Risto Räihä

Helsinki (1951)

Monipuolinen lahjakkuus on kaikkia ITE-taiteilijoita yhdistävä piirre. Lahjoja heillä voi olla moneen lähtöön. Joku on hyvä piirtäjä, toiselta muotoilu sujuu leikiten, monella on myös sana ja elämän ilmiöiden humoristinen kuvailu hallussaan ja on joukossa taitavia muusikoitakin. Melkein kaikkia ITE-taiteen uralle ryhtyneitä yhdistää kuitenkin sama kohtalo: lahjakkuudelle ei ole löytynyt kunnollista käyttöä ammatillisessa elämässä. Niinpä ITE-taiteilijuus on puhjennut usein täyteen kukkaan vasta eläkkeelle pääsyn jälkeen.

Helsinkiläistä Risto Räihää voi pitää monella tapaa esimerkillisenä ITE-taiteilijana. Hän on kerrassaan huikean lahjakas, niin kuvallisesti kuin muusikkonakin, mutta teki koko työuransa arkkitehtien piirrosten teknisenä toteuttajana.

Helsinkiläisen Risto Räihän koti on täynnä veistoksia.

Riston isällä oli Mikkelissä kirjakauppa ja kehystämö. Poika auttoi liikkeessä ja tutustui samalla kirjallisuuteen ja kuvataiteeseen. Kulttuurikodin muistoina poikamiehen pientä olohuonetta hallitsee nyt muutama maalaus, seuranaan joukko täytettyjä lintuja. Asunto on suorastan tupaten täynnä menneisyyden muistoja, mutta myös taiteilijan omia teoksia.

Risto Räihä on poikkeuksellisen taitava näköispatsaiden tekijä. Monet pienoispatsaat esittävät edesmennyttä presidentti Martti Ahtisaarta. Hänen tukeva hahmonsa miellytti taiteilijaa, mutta hänellä oli suunnitelma nousta itsekin näkyviin martti-ilmiön kannassa. Hän tarjosi pienoispatsaitaan presidentin vaalitoimistoon ja saikin ne sinne hetkeksi esille. Kauppoja, eikä veistostilausta kuitenkaan syntynyt. Näköispatsaiden aika oli kai ohi? Patsaat palautettiin pettyneelle taiteilijalle. Ei Martti kuitenkaan unholaan jäänyt. Risto on muotoillut hänestä monia hämmentäviä pilapatsaita. Ehkä uskomattomin idea on Martti-uistin. Siis presidentin muotokuvan näköinen kalan pyydystin.

Uistimista tuli Riston toinen vakava yritys päästä taiteilijana esiin ja ehkä hieman ansaitakin taidoillaan. Kaikki hänen muotoilemansa uistimet ovat mitä taidokkaimmin valettuja pienoisfiguureja. Useimmat kalan vokotteluun tehdyt uistimet esittävät hyvin muodostuneita naisvartaloita. Erotiikka on muutenkin Ristolle rakas aihe. Viehkeät naisuistimet ovat muodostuneet kalastuspiireissä eräänlaisiksi kulttiesineiksi. Uistimiensa avulla Räihä onkin jossain määrin onnistunut kaupallistamaan taidettaan. Suurta läpimurtoa ei kuitenkaan tälläkään kertaa tullut. Jos kalamiehet mieluusti pakissaan eroottista uistinta kantaisivatkin, eivät suuret uistinkauppiaat huolineet niitä valikoimiinsa. Ehkä ”metoo” on muuttanut naisvartalon kuvaamisen liian arkaluontoiseksi? Ei ole tiedossa mitä kalat Riston uistinvenuksista tuumaavat – toimiiko niiden viehkeä viettelys myös kalojen maailmassa?

Risto Räihän uistinten arvoa ei kuitenkaan mitata kalansaaliiden määrällä. Niitä tulee tarkastella osana taiteen historian jatkumoa, jossa hedelmällisyyssymboliikalla ja luonnon ja ihmisen välisellä hankalalla suhteella on aina ollut keskeinen roolinsa. 

Teksti ja kuvat: Veli Granö 2024

Värikkäitä puu-uistimia.
Presidentti Martti Ahtisaaren hahmo on innoittanut Risto Räihää lukuisiin pienoisveistoksiin. Uistimeksikin Mara on taipunut naisfiguurien rinnalle.
Risto Räihän uistinkotelo.
Kesänäyttely kerrostalon pienellä parvekkeella.
Naiselliset muodot innoittavat Risto Räihää monenlaisiin tulkintoihin. Kuvassa sormus.
Käärmenainen valvoo taiteilijan työskentelyä.

Ei valittuja sivuja