Liiteri-Picasso

Blogit

ITE PIRKANMAALLA / Nokia
Teksti ja kuvat: Minna Haveri

Siurolaisen Martti Hömpin (1935–2013) humoristiset lautaveistokset

Nokialainen Martti Hömppi ehti kirjavan elämäntaipaleensa varrella olemaan monessa mukana. Lähtöjään hän oli Karjalan evakko. Nuoruudessaan hän paini kilpaa ja seikkaili maailman merillä seilorina, myöhemmin harrasti torvensoittoa ja lopulta eläkkeelle jäätyään ryhtyi itseoppineeksi taiteilijaksi.

Hömppi kertoi olleensa koko ikänsä kiinnostunut taiteesta ja sen tekemisestä, mutta aiemmin ei ollut aikaa aloittaa. Tärkeänä kannustajana taiteilijuuden alkutaipaleella oli kuvanveistäjä Ossi Somma, jolta Hömppi uskaltautui aikansa emmittyään kysymään neuvoa taiteen tekemiseen. Somman innoittamana aiemmat kuparipakotetyöt ja maisemamaalaukset saivat väistyä ihmishahmoisten veistosten tieltä. Aluksi Hömppi teki veistoksiaan polyuretaanista, mutta pian omimmaksi tekniikaksi osoittautui lautaveisto.

Hömpin taide on humoristista niin ilmiasultaan kuin sanomaltaankin. Jätelaudan ja romun kekseliäs uusiokäyttö yhdistyy teoksissa ironiaan ja hullutteluun. Usein jo teoksen nimi avaa katsojalle teoksen taustalla olevan tarinan.

Anoja. Osa ratapölkyistä tehtyä kolmen veistoksen sarjaa Manaaja, Anoja, Kiittäjä.
Martti Hömppi kotonaan Nokian Siurossa

Hömpin tunnetuimpia teoksia on teosryhmä Trio Pönttöpäät. Linnunpöntöistä, puuseen osista ja laudanpätkistä koottujen lautamusikanttien avulla Hömppi esittää luonteikkaat karikatyyrit kolmesta tunnetusta poliitikosta: Mauno Koivisto lyö rumpua puunoksa tunnusomaisena otsatöyhtönään, Paavo Väyrynen elvistelee kitaransa kanssa lankarullasilmät tapittaen toinen länteen toinen itään, ja viulisti Ulf Sundvististilla on kaiken varalta jalassaan sukset toinen eteen ja toinen taaksepäin hiihtämässä.

Teoksia Martti Hömpin pihamaalla vuodelta 2002.
Teoksia Masa 70v -juhlanäyttelyssä Nokialla vuonna 2005. Veistoksen aiheena Matti Vanhanen.
Patu ja Pekko
Nirvana