Parikkalan Patsaspuisto

Julkaisu

Parikkalan Patsaspuisto on yli 500 betoniveistoksesta ja ainutlaatuisesta puutarhasta koostuva taideympäristö ja ITE-taiteen kansainvälisesti tunnetuin kohde. Puiston luojan Veijo Rönkkösen kuoltua äkillisesti vuonna 2010 Maaseudun Sivistysliitto organisoi hankkeen, jolla tartuttii ainutlaatuisen kulttuurikohteen akuuttiin hoitamiseen ja etsittiin toimintamallia taiteilijan elämäntyön säilyttämiseksi sekä puiston tulevaisuuden turvaamiseksi. Hanketta rahoitti Etelä-Karjalan Kärki-Leader. Hanketta johti alkuvaiheessa Liisa Heikkilä-Palo ja sittemmin Helka Ketonen ja Raija Kallioinen. Hankkeessa tehtiin yhteistyötä MSL:n toteuttaman ja Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen rahoittaman ITE kaakossa -hankkeen kanssa.

Patsaspuistoa hoidettiin puutarhurin, puisto-oppaan, perustetun kannatusyhdistyksen sekä talkoolaisten voimin yhteistyössä omistajaksi tulleen teollisuusneuvos Reino Uusitalon kanssa. Tehtiin polkujen ja sisäänkäynnin perusparannukset, puuston raivausta, veistosten huoltoa, puutarhan hoitoa, näyttelyitä, tapahtumia ja varainkeruuta. Tuotettiin nettisivut, opastaulut ja erikielistä esittelyaineistoa ja esiteltiin kohdetta outsider-taiteen kansainvälisissä verkostoissa.  ITE kaakossa -hankkeen avulla saatiin toteutetuksi Veijo Rönkkösen veistosten inventointi, DigITE-tietokantaan tallentaminen ja kiireisimmät konservointitoimenpiteet.

Hankkeen päätyttyä Patsaspuiston hoidon organisointi jäi perustetun kannatusyhdistyksen vastuulle. Sittemmin vuonna 2015 käytännön toimet siirtyivät osuuskunnan kautta hoidetuiksi. Parikkalan Patsaspuistolla on kotisivut www.patsaspuisto.net ja julkinen Facebook-ryhmä.

Muita esitteitä

Ei valittuja sivuja