Mitä sun päässä oikein liikkuu? – Pena Pennan näyttely

ITE-taide, Etelä-Suomi, Uusimaa, Näyttely

Galleria Jokin
Hommansbyntie 158, 07870 Loviisa
1.8.–30.8.2026
Näyttely on avoinna gallerian aukioloaikoina lauantaisin ja sunnuntaisin klo 11–17

Pena Pennan soolonäyttelyssä on esillä vuosien 2025–2026 aikana syntyneitä värikylläisiä töitä, mutta  lisäksi myös aiempien vuosien teoksia. Näin taiteilija itse kuvaa näyttelyään:

Mitä sun päässä oikein liikkuu? -näyttelyni pyrkii antamaan katsojalle vastauksen toistuvasti minulle esitettyyn kysymykseen.

Vaimoni Tuula jopa huolestui tilastani niin, että passitti minut pään magneettikuvaukseen. Tulos oli tyhjä, ei sieltä mitään löytynyt. Sain terveen paperit. Olen ammatiltani journalisti, mutta eläköidyttyäni siirryin taiteen tekemiseen. Nautin nykyisestä olomuodostani.

Magneettikuvaa parempi vastaus pääni sisällöstä löytyy katsomalla tarkkaan maalauksiani. Niissä kerron mitä milloinkin mieleen juolahtaa. Kaikki alkaa ensimmäisestä viivasta, ja lopputulos selviää viimeisen viivan päätyttyä.

Olen viime vuosina lisännyt huomattavasti akryylivärien käyttöä aiempien vesivärien sijaan, mutta edelleen käytän niitä sekatekniikassa. Vuonna 2025 töitäni oli esillä Middle of Nowhere -taidepuistossa Hyvinkäällä, Marginaalisen ja naivin taiteen triennaalissa Jagodinassa Serbiassa ja galleria Salon Oto Bihar-Merin -galleriassa Belgradissa.