Timo Perin kierrätystaidetta Pyhtäällä

Itä, Kaakkois-Suomi, Erikseen sovitusti, Milloin tahansa, Julkinen veistos, Kesänäyttely, Tapahtuma
Timo Perin 117 palmun installaatio E18-moottoritien varressa Pyhtäällä.

Timo Perin (s. 1959) teoksia ei voi olla bongaamatta Pyhtäällä. Niitä on rannoilla, pelloilla, ajoteiden varsilla sekä julkisissa tiloissa, kuten Stockforsin tehdashalleissa ja Pyhtään Kulttuuritalolla Siltakylässä. Julkisuudesta tunnetuin on E18-moottoritien varressa kohoava 117 metallisen palmun muodostama vaikuttava maamerkki.

Timo Peri on myös rakentanut Timo Teippi Oy:lle persoonalliset työ-, asuin- ja juhlatilat vanhaan NAVETTA-rakennukseen ja oman Metsäkodin hakkuualueelle, täysin korpeen. Pihapiiristä löytyy omien veistosten lisäksi muun muassa savusauna, morsiuskammari sekä puuhakammio.

Timo Peri tituleeraa itseään taiteen löytäjäksi ja ITE-arkkitehdiksi. Hänen missionsa on tehdä ”Pyhtää Näkyväksi”. Pyhtään kunta on palkinnut hänet kulttuuripalkinnolla vuonna 2022.

Timo Peri teki työuransa vuosina 1983–2018 mainosalan yrittäjänä, suunnitellen ja toteuttaen tuhansia autoteippauksia. 60-vuotisjuhlissaan hän lupasi ystävilleen viettävänsä loppuelämän leikkien, ja sitä hän nyt toteuttaa. Teoksia syntyi jo yritystoiminnan ohessa, mutta työelämän jälkeen luovuus, visuaalinen leikki on päässyt toden teolla valloilleen. Oman taiteen tekemiseen hän on heittäytynyt vuodesta 2019. Timo Perin ajatuksena on, että luovuus on tuttujen olemassa olevien asioiden uudelleen yhdistämistä.

Timo Peri on taiteen löytäjä, hän näkee taidetta mitä erilaisimmassa paikoissa ja esineissä ja tuo sen esiin. Pääosin teokset ovat kierrätystaidetta. Teosten materiaaleina toistuu käytöstä poistetut liikennemerkit, rautaromu ja puu.

Teksti: toimitettu Timo Perin aineistoista. Kuvat: Timo Peri.

Timo Perin taiteesta ja luovuudesta löytyy useita juttuja mediasta, mm.:
117 palmun ympäristötaideteos: Yle 6.3.2015
Palmut ja punaiset kivet: Yle 24.5.2016
Navetasta remontoitu asunto: Seura 2.10.2021
Timo Perin ja Terhi Kuneliuksen Metsäkoti: Kymen Sanomat 3.1.2024

TIMO PERIN JULKISIA TEOKSIA Eri puolilla Pyhtään kuntaa, tunnetuimpana E18-moottoritien varren 117 palmua, Siltakylän tienvarsitaulut sekä Motellikujalla Siltakylässä olevat rautateokset. Nähtävillä 24/7.

PERIN METSÄKOTI AHVIOSSA
Vierailut vain erikseen sopien. Kesällä 2024 vierailu- ja luentopäivä yleisölle 29.6.2024 klo 10–16, Hirvijärventie 285 A, Ahvio (Kouvola). Ennakkoilmoittautumiset 27.6.2024 mennessä, Peri, puh. 0400 255 575. Maksu 5 €/hlö paikan päällä, käteinen tai MobilePay.

PYHTÄÄN TAIDEKESÄ Avautuu la 8.6.2024 klo 11.00, Stockfors, Pyhtään kk. Mukana Timo Perin taidetta.

Timo Peri, tienvarsitaulujen sarja Rumuuspilkkujen poisto maisemasta, Pyhtään Siltakylä.
Timo Peri, tienvarsitaulujen sarja Rumuuspilkkujen poisto maisemasta, Pyhtään Siltakylä.
Timo Peri, Heijastavat arkit, Pyhtään Kulttuuritalon WC:t.
Timo Peri, Valta-akseli, Stockforsin kaarihalli, Pyhtää.
Timo Peri, Luovuus muutoksen työkaluna, Stockfors, Pyhtää.
Timo Peri, Tahdotko olla jotain 1, Stockfors, Pyhtää.
Timo Peri, Tahdotko olla jotain 2, Stockfors, Pyhtää.
Timo Peri, Tahdotko olla jotain 2 (yksityiskohta), Stockfors, Pyhtää.
Timo Peri, Lato, Metsäkoti, Kouvola.
Timo Peri, 117 palmun installaatio E18-moottoritien varrella, Pyhtää.