Pentti Mäkäräinen

Paltamo (1929)

”Aina sitä jotakin pientä, kun metsässä kulkee ja joku silmään pistää, tulee otettua.”

Puun kupeeseen kehittynyt pahka on tekeytynyt taitavissa käsissä kaapiksi, keinutuoliksi, hauskaksi naamioksi tai abstraktiksi veistokseksi. Pahka on tiivistä kuin visakoivu, siksi sitä on hyvä työstää. Harvinainen raidan pahka hehkuu korallin kauneutta.

Pentti Mäkäräinen on kerännyt talteen luonnonoikkuja, ja yhteen kasvaneista puista on syntynyt kaksoiskävelykeppejä, joista erikoisin on spiraalimainen. Pitkään saa kävellä, että löytää toisen samanlaisen.

Varsinainen yllätys odottaa kuitenkin pihapiirin kolmessa liiterissä. Metsäretkiltä löytyneet teosaihiot ovat taiteilijan silmissä löytäneet juuri oikeat asentonsa ja tuloksena on puu-ukkojen ja -akkojen kansa, joka jäyhän viehkeästi kertoo elämän eri osa-alueista. Vähintään yksi liiterillinen lisää löytyy sukulaisilta, joiden taiteilija on antanut vapaasti ottaa teoksia mukaansa.

Puu-ukot seisovat staattisissa asennoissa, käsivarret hieman irti vartalosta ja jalat toisistaan erillään. Kun ne lähtevät urheilukentälle, liikekieli muuttuu eloisammaksi.

Yksinkertaisesti, pelkästään morapuukolla tehdyt plastiset hahmot kilpailevat olympiatasolla – joukosta erottuu kuulantyöntäjiä, seiväshyppääjiä, painonnostajia ja hiihtäjiä. Enemmän tai vähemmän vakavasti harrastetaan myös jääkiekkoa, akrobatiaa ja rock’n roll -tanssia. Pesäpallokenttä pelaajineen piti jo kauan sitten purkaa ja pakata laatikoihin, kun varastosta loppui tila.

”Huumoria sekkaan” on Mäkäräisen tunnuslause, mutta tummiakin sävyjä löytyy: monessa teoksessa rintamalla haavoittuneita kannetaan joukkosidontapaikalle.

Vankka, kahden riskin miehen voimat omaava Talas-Eera nostaa kepeän näköisesti tervatynnyrin ilmaan ja kuljettaa laiturille, kun tuskastui Oulun tervahoviin soudettuaan odottelemaan vuoroaan. Pentti muistaa oman mummonsa soutaneen tervaa Ouluun.

Useimmiten veistosten hiottuun pintaan on jätetty puhdas, luonnollinen väri, vaikka on joukossa muutamia maalattujakin. ”Tunnustaa että menee pilalle, jos laittaa värin”.

Oksankänkkyröistä alkoi syntyä veistoksia 60-luvulla. Kaikki alkoi siitä, kun naapurin mies toi halkoja, joiden seassa oli pahka. Sitä ei malttanut polttaa ja Pentti päätti tehdä siitä tuolin. Kun muut huomasivat, että pahkasta alkoi tulla hienoja tarve- ja käyttöesineitä, niitä ryhdyttiin tuomaan hänelle enemmänkin.

”Kuhan aikansa kuluksi tekkee. Tämä on harrastusta, ei mittään taijetta”, tekijä itse arvelee.

Teksti: Elina Vuorimies. Kuvat: Teijo Määttänen.