ITE-taiteen merkkivuosi 2020 – juhlintaa ja vaikeuksien voittamista

Teksti: Raija Kallioinen

Itse Tehdyn Elämän vuosi 2020 on ollut täynnä juhlintaa – ja myös voitettuja vaikeuksia. Juhlavuoden valokiilaan on nostettu ITE-taiteilijoita, heidän luovaa elämänotettaan, taidettaan ja tarinoitaan.

Koronapandemia on pyörtänyt osan suunnitelluista teoista ja kohtaamisista. Mutta monia esteitä on myös onnistuttu ylittämään käyttäen kekseliäisyyttä, noudattaen varovaisuutta ja tehden hyvää yhteistyötä.

Tekijät esiin Satakunnasta ja Hämeestä

Maaseudun Sivistysliito on jatkanut yli 20-vuotista ITE-taiteen kartoitustyötä kahdella uudella alueella. Satakunnassa kenttää ovat kiertäneet alan kokeneimpiin konkareihin kuuluvat Veli Granö ja Elina Vuorimies. Kanta- ja Päijät-Hämeessä puolestaan on liikkeellä uusi etsintäpartio Paula Susitaival ja Juho Haavisto. Kartoitustyöhön saamme tälläkin kertaa tukea EU:n maaseuturahoituksen kautta.

Olemme kiitollisina ottaneet vastaan kymmenittäin yleisön vinkkejä itseoppineista taiteentekijöistä. Heidän luovuudestaan on jaettu välähdyksiä Facebook-sivuilla (Satakunta, Häme) sekä YouTubessa. Uusin aluevaltaus on GoogleMaps, jossa on esitelty yleisölle avoimia ITE-taideympäristöjä. Matkailijoiden palveleminen onkin näissä tuoreimmissa kartoituksissa ollut yksi tärkeä tavoite. Kun ensi kesänä lähdet kotimaan reissuille, voit syöttää GoogleMapsiin hakusanat ”ite taidekohde” ja suunnistaa kohti uusia elämyksiä.

Myös media on huomioinut uusia taiteilijalöytöjämme radiota ja televisiota myöten. Etenkin paikallislehdet ovat julkaisseet tekijöistä useita haastatteluja. Ensi vuonna ilmestyy kummankin kartoitusalueen taiteilijoita esittelevät julkaisut.

Vuoden lopulla saimme vielä yhden ilon aiheen, kun Pohjois-Savon ELY-keskus myönsi rahoituksen ITE-taiteilijoiden etsintöjen aloittamiseen omalla alueellaan. Valkoisena alueena Suomen kartalla on tämän jälkeen enää Uusimaa.

ITE-ympäristöille uusia ystäviä

Niin yllättävältä kuin tuntuukin, koronakesä oli omalla tavallaan suotuisa ITE-taiteelle. Taiteenteko omissa oloissa jatkui useimmilla siinä missä ennenkin.

Entistä useammat kotimaassa matkailevat hoksasivat ITE-taideympäristöt kiehtoviksi käynnin kohteiksi. Omalta osaltamme otimme MSL:ssä yhdeksi juhlavuoden tehtäväksi esitellä ITE-ympäristöjä eri kanavilla parhaamme mukaan.

Perhekunnat ja pienet ryhmät olivat aktiivisesti liikkeellä. Esimerkiksi Parikkalan Patsaspuistossa kävijöitä oli enemmän kuin koskaan ennen. Monille kävijöille ITE-ympäristöt olivat aivan uusi kokemus. Ilahtunutta ja inspiroitunutta palautetta tuli runsain mitoin.

Uudet ystävät ovat saavutus, mutta erityisen tärkeitä ITE-ympäristöille ovat niiden huolenpitäjät.

Suuri kiitos taiteilijoille, jotka sallitte vierailijoiden saapuvan luoksenne. Samoin kiitokset auttajille, jotka toimitte taiteilijoiden tukena tai pidätte yllä edesmenneiden tekijöiden taidepaikkoja. Useimmiten tätä tehdään vapaaehtoistyönä tai nimellisin korvauksin. Te teette kulttuuritekoja!

Paula Huhtanen – ensimmäinen Vuoden ITE-taiteilija

Valitsimme juhlavuoden kunniaksi ensimmäistä kertaa Vuoden ITE-taiteilijan. Paula Huhtanen Sarkolan kylästä Nokialta kantoi titteliä työteliäänä ja ahkeroiden. Uusia taideteoksia syntyi valtavasti. Meriitin myötä hän myös toi taiteilijan näkökulmaa lukuisissa tapahtumissa, netin kautta välitetyissä keskusteluissa ja median haastatteluissa.

Paula Huhtanen aloitti juhlakiertueensa jo viime vuoden puolella Tuomaan markkinoilla Helsingissä. Varsinainen tittelivuosi alkoi Tavastia-klubilla Etnogaalassa televisiohaastattelun myötä. Kesän keikkakalenterin täytti soolonäyttely Ilo ylimmillään ja toimiminen kylätaiteilijana Ilomantsissa. Taiteilijan teoksia oli mukana myös Parkanon ITE-kesänäyttelyssä ja Savonlinnan maakuntamuseossa. Joulukuussa avautui vielä näyttely Helsingissä Makkaragalleriassa.

Tittelivuoden loppuhuipennuksena Paula Huhtanen lähetti tasavallan presidentille ja rouva Jenni Haukiolle Kämmenellä-teoksensa. Käsien muotoiseen teokseen kiteytyy poikkeusajan haaste fyysisen läheisyyden välttämisestä mutta samalla viesti taiteen tarjoamasta kohtaamisen mahdollisuudesta. Tunnustukseksi taiteilija sai arkistoonsa arvokkaan aarteen, presidenttiparin kiitoskirjeen.

Karhufestivaali metsässä ja netissä

Vuotuinen Karhufestivaali kokosi moottorisahaveiston taitureita kilpasille elokuiseen Ilomantsiin. ITE-juhlavuoden kunniaksi teemana oli Vapaa tyyli. Veistosten toteuttamisen tapoja ei tällä kertaa rajoitettu millään tavoin.

Karhufestivaalin 2020 veistokilpailun voittaja Timo Teittinen, “Maaseudun tulevaisuus”.
Toinen sija, August Eskelinen, “Festarin tunnelma”.
Kolmas sija, Esa Leppänen, “Hei halataan!”

Poikkeusajan rajoitusten vuoksi elimme pitkälle kesään jännityksessä, voiko festivaalia lainkaan järjestää. Tilanne ratkaistiin siirtämällä veistokilpailu kylän keskustasta sivummalle metsikköön. Karhunveiston etenemistä, kisatunnelmia ja haastatteluja levitimme verkkolähetyksinä. Moottorisahaveistolle onnistuttiin näin tavoittamaan tuhansia uusia seuraajia kautta maan.

Ilomantsiin luodaan kesäisin Tuhannen karhun maan veistospuisto. Tänäkin vuonna karhuveistokset heräteltiin jo vappuna talviunilta ja kuskattiin varastoista ympäri kirkonkylää. Uusimmat veistokset puolestaan jäivät tekosijoilleen lumoavaksi metsänäyttelyksi. Ehkäpä jatkossakin hyödynnämme metsää näyttämönä entistä vahvemmin.

Rekkakuormallinen veistoksia lähti syksyllä reissuun ITE karhu -näyttelyyn Savonlinnan maakuntamuseoon.

ITE-taidetta museoissa, puistoissa ja kotikonnuilla

Museokentällä ITE-näyttelyiden keskeinen toteuttaja on Kokkolassa toimiva K.H. Renlundin museo, jonka suojissa ITE-museo toimii. Yhdessä Oulun ja Hämeenlinnan taidemuseoiden kanssa KHRM toteutti juhlavuoteen Kohtalona luovuus – ITE ja kumppanit -näyttelyn. Lämpimät onnittelut museoille, kuraattoreille ja taiteilijoille upeasta kokonaisuudestanne!

Maaseudun Sivistysliitto on vuosikausien ajan kartuttanut ITE-taidekokoelmaa. Kokoelmamme teokset pääsivät juhlanäyttelyssä näyttävään rooliin, samoin kuin K.H. Renlundin museon NOMAD-taideboxeissa. Helposti kierrätettävien vitriinien avulla museo vei arkkiatri Risto Pelkosen ihastuttavia kaarnahahmoja ja puolalaisia pienoispuuveistoksia mm. sairaalaympäristöihin, kaupungintalolle ja vankilaan. Hieno idea ja toteutus museolta!

Suurimmat yleisöt tavoitti yhteistyökumppanimme, ITE-taiteen kesäkaupungin Parkanon puistonäyttely ITE hirveetä! Koko kesän kestänyt laaja näyttely levittäytyi eri puolille kaupunkia, ja voi sanoa kymmentuhantisten joukkojen päässeen kohtaamaan ITE-taidetta.

Pienimuotoisemmista näyttelyistä mainittakoon makupalat, joissa muutamia satakuntalaisia ja hämäläisiä ITE-taiteilijoita oli esillä Kankaanpään galleriassa ja Lapinlahden Lähteellä Helsingissä.

Arvokkaan ja omaleimaisen panoksen näyttelyvuoteen antoivat ITE-taiteilijat, jotka järjestivät näyttelyitään kotikonnuillaan tai verkostoissaan. Mitä kaikkea omatoimisesti mahtoikaan tapahtua, emme voi tietää, mutta joitain osumia olemme esitelleet ITEnetin uutispalstalla.

Tietolähteitä ITE-taiteesta

Merkkivuoden kunniaksi Maaseudun Sivistysliitto julkaisi ITE-juhlalehden, joka vie aikamatkalle ITE-ilmiön syntyvaiheista tähän hetkeen saakka. Lehti on ladattavissa kotisivumme materiaalipankista.

Yhdessä Eläkeliiton kanssa toteutimme Arjen luovuus -ideakortit. ITE-taiteilijoiden innoittavia esimerkkejä on mukana korteissa tarjoamassa vinkkejä luoviin oivalluksiin ja tekoihin arjen elämässä. Kortit voi ladata materiaalipankistamme.

Tänä vuonna lehahtivat siivilleen netin kautta toteutetut tapahtumat. Niinpä mekin järjestimme yhdessä Kettuki ry:n kanssa webinaarin, jonka aiheena oli selvitellä outsider-taiteen käsitettä ja ITE-taiteen yhdyspintoja siihen. Toinen webinaari oli Savonlinnan maakuntamuseon päävastuulla toteutettu ITE-päivä, jossa taiteilijat ja organisaattorit kohtasivat pohtien yhdessä ITE-taiteen merkityksiä ja mahdollisuuksia. Yhteistyö oli voimaa näissäkin tapahtumissa!

ITE-taiteen tietolähteenä merkittävin on kotisivumme www.itenet.fi. Sieltä löytyy tietoa ITE-taiteesta ilmiönä, taiteilijoista, ympäristöistä ja videoista. Toimitamme sivulle uutisia muidenkin järjestämistä ITE-näyttelyistä ja -tapahtumista.

Facebookia seuraavat toivotamme tervetulleiksi FB-sivulle ITE-taide. Instagramistakin löytyy @itetaide, jossa vuoden päättäjäisiksi julkaisemme ihastuttavaa joulukalenteria ITE-taiteilijoiden teoskuvin.

Eläköön luovuus, jolla teemme elämästä omannäköistämme!

Sydämelliset kiitokset juhlavuoden 2020 yhteistyöstä
ITE-taiteilijoille, ITE-taiteen ystäville ja kumppaneillemme!