Ensio Tuppurainen

Vekaranjärvi (1924–2014)

Kääpälässä, Vekaranjärven varuskuntaan johtavan tien varrella sijaitseva Jätkän Taulutalo ei ole saanut nimeään ulkopuolen protestikylttien ansiosta, vaan koska rakennus pitää sisällään valtavan määrän maalauksia. Taulujen aiheet ja toteutustapa vaihtelevat perinteisestä maisemamaalauksesta tekstillä ryhditettyihin hulvattomiin pilakuviin ja protestimaalauksiin. Aiemmin Ensio Tuppuraisen tuotanto keskittyi maalauksiin, ja Taulutalo oli kansalle avoin kotigalleria, mutta nyttemmin ovi on lukittu ja pihamaan kyltit ja veistokset ovat nousseet tekijälle tärkeämmäksi.

Tuppuraisen kodin toinen nimitys, Onnela, lukee sekin talon päädyssä. Ja tyytyväinen Tuppurainen kertoo taidetta tehdessään olevansa. Monia mukavia muistoja protestitaiteen aiheuttamista reaktiosta muistuu tekijälle mieleen. Pihamaalla kohonnut suurikokoinen Penispatsas herätti aikoinaan paljon kohua ja närkästystä. Protestiksi tekemäänsä patsasta Tuppurainen ei pyynnöistä huolimatta suostunut poistamaan, mutta luonnonvoimat sen lopulta lannistivat. Nyt se lepää muiden Saasteen uhrien kanssa pihamaan perällä, ja on varustettu kyltillä joka kertoo: Kaatuu se koviskin, mutta kauan se seisoikin.

Tuppuraisen teosten aihekirjo on laaja. Osa teoksista hersyjää huumoria, toisissa pääosan saa kiivas protesti. Tyhjiin kaluttu Veronmaksajan ranko, vettä pissaava Kusta, puussa roikkuva Vihreä luonnonsuojelija, Maanäiti Halonen ja Kyntäjä hevosineen kilpailevat katsojien huomiosta Tuppuraisen taiteen täyteisellä pihamaalla. Jättiläismäisen Sotilaan jalustassa lukee ”JOKA KANSALAISOIKEUKSIA VAATII TÄYTTÄKÖÖN MYÖS VELVOLLISUUTENSA”. Eläkeläisten ja sotaveteraanien oikeudet, luonnonsuojelu sekä politiikkojen kykenemättömyys hoitaa yhteisiä asioita ja pitää lupauksiaan ovat toistuvia teemoja niin veistoksissa kuin kylteissäkin. Lasten iloksi Tuppurainen on pystyttänyt pihamaalle valtavan Ufon.

Tuppurainen kertoo ettei hän teoksillaan kiitosta kalastele, mutta ympäristö on suhtautunut hänen taiteeseen hyvin. Eikä Tuppurainen sitä ihmettele. En ole mielestäni ketään loukannut. Puhunut politiikoista vaan totuuksia, hän toteaa. Eihän kaikkia voi aina miellyttää.

”POLITIIKKO KUSI KIEHUU PÄÄSSÄ SILTI JÄRKI
JÄÄSSÄ. ENNEN VAALIA ON HYVÄ SINUT
MUISTAMAAN MUTTA JÄLKEEN VAALIEN MUISTI
RUPEE LUISTAMAAN. NÄIN SE MENEE”,
irvailee yksi pihamaan kylteistä.

Teksti: Minna Haveri. Kuvat: Heli Kallio-Kauppinen.

Kotisivu www.jatkanonnela.fi