Paula Huhtanen: RAUHA-PEACE-МИР

ITE-taide, Taide, Etelä-Suomi, Pirkanmaa, Näyttely

RAUHA-PEACE-МИР
1.3–12.4.2024
Galleria Raami, Nokian kirjasto- ja kulttuuritalo Virta
Härkitie 6, Nokia   
Avoinna: mato klo 9–19, pe klo 9–16, la klo 9–15

Raami galleriassa esillä olevassa kokonaisuudessa on Paula Huhtasen maalauksia teoksina erilaisiin esineisiin niin tauluina kuin installaatioina. Tauluissa rauhankyyhkyt ja onnelliset ikonit ilmentävät elämän iloa ja toivoa. Värikylläisessä kokonaisuudessa hehkuu Huhtasen oma maalaustekniikka, jossa korumainen ja valoa heijastava maalauspinta näyttäytyy monipuolisesti eri materiaaleissa. Näyttelyn teoksissa on maalauksia muun muassa kankaalle, puulle, metalliin, kaakelille ja vinyylille. Työskentelynsä oivalluksilla ja lopullisten teosten idean kohtaamisella on syntynyt esteettisesti kiinnostavaa ja suurta yleisöä innostavia ratkaisuja.

Näyttelyn äänimaailman ja musiikin on tehnyt tamperelainen äänituottaja Joonatan Huuki.

”Rauha on teemana tärkeä osa taiteessani, aiheena se kulkee mukanani monin eri tavoin. Pohdin teosteni kautta mitä kaikkea rauha pitää sisällään? Kysymyksen ytimessä on ennen kaikkea ihmisen rauha itsensä kanssa. Jotta yksilö kykenisi välittämään rauhaa eteenpäin myös muille, on hänen toteutettava sitä myös omissa tavoitteissaan. Lähestyn rauhaa aiheena eri suunnista ja käytän teoksissani lempeästi puhuttelevia keinoja, muun muassa tulvivaa pallomerta ja irti päässyttä kyyhkyslakkaa. Koen, että värit ovat energiaa, joilla voimme vaikuttaa moniin asioihin. Luon teoksia, jotka ovat fyysisesti nähtävissä ja energioina aistittavissa. Viestini on selkeä: kaikki on hyvin ja kaikki järjestyy!”

ITE-taiteilija Paula Huhtanen

Näyttelyn yhteydessä on useita taiteilijatapaamisia

Taiteilijatapaamiset toimivat non stop -periaatteella eli niissä voi piipahtaa koska vain ilmoitetun ajankohdan sisällä.

Taiteilijatapaamiset Paula Huhtasen kanssa:
pe 8.3. klo 14.00-15.30
to 14.3. klo 17.30-19.00
la 23.3. klo 13.00-14.30
ke 3.4. klo 10.00-11.30
to 11.4. 17.30-19.00

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Paula Huhtanen, 045 691 4515
paula.huhtanen@gmail.com
www.paulahuhtanen.fi
https://iloisminaapiskirja

Paula Huhtanen sulautuu näyttelynsä värimaailmaan. Kuva Hanna Westman / Nokian kaupunki.