MSL etsii ITE-taidehankkeen koordinaattoria Hämeeseen
Millaista ITE-taidetta löytyy Hämeestä? Miten ITE-taiteen ympäristöjä ja kohteita voisi entistä paremmin hyödyntää matkailussa?
Maaseudun Sivistysliitto etsii hankekoordinaattoria ITE Hämeessä – omaehtoinen luovuus matkailun voimavaraksi -hankkeeseen. Hakuaikaa on 24.10.2019 saakka. Työ ajoittuu sopimuksen mukaan välille 13.1.2020–31.12.2021. Henkilötyökuukausia on 18 kk, joten työ sopii erinomaisesti myös osa-aikaisille hakijoille.
Hankkeessa kartoitetaan Kanta- ja Päijät-Hämeen itseoppineita nykykansantaiteen tekijöitä sekä muita paikalliskulttuurin ja maaseutuperinteen kiinnostavia ilmentymiä. Tuloksia esitellään monenlaisin tavoin yleisölle ja matkailijoille.
Vuoden 2020 kesäksi hankkeeseen palkataan lisäksi 2–3 kenttäkartoittajaa. Hankekoordinaattorin paikkaa nyt hakevat voivat ilmaista kiinnostuksensa myös kartoittajan tehtäviin.
Hanketta toteutetaan EU:n maaseuturahoituksella, jonka on myöntänyt Hämeen ELY-keskus.