Minna Haveri: Raportti Luovat erot -hankkeen taidetyötoimintamallista

Raportti

Erityistaide on erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden tekemää taidetta. Maaseudun Sivistysliitto toteutti vuosina 2005–2013 useita hankkeita erityistaiteen esiin nostamiseksi ja erityistaiteilijoiden aseman parantamiseksi. Hanketyössä herätettiin tietoisuutta taiteen merkityksestä elämänlaadun, hyvinvoinnin ja itsearvostuksen edistäjänä ja syrjäytymisen estäjänä.

Keskeinen kumppani oli Vaalijalan kuntayhtymä, jonka kanssa toteutettiin Savossa mm. Taide mielessä -hanke, pohjoismainen yhteistyöhanke Voimataide ja studiotoimintaa kehittänyt Taidemyrsky-hanke. Projektien tuloksena syntyi Taidepesula-työpaja, joka juurtui osaksi Vaalijalan kuntoutuskeskuksen toimintaa. Taiteellisesti lahjakkaille kehitysvammaisille ihmisille luotiin mahdollisuuksia säännölliseen viikoittaiseen työskentelyyn taidestudioissa. Yhteistyötä tehtiin myös Kuopion, Mikkelin ja Varkauden taidemuseoiden kanssa.

Luovat erot -hanke vuosina 2012-13 toteutettiin yhteistyössä Maaseudun Sivistysliiton, Vaalijalan, Kaarisillan ja K.H.Renlundin museon kesken. Kuopiossa tuolloin toimineen taidestudion työtä havainnoiden syntyi taidekasvattaja, TaT Minna Haverin laatima raportti taidetyön mallista.

Eri hankkeita ovat rahoittaneet mm. opetus- ja kulttuuriministeriö, Suomen Kulttuurirahasto ja Pohjois-Savon ELY-keskus.

Muita esitteitä

Ei valittuja sivuja