Tuula Huusko
Kajaani (1946–2004)
Vuonna 2004 kuollut kajaanilainen Tuula Huusko loi kokonaisen ornamentaalisten olentojen universumin, jonka hahmot ovat samaan aikaan tuttuja ja tuiki tuntemattomia. Linnun, kalan tai jonkun oudomman eläimen ääriviivat rajaavat sisälleen lähes psykedeelisenä sykkivän orgaanisen universumin. Toisinaan olennoilla on ihmisen kasvot.
Huuskon tapa rikkoa sisäisen ja ulkoisen välinen rajalinja muistuttaa jossain mielessä kalliomaalauksista tuttua tapaa kuvata sekä maagisen eläimen ääriviivat että niiden sisällä sykkivä sydän. Siinä missä primitiivinen taide korosti elämän rytmin takovaa ja siksi symbolisesti tärkeää elintä tai kuvasi eläimen ryhdin antavan, mutta myös kuoleman jälkeen viimeiseksi maatuvan luuston, Huuskon olentojen sisäavaruus on monimuotoisempaa ja lihallisempaa, kuroumien, tiivistymien ja mielikuvituksellisten muotojen ornamentaalista äärettömyyttä.
Latinankielisen ornare-juurensa takia ornamentti liittyy seremoniaesineen kaunistamiseen. Se asettuu ihmisten maailman ja jumalten maailman, fyysisen ja metafyysisen väliselle rajapinnalle. Mutta ennen kaikkea se avaa fantasian valtakunnan, jossa ihmisen mielikuvitus voi tuottaa uusia ja taas uusia muotoja ja niiden variaatioita. Huuskon teoksissa kaunistamisen idea toteutuu vain osittain. Lyijykynän tai tussin monokromaattista viivaa täydentävät kirkkailla väreillä tehdyt orgaaniset kuviot. Pinta on kaunis, mutta tarkemmin katsottuna se paljastaa ruumiin groteskin todellisuuden, tyyliteltyjen suolistojen aukottoman labyrintin.
Huusko kuvaa hahmonsa yleensä suoraan sivulta paperin valkoista taustaa vasten. Vaikka olennoilla on siivet tai jalat ne näyttävät oudosti paikalleen sidotuilta, lähes liikuntakyvyttömiltä. Toisinaan jalat laajentuvat ikään kuin jalustaksi tai sitten alle ilmestyy jokin muu elementti, esimerkiksi outo ”rengaspyörästö”, kuten kukkaistuntosarvin varustettua hahmoa kuvaavassa työssä.
Ihmisiä Huusko kuvaa harvemmin, mutta kuvaustapa ei juuri poikkea muista teoksista muuten kuin siinä mielessä, että hän keskittyy usein vain kasvoihin ja ylävartaloon. Huusko panee toisinaan eläinhahmonsakin kohtaamaan toisensa, mutta ihmiset ovat vielä selvemmin kaksin tai joukon osana. Toki poikkeuksiakin löytyy.
Perhepäivähoitajana elantonsa ansainnut Huusko piirsi jo nuorena. Hänen hienot, mutta piirroksiin nähden perinteiset kipsiveistoksensa osoittavat, että kursseja on käyty. Kurssit eivät kuitenkaan olleet häntä varten. Omintakeisen kuvakielensä hän kehitti aivan itse 1990-luvun alussa. Runsaasti kuvioitujen hahmojen lisäksi hänen tuotantoonsa kuuluu selvästi pelkistetympiä teoksia sekä havainnollisilla ja hauskoilla teksteillä varustettu kuvakirja, jossa hän kertoo 16-vuotiaan elämästään.
Huusko oli lähtöisin Pohjois-Suomesta, sotkamolaiselta maatilalta, jossa hän vietti elämänsä 28 ensimmäistä vuotta. Tämä ehkä selittää, miksi komeat kukot, hevosenkaltaiset hahmot ja muut eläimet ovat niin elimellinen osa hänen kuvastoaan. Kirjasessaan hän muistelee hauskoja hetkiä ystävien kanssa tansseissa, rannalla, retkellä, rakkautta ja romantiikkaakaan unohtamatta. Isoveli Urhon heilastelu Aina-morsiamen kanssa on sekin ikuistettu.
Varsinkin viimeisinä vuosinaan Huusko piirsi vimmaisesti. Pyrkimyksenä oli selvästi taiteilijan ura, johon hän sai starttirahaakin, mutta menestystä ei tullut. Teoksia oli näytillä ainakin paikallisen kehysliikkeen galleriassa ja Kajaanin kirjastossa vuonna 2002 otsikolla Ufo ja eläimet. Yksikään työ ei vain päätynyt ostajalle asti. Taiteilijan poika on onneksi vaalinut äitinsä perintöä ja säilyttänyt kaikki nämä ainutlaatuiset teokset. Ehkä niiden aika on nyt.
Teksti: Arja Elovirta. Kuvat: Pekka Agarth.
