijasarjan teoksista punainen leija ei enää pysy kankaalla, vaan karkaa kehyksiin. On rönsyileviä kukkajalkoja, Kuningattaren kaide portaissa. 

Maalauksissa toistuvat runsaat värikkäät kukka-aiheet ja sadunomaiset eläimet. Silmä tarttuu ruskeasävyiseen pienehköön maalaukseen, jossa vakava pikkutyttö katsoo kohti. Taulun nimi on Haavelapsi. Sen Jalkanen maalasi ennen kuin sai omia lapsia. 

Rohkeasti Jalkanen on tarttunut myös uusiin materiaaleihin. Teos Hauki on kala on tehty 2000-luvun alussa järvestä nostetusta puunpalasta. Pyrstö on viinipullon korkeista, evät maalipensseleistä, suuhun tarttunut viehe on aito. 

Sekatekniikkaa edustavat esimerkiksi kaviaaripurkista ja ruostuneista nauloista tehty Venäläinen aurinko ja kahden pikkulahnan ruodoista, kullanvärisestä rautalangasta ja kuivuneesta kaislasta vitriiniin tehty taulu. 

Kankaan huolellisen pohjustamisen Jalkaselle opetti äidin sukulainen Elga Drodár. Sivellintekniikkaa ja värioppia hän on opiskellut pääasiassa kirjoista. Aamu-unisena Jalkanen naurahtaa kärsivänsä valo-ongelmasta. Vaikka työtilaan lankeaa valo kolmesta suunnasta, iltapäivällä aloittava maalari kohtaa pimeän aamuvirkkua nopeammin. 

Maaseudulle asettuessaan Anneli oli varma, että maalaamiselle jäisi enemmän aikaa. Mutta sitten tulivat luottamustehtävät, joihin hän omien sanojensa mukaan antoi houkutella itsensä. Kunnanhallituksen ja kulttuuriseuran pitkäaikaisena puheenjohtajana tunnit olivat yhtä kortilla kuin työssä Helsingissä. 

Jalkanen tunnistaa töissään tietyt elämänvaiheet. Uutta ovat rehevät kukka-aiheet, mihin Rautalammilla leimahtaneella puutarhaharrastuksella lienee osansa. Iso kasvihuone on sekin Annelin taiteen performanssi. 

Joinakin vuosina teoksia on syntynyt lähes sata, välillä on ollut taukoa. Kehittymisen kannalta Jalkasesta olisi parempi tehdä vaikka joka päivä. Tulevaisuususkoa taiteessa luo ajatus tehdä vielä kaikki ne työt, jotka ovat jääneet tekemättä. 

Jalkasen maalauksia ja sekatekniikoita on ollut yksityis- ja yhteisnäyttelyissä. Ensimmäiset neljä näyttelyä olivat Helsingissä, esimerkiksi Galleria Olemarkissa 1980-luvulla. Näyttely Mielikuvia maailmalta nähtiin Rautalammin kirjastossa 2005.