Benny Uhlenius

Inkoo (1956)

Omaehtoinen ITE-taiteen teko voi olla tekijälleen valtava voimavara. Taide voi kannatella koko elämää. Taiteellisen kerronnan keinot voivat pelastaa meidät joskus myös kaikkein pahimmasta pulasta.

Inkoolaisen Benny Uhleniuksen nuoruus oli vesimiehen aikaa, huumeista hippielämää, kaikkine ikävine mausteineen. Kotioloissa ei ollut vikaa, mutta ajan henki kauniine sodan- ja kovien arvojen vastustuksineen vei kuusitoistavuotiasta nuorta miestä yhä kauemmas vakiintuneen yhteiskunnan arvoista. Kaveripiiri koki päihteet osaksi aikuisten jämähtänyttä maailmaa kyseenalaistavaa kapinaansa. Huumeiden todellinen luonne paljastui vasta vuosien jälkeen. Kapina hiipui, kaverit kuolivat, mutta kolmikymppinen Benny pystyi kaikkien ihmetykseksi lopettamaan. Hän vieläpä opiskeli itsensä sosiaalialalle.

Huumeriippuvaisen elämän muistot Benny on yrittänyt karistaa selästään jo moneen kertaan, mutta joutunut aina toteamaan niiden olevan osa elämänsä tarinaa. Jos menneisyyttä ei voi poistaa, voi sen kääntää voimaksi. Vankien kanssa tehdyssä terapiatyössä omassa elämässä tehdyt virheet muuttuivatkin arvokkaaksi pääomaksi. Vertaistuen voima oli valtava: hän sai piintyneitä rikollisia hereille ja paranemisen alkuun. Kysymys oli hänen mukaansa väärän roolivalinnan, vääristyneen identiteetin korjaamisesta. 

Muinaiset arkkityypit auttavat

Kaikki maailman kertomukset palautuvat muinaisiin arkkityyppisiin hahmoihin ja -tilanteisiin. Toistakymmentä arkkityyppiä, kuten hallitsija, huolehtija ja sotilas kuvaavat ihmisen henkisiä kehitysasteita ja meidän itsellemme omaksumia rooleja. Erityisesti satujen opetukset kertovat arkkityyppeihin sisältyvistä vaaroista ja mahdollisuuksista.

Benny puhuu mielellään jungilaisesta arkityyppiteoriasta ja siihen on painavat syyt. Hänen oma pelastumisensa vaati sekin vertaistukea, mutta myös sopeutumisvalmennuskurssin, johon kuului vuoden kestävä arkkityyppeihin tukeutuva sosiodraama.

Arkkityyppejä tutkinut terapiaryhmä teki yhdessä eräänlaisia ITE-teatteriesityksiä. Bennykin sai nimetä ryhmästä henkilöt esittämään tiettyjä arkkityyppejä. Eräässä esityksessä hän sai itse poppamiehen roolin. Oma asenne ympäröivään maailmaan valkeni, kun hän huomasi ajautuvansa vakavaan konfliktiin draaman kyläpäällikön kanssa. Benny ymmärsi katsovansa elämäänsä ja maailmaa kuin olisi niiden ulkopuolella ja aina valmiina yhteentörmäykseen. Tämän havainnon hänelle olisi lähes kuka tahansa voinut kertoa, mutta siitä ei olisi ollut mitään hyötyä, vasta arkkityyppisen roolin sisältä hän näki ja ymmärsi tilanteensa. Vuoden kestänyt sosiodraama oli eheyttävä matka omaan minuuteen. 

Benny kertoo sairastaneensa vauvana vakavaa ihottumaa. Tästä syystä hän vietti ensimmäiset vuotensa sairaalan eristyshuoneessa. Kun hänet kolmevuotiaana palautettiin takaisin normaaliin maailmaan, ei se ollut hänelle lainkaan tuttu. Hän oli luullut maailman   koostuvan sairaalan huoneesta ja hoitotoimenpiteistä. Hän katsoi maailmaa ihmetellen, eikä löytänyt sieltä paikkaansa. Hänestä tuli ulkopuolinen, elämän tarkkailija.

Benny on kiinnostunut arkkityyppinen käytöstä henkisen kasvuprosessin käynnistäjinä, mutta erityisen kiehtovana hän näkee poppamiehen tai shamaanin arkkityypin. Shamaani asuu kylän ulkopuolella, tarkkailee ja analysoi sieltä yhteisöään ja kokee myös tuskallista vierautta. Shamaani näkee tarkemmin yhteisön ja yksilöiden ongelmat, hän on paitsi tietäjä, myös parantaja. Shamaanin tehtävä on hänelle myös taakka, joka voi johtaa tuhoon ja kuolemaan. Se on tiedon, mutta ennen kaikkea yhteisön ulkopuolelle jäämisen hinta. 

Benny ei vertaa itseään shamaaniin, mutta se ajatus tulee helposti mieleen. Hän syntyi ulkopuoliseksi, oli vähällä tuhoutua, ja palasi yhteisöönsä parantajaksi kasvaneena. Mutta nyt hän on jo jättänyt opettajan ja oppaan roolinsa. Eläkkeelle jääminen oli suuri identiteetin vaihdos, suorastaan initiaatioriitti, muillekin sen teki näkyväksi käsivarteen tehty tatuointi ja muhkean parran kasvattaminen. Hän on tästä lähin mieluiten mystinen taiteilija ja puutyömies.

Luova mieli ja ketterä ajatus

Benny on huomannut taiteen elämää kannattelevan voiman jatkuvan läpi elämän. Hän maalasi jo nuorena levykansista ja hippisurrealismista ammentavia tauluja, mutta nyt eläkkeellä taiteesta on tullut entistä tärkeämpää. Työ taiteen parissa pitää yksin, syrjäisellä maaseudulla elävän miehen päivät rytmissä ja ajatukset ojennuksessa. Talvella maalataan ja kesällä veistetään puuta.

”Taiteen tekeminen on minulla ollut aina sellaista perusturvattomuuden hoitoa – ITE-hoitoa. Se että olen ITE-taitelija ei tarkoita sitä, että olen harrastelija suhteessa ammattitaiteilijoihin vaan koen olevani ihan ammattitaiteilija ITE-taitelijana.” 

Bennyn suuret öljymaalaukset ovat nekin arkkityyppien tutkimusta. Aiheet töihin tulevat usein mediasta ja ovat ehkä reaktioita maailman ristiriitaisuuksien herättämiin kysymyksiin. Teokset ovat myös eräänlaisia tiedostamattomia tutkimusmatkoja, polkuja tiedon ja oivalluksen luo.

”Minulla on aina joku ajatus, kun alan työskentelemään teoksen parissa, mutta se on aina suuri yllätys mihin teos päätyy. Usein vie pitkän ajan löytää vastaus siihen mitä teos ja prosessi minulle halusi kertoa.”

Jos joku sanoo tekevänsä taidetta terapiaksi, koetaan sen usein alentavan tuotosten taiteellista arvoa. Mutta asia taitaakin olla päinvastoin: merkittävää taidetta ei voi syntyä, jos teosten tekoon ei liity taiteilijan itseterapiaa. Muunlainen taiteen tekeminen voikin olla pinnallista ja merkityksettömämpää – ainakin tekijälle itselleen.

Maalausten arkkityyppisten hahmojen tarkoitus avautuu parhaiten vasta tekijän kertomana, mutta puun muotoilijana Benny on saavuttanut universaalin kielen. Taiturimaiset veistokset eivät kaipaa sanoja tai selityksiä. Teokset ovat kuin aivan eri maailmasta peräisin – ja ehkä niin onkin. Ne ovat alitajuisen maailman näkyjä, kuin jonkun primitiivisen heimon jumalkuvia tai kulttiesineitä tuonpuoleisen tavoittamiseen. Ehkä ne ovat jonkun puutyömiestäkin mystisemmän arkkityypin luomuksia?

Teksti: Veli Granö. Kuvat: Veli Granö.