Kimara-taidepolku Tuusulassa

Kimara on mosaiikkitaiteilija Leena Nion luoma taidepolku ja satupuutarha Tuusulan Jokelassa. Nion puutarhassa voi vierailla kesä-elokuussa sunnuntaisin ja avointen ovien päivinä, muina päivinä käynneistä etukäteen sopien. Nio pitää myös mosaiikkiateljeeta, jossa erikseen sopien voi pitkin vuotta tutustua mosaiikin tekemiseen.
Satupuutarhan poluilla on Leena Nion värikkäinä kimaltelevia, hyvää tuulta luovia mosaiikkipatsaita ja tauluja. Sieltä löytyy myös Esko Nion puusta veistämiä hahmoja ja Terttu Nion virkaten ja kutoen tekemiä töitä. Kierrätysteemaa tuo esille Kierrätyskukkapelto, jossa on sateen kestävistä lautasista ja eri materiaaleista koristellen tehtyjä kukkia sekä Pullometsä, jonka pullot on koristettu mosaiikilla tai virkatuilla koristeilla. Osana kokonaisuutta on Ateljeetalo, jonka ulkoseinät on koristeltu tauluilla ja maalauksilla. Kimaran näyttelykesässä vierailee myös keramiikkataiteilija Sari Alatyppö.
Puutarhan alueilla on sadunhohtoiset nimet Siipien havinaa, Lemmikkien lepola, Satupuukulma, Zoolandia, Pylväspuisto, Kukkakuja, Karhulandia, Villametsä, Käärmepolku, Sieniriemu, Riikinkukkojen valtakunta, Primitiivisten taiteiden maja, sekä Tertun ja Eskon nuotiopaikka. Kahvilakatos on Terttu Nion tekstiilitaiteen hehkuttama kaikissa väreissään.
Taidepolku on pituudeltaan noin 500 metriä. Huonommin liikkuville on tarjolla lepopaikkoja, joihin voi istahtaa.
Kuvat alla: Raija Kallioinen / Maaseudun Sivistysliiton kuva-arkisto
Video: Design Spot Oy / Pertti Riikonen (2023)
SIJAINTI Tiensuuntie 112, 05400 Jokela
AVOINNA Kimara-taidepolku on avoinna kesällä 2026 seuraavasti:
– 14.5.–20.9. lauantaisin ja sunnuntaisin klo 11–15
– 22.–26.7.keskiviikosta sunnuntaihin klo 11–16 Tuusula-viikon merkeissä
– muina aikoina perheet ja ryhmät voivat vierailla taiteilijan kanssa sovittavana aikana (Leena Nio, puh 045 355 7705)
Mosaiikkiateljee on avoinna vuoden ympäri, käynneistä on sovittava taiteilijan kanssa.
LISÄTIETOA Seuraa Kimaran fb-sivua ja mosaiikkiateljeen kotisivua.










