Marko ”Jertsi” Jääskeläinen
Suonenjoki (1974)
Suonenjoella asuva ITE-taiteilija Marko ”Jertsi” Jääskeläinen on tehnyt tuhottoman määrän öljyväriliitupiirroksia ja öljyvärimaalauksia. Värikylläisiä yksityiskohtia pursuavia pääasiassa Raamattuaiheisia piirroksia on rullalla muovikasseissa ja esillä kodin seinillä. Isot määrät töitä on Puroniemen leirikeskuksessa Rautalammilla.
Jääskeläinen ryhtyi taiteeseen 18-vuotiaana kotitilallaan Koipiniemen kylällä Rautalammilla. Kun metsäkoulu piti vakavan pölyallergian takia jättää kesken, tyhjä tila oli paikattava jollakin.
Peruskoulussa Jääskeläisen piirustusnumero oli kuusi tai kahdeksan. Opettajan ennustus ”taiteilijaa sinusta ei ainakaan tule” ei olisi voinut mennä enempää pieleen. Tähän mennessä paperille on syntynyt 5100 piirustusta, lähinnä öljyväriliiduilla. Öljyväritöitä on 850.
Jääskeläisen innoittajana on usein Raamattu. Uusi Jerusalem, Joona kalan vatsassa, usko, toivo ja rakkaus, Lehtimajan juhlat ja Jaakobin pojat Egyptissä viljaa ostamassa toistuvat aiheina. Uusi Jerusalem on päätynyt kuvaksi tiheimmin, 950 kertaa. Myös Aku Ankan kasvokuvia Jääskeläinen on tehnyt useampia. Signeerauksen lisäksi hän kirjoittaa näkyvästi teoksen nimen, mainitsee joskus jotain teoksen sisällöstäkin. Teoksista osa on sarjakuvamaisia.
Jääskeläinen on ortodoksi. Seurakuntayhteyden kautta monet hänen töistään ovat päätyneet yksityiskoteihin. ITE-hengessä hänen töitään on ollut esille Helsingin Taidehallissa vuonna 2006 ja yksityisnäyttelyssä Suonenjoella. Metropoliitta Arsenin lahjoittamana Jääskeläisen töitä on myös Maaseudun Sivistysliiton taidekokoelmassa.
Nykyään Marko Jääskeläinen tekee taidettaan maltillisempaan tahtiin vointinsa mukaan. Taide tuo elämään iloa, ja aika kuluu. Hän ei koe kilpailevansa toisten ITE-taiteilijoiden kanssa, ainoastaan itsensä.
Teksti ja kuvat: Irene Pakkanen.