Pinsiön Puujumalpuisto

Pirkanmaa, Milloin tahansa, Julkinen veistosryhmä

Puujumalpuisto perustuu muinaissuomalaisen veistoperinteen mukaan tehtyihin puuveistoksiin.

Puujumalveistoksia käytettiin ennen aikaan asumusten ympärillä varoituksena kulkijoille ja tervetulotoivotuksena oikealla asialla oleville. Puujumalille esitettiin toivomukset metsästys- ja kalastusonnen saamiseksi ja käytettiin niitä erilaisiin maagisiin toimituksiinkin.

Puiston perustaneet kaverukset Kari Manninen, Jari Antila ja Pasi Ahokas etsivät mallia perinteisten suomalaisten puujumalveistosten tekemiseen, mutta sellaista ei löytynyt. Lehtiartikkeli johdatti heidät Ruotsin suomalaismetsiin, josta he kävivät ottamassa esimerkkiä Pinsiöön.

Puiston pääjärjestäjänä toimi Tohlopin Valopolku -tapahtumista tuttu VALOTAPAHTUMA ry. Toteutuksesta ja veistosten teosta vastaavat taiteilijat Jari Antila, Kari Manninen ja muutama muu veistäjä. Valtaosa tekijöistä on itseoppineita veistäjiä.

Täysin uudistunut veistos-/teospuisto avattiin 8.6.2024 ja se on avoinna toistaiseksi 24/7. Teemana on maahiset. Puistoon on vapaa pääsy.

Viiden kilometrin päässä Hämeenkyrön puolella on kiehtova käyntikohde Pinsiön Runopuisto.

Kuvat PuuJUMALpuiston toteuttajien arkistosta.

OSOITE Rajalantie 37, 39150 Nokia
AVOINNA 8.6.2024 alkaen toistaiseksi 24/7
PÄÄSYMAKSUT Vapaa pääsy. Vapaaehtoisen maksun voit maksaa MobilePaylla.
PYSÄKÖINTI Runsaasti pysäköintipaikkoja. Kohde ei ole esteetön.
LISÄTIEDOT / YHTEYSTIEDOT www.kivisavu.com, Jari Antila, antila@valonokia.com, puh. 0400 733 288.

Puujumalpuisto AhlmanEdun videolla ”Tuntematon lähimatkailu: Pirkanmaa”, katso ensimmäiset 5 min