Kakkosnelonen Pinsiössä
ITE PIRKANMAALLA / Hämeenkyrö
Teksti ja kuvat Lauri Seppä
Kakkosnelonen on jokaiselle tuttu käsite: lauta joka on kaksi tuumaa yhdeltä sivulta ja neljä tuumaa toiselta. Hämeenkyrön Pinsiössä Kakkosnelonen tarkoittaa viittä päivää ja puolta kilometriä tätä jokaisen rakentajan perusmateriaalia.
Jari Antila ja Tapio Holopainen järjestävät 28.6.–1.7.2017 kuudetta kertaa taideveistotapahtuman, joka kerää persoonallisia ja itseoppineita tekijöitä yhteen. Tapahtumaa ja tekijöitä voi käydä vapaasti seuraamassa koko viikon ajan.
Keskiviikkona, tapahtuman juuri alkaessa paikalla olivat järjestäjien lisäksi Mikko Korte ja Pasi Kaistila Tampereelta ja Seppo Kanko Ikaalisista. Kaiken kaikkiaan tapahtumaan odotetaan osallistuvan noin kymmenen tekijää.
Pinsiön Taidepuiston taideveistotapahtuma järjestetään yhteisöllisyyden ja tekemisen riemun vuoksi. Tapahtumaan osallistuvat taiteilijat palaavat vuosi toisensa jälkeen, mutta jokaisena kesänä paikalle ilmestyy myös uusia kasvoja.
Taidepuisto sijaitsee Pirkanmaalla Hämeenkyrön Pinsiössä Sasintien (tie nro 400) varrella Urkin Piilopirtti -hotellin vieressä. Hotellin omistaja Jyrki Sasi suhtautuu taidetapahtumaan hyvin positiivisella tavalla ja tarjoaa pihapiirin ja miljöön tekijöiden käyttöön. Veistotapahtuma ja teosten työstäminen tapahtuvat hotellin pihamaalla, josta teokset siirretään varsinaiseen veistospuistoon, metsäkaistaleelle, jonka on galleriaksi Antilalle ja Holopaiselle lahjoittanut paikallinen maanviljelijä Jyrki Lähde. Ohikulkija ei voi olla huomaamatta veistospuistoa etenkään kesäkuun viimeisellä viikolla, kun taidepuiston aiemmat teokset saavat arvoistaan seuraa osaavien ja rohkeiden tekijöiden uusista luomuksista.
Pinsiön Taidepuisto sijaitsee Hämeenkyrön kunnassa, osoitteessa Sasintie 402, Pinsiö.
Edit:
Kesästä 2024 paikalla toimii Runopuisto. Sen ylläpitäjät Päivi Seppä ja Pia Maria Laaksonen pitävät nyt huolta myös paikan veistoksista.