Vesa Väänäsen taidetta Kyläpirtillä Heinolassa

”Pyrin taiteellani luomaan kuvan havaitsemistani maailmoista. Menetelmäni eivät ole tarkkoja eivätkä tieteellisiä. En kuitenkaan väännä näkemystäni rautalangasta, vaan mieluiten rautatangosta tai -levystä, ja vieläpä käytetystä. Yleensä töissäni on mukana huumoria, ironiaa ja farssia.”
Näin kuvailee heinolalainen puutarhuri Vesa Väänänen (s.1949) töitään joutsalaisen Taidelaitos Haihatuksen 25-vuotisjuhlajulkaisussa. 40-vuotisen taiteilijauransa aikana Väänänen ehti tehdä noin 600 teosta, joista paljon on ehtinyt tuhoutua.
Väänänen loi kotikaupunkiinsa Heinolaan Dorkin Puistona tunnetun ITE-taidealueen, jonka teoksista valtaosa on sittemmin siirretty Taidelaitos Haihatukseen Joutsaan.
Heinolan kirkonkylän kyläyhdistys on saanut haltuunsa osan Väänäsen töistä ja toteuttaa niistä näyttelyjä kesäkausien ajaksi. Ks. kesän 2026 näyttelyn tapahtumaesittely.
Teksti ja kuvat: Päivi Kuisma
Vesa Väänäsen taiteilijaesittely kotisivullamme.
OSOITE Vanhatie 34, 18300 Heinolan kirkonkylä
AVOINNA Kyläpirtin puistoon sijoitettuun näyttelyyn pääsee tutustumaan kesäkaudella mihin aikaan tahansa vuorokaudesta, kylätalon kahvio on auki ma–pe klo 8–15 ja la klo 10–14. Kahviossakin on esillä muutamia Väänäsen töitä.
LISÄTIETOJA Päivi Kuisma, kyläyhdistyksen tiedottaja, puh. 040 757 9553. Tutustu kyläyhdistyksen kotisivuun.



